Meillä kerätään joulukortit enkelinauhaan roikkumaan. Kiinni ne pitää pienet pyykkipojat. Ja eilen sain näin upean yllätyksen postiluukusta. Monet ovat tehneet tänäkin jouluna ihastuttavia joulukortteja itse. Kädentaidot kunniaan!
19.12.2012
18.12.2012
Huh joulukiireitä
Näin kauniisti valaisee Pentikin valkoinen Kaisla-kynttilä.Sulattelin kaappipakastimen ja pesin jääkaapin. To do lista on aika pitkä, mutta teen mitä ehtii. Leivoin vaaleita pipareita, ja mm. Muumimamman muotti oli nyt käytössä:)
17.12.2012
Käsintehdyt hopeajoulupallot
Ostin itselle nämä käsintehdyt lasiset hopeiset joulupallot Pentikiltä. Hinta oli 3,80€/kpl. Nyt niiden paikka on meidän keittiön lampussa roikkumassa, mutta kuuseen ne laitan. Joulukaktus on alkanut avata nuppujaan. Viimeisiä joululahjahankintoja tuli tehtyä. Iittalan viinilaseja, tykkään ostaa kotimaista ja ainakin pitkäikäisiä tuotteita. Ja myös henkilökohtaista:) paitsi isä saa ledtaskulampun. Oli niin hyvä valo, että näkee pimeässäkin pitkälle.
16.12.2012
Kuningatarjuustokakkua ja kinkkuvoileipäkakkua
Meillä herkuteltiin synttäreinä juustokakulla. Tein sen omista mustikoista, kuningatarrahkasta, mansikkakermavaahdosta ja digestive -kekseistä.
Sitten toiset synttärit juhlittiin tämä voileipäkakun kera, toki oli ihana kinuskikermasuklaakakku myös pöydässä. Nyt viikko jouluun, sitten ansaittu loma.
15.12.2012
Diy jouluasetelma II
Punaiset, valkoiset ja hopeiset joulupallot hurrikaaniin ja ympärille lumihiutale-nauhaa. Nauhoilla saa helposti vaihdeltua ilmettä koriste-esineisiin. Tänään sprayasin hopealla valkoiseen joulutähteen tuon sisalnarun, joka oli beige aiemmin. Lisäksi lisäsin naruun kimalletta liimatuubista. Kuvasta vain ei tuo kimallus näy. Sitten aiempien vuosien koristeita asetelmaan (kuu ja tähti). Kukan kori on myös vanhoja peruja. Kierrätystä parhaimmillaan:)
Kaisla-kynttilä Pentik
Viikonloppu vihdoin käsillä. Meillä on nyt joulukukkia laiteltu kotiin pöydille. Kuvan valkokukkainen joulukaktus tuli lahjana. Odotan sen aukeamista, nuppuja on paljon.
Tänään ohjelmassa pakettien hankintaa ja yhden synttärilahjan. Kynttilät ovat meillä joulun in-juttu. Niitä saakin kantaa kaupasta tuon tuosta. Pentikin Kaisla-kynttilän paloaika on 70 tuntia. Laskin, että tämä kestää yli joulun, nyt kun on aika, jolloin meillä on kynttilöitä pöydillä koko ajan palamassa. Kaislaa saa eri väreissä ja kahdessa koossa. Mukavaa lauantaita!
11.12.2012
Diy, Tiimarin kautta joulukorttiaskartelutarvikkeet
Töistä lähdettyäni piipahdin Tiimarissa, ajattelin ostaa valmiit kortit, mutta niin taas kävi, että mukaan tarttui korttipohjia ja näppärä paketti joulukorttiaskartelutarvikkeita. Olen aina tykännyt saada ja lähettää kortteja jouluna, mutta viime vuonna jo mietin, että josko olisi niin, että terveiset menisivät vaikka fb:n kautta. Mutta nyt sitten tuotokset ovat tämmöiset ja saa nähdä miten sitten ensi jouluna:)
10.12.2012
Tavarat kiertoon
Olen tarkka tavaroiden suhteen siitä mitä kotiin hankin. Ylimääräistä tavaraa silti on kertynyt, mutta ovat kuitenkin laadukkaita ja hyvin pidettyjä. Innostuin ajatuksesta, kun luin Miian (www.omakotivalkoinen.casablogit.fi) blogista, että tavara mitä et tarvitse laita surutta kiertoon. Hän oli esim. laittanut suuren Ikean kassin eteiseen, johon laittoi kaikkea mitä ei tarvitse. Hänen koti näyttää kyllä huolella sisustetulta eikä ylimääräistä tavaraa ole. Olen lukenut myös ideologiasta, että omista vain n. 100 tavaraa (eli pitää siis esim. kaiken sisällään mitä kodista löytyy).
Nyt suunnitelmissa, että ensi vuonna laittelen sisustusta uusiksi. Ja sitä myöten sitten pitää laitella myyntiin lasivitriini, hyllyjä, lipastoja ja nojatuolit jossain vaiheessa. Investoin myös uusiin makuuhuoneen petivaatteisiin, kattolamppuihin ja valokuvakehyksiin. Tykkään pitää valokuvia esillä. Joten täytyy pitää silmät auki, että mitä sitten löytyy ja mikä on mieleinen.
9.12.2012
Marimekon joulutee ja kuningatarjuustokakkua
Laskin, että joululoman alkuun on seitsemän päivää töitä. Eilen meni päivä jouluostoksilla ja illalla pikkujouluillessa. Tein kuningatarjuustokakun juhliin, harmikseni hoksasin, että en muistanut ottaa valmiista kuvaa:( Mutta kakku oli hyvää, laitoin siihen mustikoita, mansikkakermavaahtoa ja vaniljarahkaa sekä digestivekeksejä. Päälle sydännonparellejä lilan ja vaal-punaisen sävyjä.
Nyt maistelen Marimekon rooibos- jouluteetä, kofeiiniton joten sopii vielä näin illallakin juotavaksi.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
7.12.2012
Finlaysonin pussilakanat vaavin sänkyyn
Löytyipä kirpparilta näin nätti pakkaus Finlaysoniin Leo- eläinaiheinen pussilakana ja tyynyliina. Ja koko on sopiva vauvan peitolle. Materiaali on ihanan ohutta puuvillaa, ja kuvioita uskon, että vauva mielellään katselee. Sain sitten valmiiksi junamatkalla vuoden valmistusta odottaneet virkatut lapaset. Laitan niistä kuvia kun saan otettua.Malli on helppo toteuttaa, mutta musta lanka oli hankala virkata.
6.12.2012
Joulukukkia
Tämä diy-jutun amaryllis on nyt näin
kauniissa kukassa. Ja uudet nuput ovat tulossa.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille<3
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille<3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)