11.12.2022

Paperitähti eli adventtitähti talviseen ikkunaan

Paperitähden metsästys

Paperitähti eli adventtitähti on ollut sisustuksessa tänä talvena hyvin trendikäs ikkunan koriste. Adventtitähti on lumihiutaleen näköinen kaunis ja runsas somiste. Löysin oman paperitähden joululahjaostoksillani tänään * täältä Hemtextin uudistetusta myymälästä, jossa oli -40 prosentin alennuksessa jouluiset tuotteet.  Paperitähteä olen metsästänyt monesta kaupasta ja ehdin myös löytää ohjeet Pinterestistä paperisen tähden tekemiseen paperipusseja liimaamalla keskenään toisiinsa. Ajattelin, että teen diy- adventtitähden pienen koululaisen kanssa yhdessä, kun on yhteistä aikaa; ainakin sitten joululomallamme.

Paperitähtiä löytyy Hemtexillä kolmessa eri värissä: valkoinen, harmaa ja beige. Valitsin valkoisen tähden ja olisin voinut valita vaikka kaikki värit meille kodin ikkunoihin. Kaikki nämä kolme väriä sopivat jokainen skandinaaviseen sisustukseen tai myös värikkäämpäänkin sisutukseen.

Paperitähti oli helppo koota, koska siinä oli valmiina satiininen kiristysnaru, jossa oli stoppari ja lisäksi tähti laitettiin yhteen "tarroilla" kätevästi.

Ostin myös paperitähden tyttärelle synttärilahjaksi, ja nyt voin sen tänne kirjoittaakin, koska hän sai jo lahjapaketin tänään. Laitoin paketin mukaan suklaalevyn ja pattereilla toimivat pienet ledvalot. Hän voi ne laittaa myös adventtitähden sisäpuolelle, jos haluaa tähden sisään valoa loistamaan. 

Mitä joulukoristeita laitan esille?

Olen laittanut pattereilla toimivia valoja sisälle eri huoneisiin. Tämä patteerivalojuttu ehkä auttaa säästämään sähköä, vaikka tiedän, että led-valot eivät oikeasti kuluta  sähköä nimeksikään. Olohuoneessa on pienet led-valot Marimekon suuressa maljakossa, jossa myös tonttu on seurana. Urna-maljakkoon voisi laittaa pohjalle myös tekolunta tai muita koristeita, koska maljakko on kivan suuri sisältä.  

Olohuoneessa on myös perinteinen tonttuovi, jonka ympärille olen laittanut koululaisen kanssa jouluisia koristeita kuten kuusia, reki, tonttuja, joululahjoja ja tikapuita. Joka vuosi tonttuoven ympärillä  sisustus vaihtuu ja tulee uusia tavaroita. 

Keittiössä on Ikean hyllyn päällä led-valosarja. Hyllyn päällä on vanhaa design-lasia.Led-valot ovat myös tunnelmalliset pimeällä. Ikkunassa roikkuu myös lahjaksi saatu sydämen muotoinen led-valo. Viime vuoden joulusisustus löytyy täältä!

 

Milloin joulukuusi esille?

Tyttäreni laittoi jo pienten kanssa heidän valkoisen joulukuusen esille pari viikkoa sitten. Meidän joulukuusi tulee esille tulevalla viikolla. Joulukuusi on tänä vuonna muovinen, vaikka aito luonnon kuusi olisikin ihana tuoksuineen ja kaunis.



Mitä joulukoristeita olet laittanut kotiin?








3 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihastuttava tähti💛
    Joulua on ihana valmistella ja elää koko joulukuun joulun tunnelmassa.
    Kynttilät,somisteet ja tunnelma luovat joulun.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tähden runsaista sakarista ja tämä oli helppo kasata, kun oli valmiit nuhat ja kiinnitystarrat. Joulu onkin jo ovella ja joulun myötä aina saa rauhoittua tunnelmoimaan joulujuhlaa.

      Poista
  2. Nostin yhden ainoan tonttuni lipaston päälle olkkarissa :) Aika köyhät koristelut. Tähtiä meillä on läpi vuoden ikkunoissa alakerrassa.
    Ihanat koristelut teillä siellä. Kivaa viikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com