Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalifornia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalifornia. Näytä kaikki tekstit

29.4.2022

Los Angeles lomavinkit

Kalifornia on suuri osavaltio Amerikassa. Siellä on suotuisa lämpötila suurelta osin pitkin vuotta, eli noin 20 asteen molemminpuolin tähänkin aikaan jo. Muutamana päivänä mittari näytti myös 30 astetta. Lentomatka Los Angelesiin kestää 10-11 tuntia. Me lensimme iltalennolla Suomesta ja tullessa lähdimme aikaisin aamulla Suomen aikaa. Käytännössä aikaero on 11 tuntia, joten mennessä pari kolme yötä meni herätessä yhden kahden aikaa yöllä.

Millainen majoitus kannattaa varata? 

Hotellit ovat Los Angelesin keskustan lähialueilla kalliita, jos haluat asua lähellä kaikkea eli noin 30-60 minuutin ajomatkan päässä. Hotelleissa on usein lattiamatto ja aamupala amerikkalaistyylinen. Hotellin uima-allasta ei lämmitetä yleensä. Lapsille ei ole omia leikkialueita, joten jos mukana on lapsia, niin silloin hotelli kannattaa ottaa Anaheimin Disney - puiston läheltä. Tai, jos haluat olla viikon eri paikassa ja viikon toisessa hotellissa. Airbnb-huoneistot ovat jopa hotelleja kalliimpia. 

Millä kannattaa liikkua Losissa? 

Kaikki kulkevat autoilla paikasta toiseen ja voit kuvitella liikenteen määrän kellon ajasta riippumatta. Bussit ja metro kulkevat myös, mutta auton vuokraaminen on Losin alueella paras vaihtoehto, jos haluat kiertää muita kaupunkeja Losista.Me kävimme Malibussa (45 min Santa Monica sta) ja San Diegossa (2.5h). Uber ja Lyft sekä taksit ovat helppo kulkuväline myös. Lentokentälle mennessä suosittelen varaamaan kuljetuksen edeltä, ruuhkien ja saatavuuden vuoksi.

Mitä nähtävää Losin alueella?

Me tutustuimme neljään rantaan: Venice beach, Santa Monica Pier ja Newport beach ja Zuma beach. Santa Monicassa on kuluisa Route66 päätepaikka. Newportissa on O. C. - sarjan kahvila ja leffan siltaa kuvattu. Rantoja on paljon ja hiekka ihanan valkoista. Ruokapaikkoja on joka lähtöön tarjolla. Lounaan syöt n. 20-30€:lla juoman kera. 


Hop on-hop our-kiertoajelulla näet mm Hollywoodin WALK of Famen ja Kiinalaisen Teatterin, Beverly Hillsin, Rodeo Driven-luksuskauppojen ostoskadun, Melrosen kadun. Kiertoajelu kestää 2.5 h ja voit välillä jäädä pois pysäkillä. 





Universal Studios Hollywood oli myös meidän kohteena. Paikka sijaitsee Hollywoodissa ja matkalla keskustassa näet kylttejä paikoista, jossa elokuvia kuvataan ja tehdään. Universal Studios Hollywoodista löytyy teemapuistoja mm.: Secret of the Pets, mainiot Minionit, Simpsonien alue, Jurassic Park, Harry Potterin  linna ja Star Wars. Huippu oli venematka Jurassic Parkissa ja penkistä sai pitää kiinni Harry Potterin matkassa luudan varressa, näissä kannattaa käydä! Orlandon Universal Studio on suurempi kuin tämä Hollywoodin studio. Täällä on aiemmin ollut Orlandon teemapuistosta postausta! 





 . 

Mistä kannattaa merkkituotteet ostaa? 

Macy's tavaratalo on hyvä merkkivaatteiden kauppa ja niissä on hyviä tarjouksia usein. Sitten kävimme Citatel-outlet kylässä. Lisäksi Burlington, Wahlgreen ja Tj max myyvät edullisesti merkkivaatteita. Outlet-ostoksia tein Hilfigerillä ja Michael Korsilla. Näissä sai vielä 10%:n lisäalennuksen, jos on kanta-asiakas tai haluat liittyä sellaiseen. Farkut sain - 70%, eli hinnaksi jäi 20 €. 


Mitä muuta nähtävää Losissa? 

Kasvitieteellinen puutarha on Uglyn alueella lähellä yliopistoa. Kilpikonnat paistattelivat auringossa ja puutarhassa on n. 2500 palmulajiketta. Penkeillä voi ihailla luontoa ja vaikka ottaa pientä retkievästä mukaan. Opiskelijat tekivät tehtäviä läppäreillä siellä. 

Puistoalueita on paljon Losin alueella, jos tykkäät kierrellä luonnossa. Griffithin Observatorio on myös käymisen arvoinen näköalapaikka korkealla vuorella ja sieltä näet koko Los Angelesin ylle. Hollywood-kyltti näkyy Griffithin Observatoriosta hyvin (kts alakuva). 


Kodittomia näkee paljon Losissa, ja se on negatiivinen asia matkailijalle,jos et ole tietoinen kodittomista lomakohteissa. Niihin voit varautua, jos matkustat Los Angelesiin.

San Diego oli erilainen alue, jossa kodittomia ei näkynyt kaupunkialueella. Siellä kannattaa käydä katsomassa mursuja ja pelikaaneja sekä muita lintuja rannalla loikoilemassa! Santa Monicasta oli kahden ja puolen tunnin ajomatka San Diegoon moottoritietä pitkin.San Diego on talouden keskus Amerikassa. Paikka vaikutti kivalle kohteelle,jonne voisin matkustaa toistekin. Kävimme ostoskeskuksessa, joka näkyy alemmassa kuvassa.


Auringonlaskut ovat myös parhautta Losissa. Vinot ja korkeat palmut ovat hauskoja sinistä taivasta vasten. Auringonlaskuja ihailimme monena iltana;aurinko laskee Tyyneen valtamereen äkkiä ja värjää taivaanrannan pastellin sävyillä. 

Täällä on linkit matkakertomuksiin, jos haluat katsoa paikkoja ja saada vinkkejä matkoihisi! 



Onko sinulla matkasuunnitelmia kesälomalle?