Näytetään tekstit, joissa on tunniste alekoodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alekoodi. Näytä kaikki tekstit

11.2.2020

Ystävänpäivää ja alekoodit

Ystävänpäivä on tulevana perjantaina.  Tänään hain kiireellä ystävänpäivämuistamisia varten Pentikiltä kortteja, jotka laitan vielä aamulla postiin toivoen, että ehtivät myös perille perjantaiksi. Pentikin korteissa on tuttuja kuvioita Pentikin kankaista ja muista tuotteista.

Kortteja tulee lähetettyä edelleen, vaikka monet muistavat viesteillä. Tällä kertaa nyt näillä korteilla menen, vaikka toki näitä voisi lähettää enemmänkin. Huomasin juuri, että yksi tärkeä ystävä jäi näistä pois.


Hiihtolomat ovat kohta alkamassa jo osalla. Lumet ovat päässeet sulamaan ja eilen sitten onnistuin kaatumaan pihallamme, joka on  ihan jäätiköllä. Sen vuoksi käveleminen on ollut hankalaa, kun sattuu alaselkään. Omat nastakengät jäivät kaappiin ja lähdin kuntosalille lenkkareilla auton kyydissä.

Tässä alakuvassa näkyy meidän piha vielä viime viikolla näin lumisena. Viikonloppuna pääsimme käymään myös hiihtoladulla, mutta nyt ei enää pääse. 



Tänään myös auto päätti lopettaa käynnistymisen, ja sekin piti viedä huoltamolle. Tänään siis ei niin täydellinen päivä ollut kyseessä. Mutta perjantaina työpaikalla on ystävänpäiväaamiainen ja päivällä muutakin ohjelmaa tarjolla. Joten iloista ystävänpäivää on odotettavissa, vaikka tänään ei sille tuntunutkaan.Ystävänpäivästä olen tänne laittanut juttua aiemmin ja myös tänne.


Ystävänpäiväksi lahjaideoita 


Ystävänpäivänä on tarjolla hyviä alekoodeja,  ja poimin niistä sinulle kosmetiikkaan kaksi ensimmäsitä alekoodia. Sitten on pukeutumiseen ja sisustukseen liittyviä  alennuksia.  Alennustarjouksia löytyy seuraavasti:                                                                                                 

 * sisältää mainoslinkit, mainoslinkit merkitty *

*Kicks: Valikoiduista tuotemerkeistä Osta 2, saat 20% alennusta, Osta 3 saat 30% alennusta


Koskee seuraavia tuotemerkkejä:


  • Kiehl`s, Urban Decay, Lancome, Biotherm, YSL 
  • tarjouksen voi yhdistää eri brändien tuotteiden välillä

  • Tarjous voimassa 18.2.20 saakka.









Yves Rocher: Valinnainen tuote kaupanpäälle!!


  • Kassalla koodi  Ei koske Lifting Végétal -sarjan tuotteita tai settejä. 
  • Voimassa 16.2.20 saakka. 






Jollyroom: 20% alennusta kengistä ja vaatteista



  • 16.2.20. 
  • Kassalla käytä koodi SHOP20  







Miten sinä muistat ystävää perjantaina?