Näytetään tekstit, joissa on tunniste pentik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pentik. Näytä kaikki tekstit

15.12.2012

Kaisla-kynttilä Pentik

Viikonloppu vihdoin käsillä. Meillä on nyt joulukukkia laiteltu kotiin pöydille. Kuvan valkokukkainen joulukaktus tuli lahjana. Odotan sen aukeamista, nuppuja on paljon.

Tänään ohjelmassa pakettien hankintaa ja yhden synttärilahjan. Kynttilät ovat meillä joulun in-juttu. Niitä saakin kantaa kaupasta tuon tuosta.  Pentikin Kaisla-kynttilän paloaika on 70 tuntia. Laskin, että tämä kestää yli joulun, nyt kun on aika, jolloin meillä on kynttilöitä pöydillä koko ajan palamassa. Kaislaa saa eri väreissä ja kahdessa koossa. Mukavaa lauantaita! 

10.12.2012

Tavarat kiertoon

Olen tarkka tavaroiden suhteen siitä mitä kotiin hankin. Ylimääräistä tavaraa silti on kertynyt, mutta ovat kuitenkin laadukkaita ja hyvin pidettyjä. Innostuin ajatuksesta, kun luin Miian (www.omakotivalkoinen.casablogit.fi) blogista, että tavara mitä et tarvitse laita surutta kiertoon. Hän oli esim. laittanut suuren Ikean kassin eteiseen, johon laittoi kaikkea mitä ei tarvitse. Hänen koti näyttää kyllä huolella sisustetulta eikä ylimääräistä tavaraa ole. Olen lukenut myös ideologiasta, että omista vain n. 100 tavaraa (eli pitää siis esim. kaiken sisällään mitä kodista löytyy).

Nyt suunnitelmissa, että ensi vuonna laittelen sisustusta uusiksi. Ja sitä myöten sitten pitää laitella myyntiin lasivitriini, hyllyjä, lipastoja ja nojatuolit jossain vaiheessa. Investoin myös uusiin makuuhuoneen petivaatteisiin, kattolamppuihin  ja valokuvakehyksiin. Tykkään pitää valokuvia esillä. Joten täytyy pitää silmät auki, että mitä sitten löytyy ja mikä on mieleinen.


26.11.2012

Studio Pentik


Pentikin sydänkeramiikka-astiat ovat kauniita tarjoiluastioita tai niitä voi käyttää myös ihan muuten koristeena. Tai voihan niihin laittaa vaikka koruja. Tykkään näistä valkoisista kuvioista.

21.11.2012

Tuikkuastiat isoille tuikuille


Huomasin sellaisen asian näin pimeinä iltoina, kun poltellaan tuikkuja, että isot esim. Pentikin tuikkuastiat, jotka ovat tarkoitettu isoille tuikuille, niin valaisevat kauniimmin kuin pienet (esim. kivi-tuikkuastiat)..Valo oikein hohtaa ja luo kivoja varjoja.  

4.10.2012

Pentikin sydänkynttiläastiat

Löysin kirpparilta näin kauniit Pentikin sydäntuikkuastiat. Ennestään minulla on keltainen sydän, ja nämä nyt hento roosa ja kaksi lilaa. Kävin myös Pentikin liikkeessä, ja ostin alesta kaksi punaista tyynynpäällistä toinen raidallinen ja toinen yksivärinen. Ajattelin, että syksyä voi piristää myös punaisella ja sitten jouluksi sopivat myös.