17.11.2013

Primark- vaateliike Lontoossa

Jos matkustat Lontooseen, niin must kauppa on Primark Oxford Streetillä. Hyvä valikoima ja ihan laadukkaita vaatteita jokaiselle. Hintataso on erittäin halpa, sen vuoksi joka toisella vastaan tulijalla kaupungilla oli Primarkin ruskea paperikassi. Kaupassa oli myös sisustusosasto, ei kovin suuri. Tytär osti lahja-
paperia ja koristeita. Tyynyjä, pyyhkeitä, kortteja ja joulujuttuja oli sisustuspuolella pääasiassa.


Lomapakko 6€. Kivat koristelut.



 
Juhlakenkiä sai 12€:lla, koruja n. 1-6€, niitäkin suuria pukukoruja, jotka täällä maksavat 30€.
Meillä meni monta tuntia kaupassa. Joululahjaksi ostin lapsille vaatteita myös.


Pyjaman sai 7€:lla kaksi kappaletta. Pikkuinen sai monen monta asua, materiaalit olivat pehmeää laadukasta puuvillaa,kestivät pesussa säilyttäen muotonsa ja värit. Aamupäivällä kaupassa ei ollut niin paljoa ihmisiä kuin mitä sitten iltapäivällä. Suht nopeasti pääsi pukukoppiin kuitenkin sovittamaan
vaatteita. Se oli hyvin organisoitua ja joustavaa. Koot vastasivat ihan omia kokoja mitä käyttää SUomessakin.
 

Olen tarkka kuluttajana ja arvostan kestävää kehitystä. Vaateostoksia teen muutaman kerran vuodessa. Kierrätän myös niistä vaatteita, joita en esim. käytä vuoden aikana. Ostan useimmiten matkoilta vaatteet,
saa omaperäisiä ja hinta on myös aina edullisempi.







Tämä ensi kesäksi, talvella menee neuleen
kanssa myös.












12.11.2013

Valtava pahvitähti ikkunassa

Olen tähtifani joulukoristeissa.Viime vuonna etsin jo n.metrin halkaisijaltaan olevaa tähteä. Löysin sen nyt S-marketista 5.90€. Nappasin sen heti hyllystä ostoskoriin.Näistä kun saa maksaa sen 30€ ainakin.

Siispä jotain joulujuttuja jo viritelty kotiin.Keittiö sai valkoiset pellavaverhot ikkunoihin. Vähän väritön nyt on,mutta pitää ideoida pöydälle jotain Marimekon vahakankaan tilalle.

Kivaa uuden viikon alkua!

8.11.2013

Diy synttärikortti pienet painetut jalat

Tässä ideaa synttärikortiksi tai muuhun muistamiseen. Korttiin
on painettu yksivuotiaan jalkapohjat. Tyttäreni sanoi, että
helpompi oli tehdä nämä kun neiti oli ihan vauva. Nyt oli
haastetta saada värilliset tassut pysymään aisoissa:)

Tässä ihana kortti, joka pääsee meillä kehyksiin seinälle.

6.11.2013

Muumimuki Hemuli ja Viljonkka

Tänään kävimme Halpa-hallissa täydentämässä kynttilä-, jouluvalo- ja koristehiekkavarastoja.
Olipa muuten tarjouksessa 10€:lla muumimukeja Hemulia ja Viljonkkaa. Meillä laitettiin
joulupukin konttiin näitä ja taidan hakea vielä lisää. Koristehiekkaa ostin
valkoista ja hopeaa 1,95€ hintaan. Valkoisissa kynttilöissä luvattiin 90h paloaikaa.


3.11.2013

Koristevalopallot ja Ikean teekeitin

Lomalta palattu. Ja viikonloput täynnä töitä, kun talvi painaa päälle ja omakotitalon syyspuuhat melkein saatu loppuun. Tänään haravoin vielä lehtiä, ja siistin pihaa. Ensi kevättä odotellessa. Päässä muhii pieni terassin laajennusprojekti. Ja saisipa terassin vielä lasitettuna.

Sisustuslehdissä ja blogeissa näkee koristevalopalloja, joita sitten itsekin hankin kotiin. Pieniä valopilkkuja on kiva saada kotiin tunnelman luojaksi. Tämä pallosarja on kivan näköinen esim. olohuoneessa.





Ikean reissulta ostin tämän teekeittimen. On ollut meillä käytössä ja on kyllä hintansa väärti.
Tällä voi tehdä myös kahvia. Olen laittanut tähän ihan tavallisen teepussin, josta tulee neljä kuppia ja lisäksi olen käyttänyt rouheteetä. Haudutusaika on 2-4 minuuttia, jos ei halua kovin väkevää teetä.

Näitä suklaatoffeehrkkuja tuli Lontoosta mukana. Voin suositella näitä Harvey Nicolsin namuja.
Kauppa oli tavaratalo-tyylinen,jossa oli herkkuja joka lähtöön siis suolaista että makeaa. Stokka täällä Suomessa.Kaupassa oli muuten myös Bubbleology-teekahvvila.Hinta
juomalla oli n. 3,5puntaa. Teelaadut ovat eri puolilta maailmaa, ja niihin käytetään sellaisia
palloja pohjalla, joissa on eri makuja mitä asiakas haluaa. Juoma juotiin pillistä. Kerran kokeiltu, mutta jäänee siihen:)

22.10.2013

Lontoon kuulumisia

Finnairin suoralla lennolla pyrähdettiin tänne Lontooseen. Sää on ollut pientä sadetta ja n.17 lämmintä.ASumme ihan Paddingtonin aseman lähellä.Täältä kulkeminen keskustaan on helppoa.Metro on ollut käytössä joka päivä,tänään kenties bussilla vaihteeksi.Edeltäkäsin on tilattu liput Mamma Mian musikaaliin,Harry Potterin kulisseja katsomaan,vahakabinettiin ja London Eyeen. Silti joka paikkaan saa jonottaa.

Eilen London Eye oli n.puoli tuntia kestävä ja silmiä hivelevä kokemus illalla Lontoon yllä.28 ihmistä oli lasikapselin sisällä, ISO kaupunki ja upeat valaistukset.

Osa päivästä meni eilen Victoria's Secret:ssä.Uskomaton upea naisten alusasukauppa.Myyjät mittasivat kokosi,sain tietoa millaiselle liivien tjlee näyttää ja istua päällesi.Mukaamme lähti liivit kaikille.Hinnat olivat 40-50£.Housuja sai 3kpl 27£ ja kosmetiikkaa 5kpl 30£.Hajuvedet olivat n.38£/kpl.Tuotteet pakataan paperikasseihin ja vaaleanpunaiseen silkkipaperiin.Kauppa luo mielikuvia,ja naiset saavat tuntea olevansa paratiisissa.Kannattaa käydä!

Tänään suuntana Primark,toinen ostajanparatiisi.Pikapyrähdyksellä tähän kauppaan toissapäivänä päätimme varata aamupäivän shoppailuun.Tuotteita on monessa kerroksessa ja valikoima on valtava.Hinnat ovat halvat:laukku 10£,talvitakki 28£,paitoja 5-10£,juhlakenkiä 10£.Jokapuolella kaupunkia näkee Primarketin paperikasseja.

Syäminen on ravintoloissa edullista.Fish ja Chips annoksia katuravintoloista saa 5£ja ravintolassa 10£.Ruoka ei ole maustettua, mutta hyvää muuten. Tuoretta!Kaupoissa hyvä valikoima erilaisia salaatteja,hedelmäannoksia,wrappeja yms.Kahviloissa trendeinä luomu,ekologisuus,erilaisuus.

Kuvia tulossa,kun palaan kotiin. Nyt menoksi!

17.10.2013

Vallilan verhomallistosta verhot



Uusien verhojen etsiminen ei ole vielä oikein tuottanut tulosta.
Sen vuoksi, poimin top 3 mallia olohuoneeseen sopivaksi verhoiksi.
Usein näkee esim. Bauhausissa, Kärkkäisellä ja Kodin Anttilassa
tarjouksessa Vallilan verhoja, mutta kuosi ei aina ole mieluinen.

Paneeliverhojen sijaan käytetään taas perinteisiä leveitä (140-150cm)
verhoja. Verhohankinta pitäisi palvella ikkunassa vuodenaikaan sopivana
ratkaisuna. Omat limenvihreät eivät mielestäni sovi talvella, ovat liian
värikkäät.



Meillä on olohuoneessa kolme isoa ikkunaa peräkkäin. Olen käyttänyt näissä
yhteensä viittä paneeliverhoa, mutta nyt riittäisi kaksi leveää verhoa reunoihin.

Top 1 Mandariini
-värejä moneen lähtöön, pinkki, turkoosi, keltainen, beige jne.



Top 2
Memento valkoinen






Top 3
Meritähti






Lauri Tähkän suunnittelemat kuosit ovat myös nyt saatavilla esim. Netanttilassa


Samoin Vallilalla on Angry Birdsiä myös verhoissa tarjolla.

13.10.2013

Juhlatunnelmia ja leipomista

Täällä on nyt vietetty vaihteeksi aikuisen synttäreitä, vaikka ei mitenkään erityisen isosti. Omalle väelle pientä tarjottavaa, josta varma valinta tarjoiluun on kinkkupiirakka (Valion ohje) ja täytekakku.
Halusin tehdä erilaisen täytekakun synttäreitäni varten. Täytevalinnoiksi tuli nyt
tällaiset: mansikkavaahto- ja suklaavaahtotäyte. Mansikkavaadon täytteeksi tuli
oman sadon mansikkaa (pakasteesta).



Mansikkavaahdon ohje: 1,25dl vispikermaa (vaahdota ensin ja lisää muut aineet joukkoon)
125 g rahkaa (puolet purkista)
125 g marjoja (soseutin nämä, olisi voinut jättää kokonaiseksi)
0,25 dl sokeria
0,25 dl kreemijauhetta

Suklaavaahto:
1,25 dl vispikermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
75 g suklaata
Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja vesihauteessa sulatettu suklaa. Sekoita.
Levitä yhteen väliin kakkua ja anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.

Kakun kostutus: 3dl vettä, 10 g sokeria (lämmitä kattilassa, niin että sokeri sulaa)

Suklaasydämet itse tehty sulattamalla suklaa ja käyttämällä pursotinta.




 

10.10.2013

Prinsessan yksivuotissynttärit

1-v juhlat juhlittiin jo vähän aikaa sitten. Yksi -vuotiaan juhlat eivät vielä olleet suuret, mutta
lähimmät sukulaiset ja kummit saivat juhlistaa yksivuotiasta.


Tarjoilut
Kermatäytekakku (mansikka, banaani-täytteellä)
kinkkuvoileipäkakku
muffinssit (mokkaruutujen ohjeella, mansikkatomusokeria päällä),
toffee- ja vaahtokarkkeja ja keksejä





Lahjaksi: vaatteita, kuravaatevarustusta, iso pehmo nalle, Brion pinkit nukenvaunut nuken kera, Muumi-lusikat,
Minni-kumpprit, lapaset+sukat (isomummilta), rahaa (säästöön), ihana vaal.punainen Angry Bird pehmo, keittiö,
pyykkikone, imuri yms.





9.10.2013

Upea reflections -somiste

Eilen tuli lähetys Partyliteltä. Tilasin itselle syksyksi kynttilöitä tarjouksesta; punaisia ja valkoisia. Kutsujen järjestäjänä sain valita tuotteen puoleen hintaan, otin tämän ihanan reflection-sarjan isoimman somisteen. Somiste on modernin näköinen, peilipinta ja loistaa hämärässä upeasti.


Kauniita ovat nämä partyliten tuotteet. Kynttilät ovat myös erittäin laadukkaita.  Parafiini ei lämpene liikaa, joten palovammoja ei synny näistä kuuleman mukaan.

Eilen sain leikattua pikkuisten Metsolan tulevasta asusteista jo housut. Nyt pitää etsiä vielä sopivat kaavat yläosiin. Leikkasin myös pari trikoopaitaa ommeltavaksi. Käsityöt ovat hyvää vastapainoa kiireiselle työlle.


7.10.2013

Partylite somisteet ja kyntilät

Partylite -yritys on nimenä tuttu monelle sistustuksesta ja kynttilöitä tykkäävälle. Partylite- tuotteiden esittelijät ovat usein pienyrittäjiä, ja sen vuoksi myös tykkään hankkia kynttilöitä ja somisteita heidän kauttaan. Partyliten kynttiöihin olen ollut tyytyväinen, koska ne ovat turvallisia polttaa eivätkä ne kuumene liikaa. Kynttilät ovat nimittäin parafiinia, joten niiden lämpötila ei ole niin kuumaa kuin steariinin.

Pimenevät illat ja syksy tuo mukanaan kynttilät ja somisteet tunnelmaa luomaan. Pidän noin kerran vuodessa partylite-kutsut. Meille on tulossa tulevalla viikolla jotain ihania kynttiläjuttuja, mutta tämän kuvan ihanuuden löysin kirpparilta edullisesti. Pikkuinen taapero tykkää tässä somisteessa käytää kauhaa, kun nykyään hän on on muutenkin jokapaikassa keittiön kaapeilla. Tuote on siis parafiinista tehty kauniin vihreä somiste kynttilälle, jonka sisällä on lasinen astia votiiville tai tuikkivalle.



Tulevalla viikolla ajattelin, että piirtelen kaavoja Ottobre-lehdestä, jos sattuisi löytymään ihan liivimekon kaava. Eilen kävimme syömässä Grill it- ravintolassa Oulussa Vanhalla Paloasemalla. Tunnelmallinen ravintola ja kiva sisustus sekä hyvä palvelu. Annokset eivät suuria. Ruoka oli maukasta.

Pari viikkoa lomaan, ja sitä jo tässä odotellassa. Kovin on ollut kiirus syksy. Perjantaina sain kuitenkin yhden kanervan äkkiä laitettua terassille toivottamaan kotiväen tervetulleeksi. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Olisi kiva, jos liityt myös lukijaksi tähän blogiini ja ilahdun jos jätät viestiä!