1.10.2015

Ajatuksia jo joulussa

Olen jo tehnyt muutaman joululahjahankinnan. Ihan totta, enkä taida olla ainoa, joka on näin hyvissä ajoin liikkeellä. Kärkkäisellä näin niin ihanaa joulukorttiaskarteluvihkoja, että juuri ja juuri maltoin pitää jouluflown aisoissa. Kotiin on saapunut jo tämä ihastuttava Partyliten talvinen/jouluinen tuoksuöljylyhty, jossa pyörii lumihiutaleita. Somiste toimii sähköllä, pallossa itsessään on katkasija, josta sen voi käynnistää ja sammuttaa. Lamppu toimii myös lamppuna; tunnelmallinen valo kajastaa kauas somisteesta.




Joko sinulla on jouluisia ajatuksia?

27.9.2015

Taikuutta ilmassa

On se vaan kumma miten joku juttu kolahtaa lapsiin. Joku on keksinyt näin hienon innovaation kuin taikahiekka. Ensimmäisen kerran näitä taikahiekkaa- ja lunta Harrods`n tavaratalossa, kun siellä sitä esiteltiin leluosastolla. Kesällä Titi-nallen talossa huippujuttu oli vajaalle kolme vuotiaalle yläkerran huone, jossa oli useampi pöytä taikahiekkaleikkeihin.Ja nyt Kärkkäisellä oli myynnissä erikokoisia pusseja ja paketteja muottien kera, niin nyt sitä löytyy meiltäkin.





Tänään ohjelmassa rentoilua ensin kotiruoan kera; lihapullat uunissa ja perunamuussia. Gallunat odottavat myös ulkona laittajaansa. Siitäpä tämä päivä on tehty. Illalla jos saisi kutimet esille, ja pontson tekoa.



Mitä sinun sunnuntaihin kuuluu?

25.9.2015

Ihana perjantai-ilta

Raskaan viikon jälkeen kotiin on niin ihana tulla. Tänään oli niin ihana lenkkeilykeli; lämmintä ja hämärää tunnelmaa lehtien havinan keskellä. Kyllä se tuo ruskan väri on kaunis puissa. Kynttilät on sytytetty lasiterassille ja paljussa on vesi lämmin. Kunhan loppuu tämä lemppari ohjelma Vain elämää, niin sitten ulos rentoutumaan lämpimään veteen. Huikeita esiintyjiä tänään laulanut tuolla telkussa VilleGallen biisejä. Anssi Kela oikein huippu ja Antti Tuiskun sanankäännöt sopi hyvin Pienissä häissä eikun pienissä mäissä!Nyt on aika relata ja rentoutua; oravanpyörä on huollossa viikonlopun!


Tunnelmallista iltaa sinulle ja muista hellittää hetkeksi!



Tähtituikut Tine K Home, Partylite kurpitsalyhty


23.9.2015

Tarjoilut lasten synttäreille

Tarjoilut ovat aina pääosassa synttäreillä, niinpä näillä 3-veen juhlissakin oli sekä makeaa että suolaista tarjottavaa. Itse ihastuin tuohon Frozen -kakkuun, ja muutkin kyllä olivat makoisia suussa sulavia. Servetit olivat myös Elsa&Anna -tyyliin. Kummasti tuo lapsenmieli tarttuu itseenkin; Frozen -leffa on katsottava viikonloppuna. Vai mitä mieltä olette?



Menu

Frozen -täytekakku (päällinen tilattu Ullan Unelmasta)
suklaakakkupohja, kolme kerrosta, joissa täytteenä:
* pakastemansikkaa murskattuna sauvasekoittimella
* vadelmamousse (valmis jauhe, johon sekoitetaan maito)

*päällä karamellivärillä värjätty kermavaahto

After Eight -cupcakes

Rockyroad -juustokakku
-pohja suklaajuustokakku
-päällä suolapähkinät, smarties-karkit, vaahtokarkit, kinuskikastike päälle

Keksit minttu- ja mansikkakreemitäytteellä (Kinuskikissan ohje täällä)
Leopardikakku  (Kinuskikissan ohje täällä, huom! tässä ei sokeria vaan hunajaa)

Pikkupizzat (Lidl)
Karjalanpiirakat ja munavoi
Kinkkuvoileipäkakku (täältä mun ohje)

"Karkkiparkki"(kuvassa oikealla alhaalla, eli pientä popsittavaa maun mukaan)
























20.9.2015

Synttäritunnelmissa ja koristeita

Tässäpä ideoita synttärikoristeluun, jotka sopivat sekä tytölle että pojalle. Meidän juhlat olivat kolme veen, joten värisävyt olivat hempeää roosaa, pinkkiä, mustaa ja kultaa. Pompomeja piti tehdä myös pinkin eri sävyjen lisäksi mustana ja valkoisena, mutta tämä kiire arki ei sitten antanyt myöten niiden tekoon. Pompomeista onkin postausta täällä. Viime vuoden 2-vee synttäreistä on juttua täällä. Tarjoiluastioina oli limpparille kivoja siksak-kuvioisia pahvimukeja pillien kera. Lisäksi kakkuja ja herkkuja söi sekä aikuiset että lapset mustaraitaisista ja vaaleanpunaisista kertakäyttölautasista. Frozen -teema oli serveteissä ja täytekakussa sekä tarjoiluissa. Cupcake-kupit olivat roosan ja mustan värisiä.


Ilmapallot kiinnitettiin kattoon sinitarralla ja itse palloon narut sitten teipillä. Nämä olivat kivoja katossa koristeina!





3-kylttiin tytär sai ilmaa pillillä puhaltamalla, kun ei ollut mahdollista saada helium-täytettä mistään. Kaupat vuokraavat vappuna laitteet, kun täytetään ilmapalloja. Tähän aikaan ei meillä päin ollut saatavilla erikseen laitetta. Mutta kolmonen oli täynnä ja iloisena keikkui seinällä! Ja viimeinen gladioluksen oksan sai synttärisankari kukkapenkistä! Serpentiiniä oli lisäksi kattolampussa ja seinillä.


Pikkuvieraille ja myös isommillekin oli tarjolla karkkiparkki! Suut makeaksi ja tarjolle myös pientä suolaista. Partyliten uutuuskynttilät oli myös pöydässä koristeena. Pöytä oli sen verran matala, että pienet ylettivät itse ottamaan herkkuja tästä pöydästä.






Lisää tulee vielä tarjoiluista kuvia! Ideoista myös ohjelmista, mitä juhlissa voi järjestää. Frozen -kakku oli niiiiiin söpö ja muista erikoisista tarjoiluista puhumattakaan. Mun tyttäret olivat niin kokkailleet kaikkia herkkuja, minä tein vain voileipäkakun.

Näin juhlatunnelmissa täällä vielä! 

17.9.2015

3-vee

Juhlahuumaa tulossa kolmin kerroin tulevana viikonloppuna. Kolmivuotisjuhlia juhlitiin jo pienimuotoisesti eilen, juhlat jatkuvat vielä lauantaina. Tein pienen sydäntäytekakun, johon tuleekin tässä postauksessa ohje. Aiemmin jo askartelin pompomeja, joita viime vuonna harjoittelin ensimmäisen kerran. Ohjeen otin Esmeraldan blogista täältä. Omat silkkipaperini ostin Ikeasta, huomasin, että jouduin laittamaan pari paperia enemmän, kuin alkuperäiseen ohjeeseen paperia. Tärkeä on leikata päät mahdollisimman soikeiksi&pyöreiksi ja n. 4-5 cm, että niistä saa kauniita "kukkia".


Sydäntäytekakku

3 munaa
1,5 dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
1 dl vehnäjauhoa
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot keskenään, lisää siivilän läpi varoen sokerimunavaahtoon)

Paista: 200 astetta, 15-20 min

Kostutus:n. 1.5dl sokerivettä

Täyte: mansikkasurvos (pakastemansikat), rahkakermavaahtoa
Päälle: 2 prk vispikermaa vaahdota ja  1 prk rahkaa, 2 tl vaniljasokeria






Juhlamekko on H&M:n kesäalesta. Sukkahousut löytyi myös samaan sarjaan. Synttärilahjaksi toivelistalla on mm. kitara, oranssit kumpparit (viime vuonna keltaiset), Anna&Elsa- Frozen vaatteita ja leikkijuttuja, piirustus -ja väritysjuttuja ja Kuoma-talvikengät.

Iloista loppuviikkoa!

12.9.2015

Lauantaipäivän huumaa

Onpa upea aurinkoinen lauantaipäivä tänään, täällä on pyykkiä jo laitettu ulos kuivamaan ja toiveissa olisi vielä paljun lämmitys illalla. Viikon päästä on tiedossa synttärijuhlia, ja pöydällä odottaa silkkipaperiläjä; mitähän koristeita niistä saisi aikaiseksi. Viime vuonna tein pompomeja, ne ovat kyllä näyttäviä ja nättejä.

Vieläkö teillä on kukkivia kukkia tai pensaita pihalla`? Nämä auringonhattu eli punahattukukat ovat kukkineet jonkun aikaa ja myös syysleimut vielä kukkivat. Ruusua ja gladioluksia on kukassa vielä. Pihalla myös kukkii pensashanhikki niin kauniisti keltaisissa väreissään, että on oikein kunnon piristys silmille. Lamoherukkaan on tullut jo ruskan sävyt; olo on kuin Lapin upeissa maisemissa kun ulos katsoo. Pikkuinen oppi tänä kesänä ajamaan polkupyörällä, ja voi sitä vauhdin hurmaa. Ensi kesänä onkin sitten vahtiminen, kun taito kasvaa. Olemme laitelleet kuorikatetta koristearonian juurille, kun tuo rinne on haasteellinen pitää kunnossa muuten. Kivetykset ovat saaneet kesällä rikkaruohoa ja heinää seurakseen, vaikka niitä kuinka nykkii.









Mukavaa lauantaita sinulle!

10.9.2015

Valkoinen tv

Eilen kotiutui uusi tv olkkariin Gigantin verkkokaupasta. Tilaus oli perillä alle viikossa. Linja-autokuski auttaessaan telkkua autoon, sanoi, että pitää tv olla pystyasennossa autossa. Hän oli saanut sellaiset ohjeet. Tämä Samsungin Smart -tv on 48 tuumaa ja väriltään valkoinen. Tv:n asennus oli nopea ja blueray-sotin laitettiin usb-kiinnityksellä myös vaivattomasti. Minua viehättää tv:ssä se, että se sointuu myös muuhun sisustukseen; vaikka kyllä myös mustakin on ok. Tv säätää itse kuvan valoisuuden riippuen millainen valaistus on tilassa. Tv:stä voi katsoa Netflixiä, You Tubea ja sen saa kodin langattomaan verkkoon liitettyä myös helposti. Kaukosäädin on myös valkoinen. Kuvanlaatu ei ollut ihan niin hyvä, kuin mihin Samsungin televisioissa olen tottunut. Muuten tämä nyt kooltaan on sopiva sohvan ja lepotuolien etäisyydet huomioiden.


Ikea bestå-hylly, Samsung Smart tv 48´`, Partylite koristeet










Lenkkipolut kutsuvat, aurinko vielä paistaa ja ihmeen lämmin sää on tänään! Torstaiterkuin!

6.9.2015

Löytöjä Askosta

Välillä pitää ihailla uusia tuulia huonekaluliikkeessä. Piipahdus Askossa oli tähän sisustusnälkään sopiva kohde, ostin sieltä jotain tulevaa arvontaa varten ja uuden maton leikki/työhuoneeseen. Matto on nyt Asko päivillä tarjouksessa. Matto  on Laituri-sarjaa, kokoja on erilaisia. Huomasin Askon lehdestä, että siellä olisi Kaiku -villamatto myös tarjouksessa. Onkohan kenelläkään tätä kotona? Villamatto on ollut suosikkimateriaalini aina matoissa.




Kärkkäisellä on iso valikoima näitä tarrajuttuja, ja tämä pöllöseurue liimautui myös seinään. Saadaan mittailla miten leikki-ikäinen kasvaa. Laitoin pöllöt eilen illalla kiinni, ja onneksi olivat vielä seinällä eikä lattialle lentäneet.





Ulos puutarhahommiin ja leppoisia sunnuntaihetkiä Sinulle!

4.9.2015

Hidastamisesta

Onpas ollut kiireinen viikko, nämä perjantai-illat ovat parhaita, kun saa hypätä pois aikataulutetusta kalenterista ja vain olla omaan tahtiinsa. Täällä meillä Suomessa on kovin erilaista tämä arki ja kiire seuraa jatkuvasti kintereillä. Mitähän se hidastaminen tarkoittaa käytännössä; vaikka siihen pyrkisi itsekin, niin ei ole juuri meidän kulmilla näkynyt paitsi kesälomalla. Tässä pikapostaus siitä, että aurinko jaksoi paistaa vähän aikaa imuroidessani iltapäivällä kotia.

Lasiterassilla on tänä kesänä kirppislöytönä pulputtanut tämä Partyliten vesiputos; solina vain on sitä musiikkia korville ja sillä on myös se rauhoittava vaikutus. Suosittelen! Sitten tänään Papusen kanssa katsottiin mitä kukkia sisälle voisi vielä tuoda maljakkoon, niin lilat syysleimut ovat pian olleet jo pari kolme viikkoa kukassa. Tästä alkaa meidän viikonloppu ja vaihde laitetaan ykköselle tai vapaalle!




Loikoisaa viikonloppua!      

2.9.2015

Syyskuu puutarhassa

Hieman tässä  haikeana pohdin sitä, joko luovutan kasvihuoneen kasvit tältä kesää pois. Illat alkavat viilentymään, ja ei taida tomaatit saada väriä pintaansa. Huoneenlämmössä niihin vielä voisi punaa saada, kun tarpeeksi vain jaksaa odottaa. Tänä kesänä ei siis tullut satoa puutarhasta muutakuin kirsikkatomaatteja, yksi kurkki, raakoja paprikoita, kolme kesäkurpitsaa ja salaatinlehtiä. Peruna ja sipulit eivät oikein kasvaneet myöskään. Iloa kuitenkin tuottaa viinimarjat, niitä sai jonkin verran ja vähän myös vadelmia. Jospa ensi kesänä aurinko paistaisi enemmän, kun ilman sitä ei kasvit jaksa kasvaa. Viikonloppuna kasvihuone menee talviteloille, mutta eihän taas mene kauaa, kun jo ajatukset kääntyvät mitä taimia alkaisi taas kasvattelemaan.

Näkymä kasvihuoneesta elokuun viimeisinä päivinä. Amppelitomaatti kuitenkin tuotti satoa.





Joko Sinun puutarha on sulkenut ovensa tältä kesää?