14.9.2018

Diy verhot ja liinat - uusi sisustus kotona

Meidän koti sai ylleen uudet  tummemmat tekstiilit ,kun näin nämä Pentikin kankaat ja sain suunnitella blogiyhteistyönä diy-kokonaisuuden.

Halusin tehdä  ompelemalla väreiltään ja idealtaan sisustukseen sointuvan kokonaisuuden kolmella eri kankaalla: Krysanteemi, Tuohi ja Käpy. Krysanteemi on uusin Pentikin kangas, jota saa kahden värisenä. Tytär ihastui näihin verhoihin ja äitini huomasi myös heti uudet verhot ikkunassa. Ompelija oli siis onnistunut työssään. Tein ison liinan ensin keittiön pöydälle ja sen päälle kapeat liinat. Lisäksi halusin valkoiseen Ikean Vittsjö-hyllyyn myös liinan. Liinat on kätevä pestä ja sopivat myös arkikäyttöön kotiin kuin kotiin. Omat aiemmin tekemäni liinat ovat käyneet pesussa monia kertoja, värit ovat hyvin säilyneet ja kangas pysynyt pehmeänä. Vain pikainen silitys ja liina taas pöydälle.

Ompelin myös kangaskoreja, joista yksi on nyt huonekuusen ruukun suojana. Siitä laitan ohjetta myöhemmin.



DIY- ohjeet

Verhot: Krysanteemi

Huomio kankaan kuvio kohdistus (kysy myyjältä apuja)

Verhon korkeus + alaosan kääntövara 10 cm+ yläosan kääntövara 8-10 cm

-huolittele (siksak tai saumuri) pitkät reunat ja käännä 1 cm saumavara nurjalle, käytä apuna nuppineuloja ja ompele suoralla ompeleella
-huolittele ylä- ja alaosa
- tankokuja: kääntövara siis 8-10 cm, ompele tankokuja  siten, että ylhäälle jää 2 cm reunaa

Kuviokohdistus, tähän saa apua myyjältä. Krysanteemi: kuvion korkeus on 64 cm 

Huoliteltu reuna, päädyt voi vain kääntää (jos et halua logoa näkyviin)

Huoliteltu alareuna, kääntövara 10cm

Iso liina Tuohi 

Pöydän pituus + päädyt 28 cm (sis. 1 cm saumavara) + kankaan pakan leveys
- huolittele reunat siksakilla tai saumurilla
- neulaa saumanvarat ja käännä 1 cm nurjalle puolelle
- ompele suoralla
- silitä valmis liina

Kapea liina Krysanteemi  

54 cm korkeus ja kankaan pakan leveys 
- ompeluohjeet kts.edellä 

Liina Käpy (Vittsjö -hylly)

36 cm korkeus ja kankaan pakan leveys
- ompeluohjeet kts. edellä, päätyjen saumanvara 2 cm

Tuohi iso liina ja Krysanteemi kapea liina




Pentikillä on ihastuttava tuo Kivi-astiasto, jossa on värivaihtoehtoina valkoista, hempeää roosaa ja harmajaa. Puisiin tarjoiluastioihin saa myös kivasti esille tarjoiluja. Meillä tykätään juoda Pentikin teetä ja kuusivuotias on innokas teen tekijä ja hunajaa hän haluaa laittaa meille teen sekaan. Teehetken kruunaa uusi sisustus -Hyvän mielen teellä höystettynä.


-Blogiyhteistyö Pentik


Mitä sinä tykkäät näistä Pentikin tuotteista?

7 kommenttia:

  1. No tykkään, voisin ottaa nuo kaikki kotiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva,että tykkäät.Itsekin olen lovena näihin.

      Poista
  2. Kauniita kankaita. värit sopivat kivasti teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paljon valkoisia tekstiilejä,niin nyt kerralla väriä.Näin iltapäivän lehdessä teidän jutun,oli aivan upea tarina.

      Poista
  3. Voi vitsit kun ovat kivoja molemmat 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentikillä on aina niin ihania tuotteita ja nuo kankaat kauniita.Seuraavaksi aion tehdä olohuoneeseen uudet verhot.

      Poista
  4. Kauniit verhot ja sopii tuohon avaraan tilaan.
    Oma silmäni ihastui tuohon käpy-kuosiin.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com