Yritin kuvaan saada näkyviin tätä valoa, mitä tulvii erkkerin ikkunoista ja sitä väriloistoa mitä keittiön ikkunoista pääsee ihastelemaan. Olen ajatellut, että sovittelen myös näitä uusia verhoja tuonne olohuoneen ikkunaankin. Täältä voit käydä katsomassa ompeluohjeet verhoihin.
Viikonloppuna on juhlittu nimipäiviä ja olemme ulkoilleet raikkaassa säässä. Tässä eskarilainen sai pitää Myytä sylissä. Myy on pomeranian tyttö ja toinen lemmikki. Lola (kuvia myös täällä) on Mittelpitz.
Huomenna lähden kummitytön synttäreille, ja tapaan ystävättäreni pitkästä aikaa. Lisäksi käyn Pentikillä, haen uuden verhokankaan olohuoneeseen. Niistä onkin tulossa jossain vaiheessa kuvia tänne blogiin. Tänään kannettiin ulkoterassin kalusteet varastoon, kun kaksi pakkasyötä on jo yllättänyt meidät aamuisin, kun maa on ihan kuurassa. Nyt saakin kaivaa esille talvisempaa vaatetusta.Vinkkaan tämmöisestä alennuksesta:
Lindexiltä nyt 25% alennusta lasten ulkovaatteista koodilla: f1839. Kampanja on voimassa 1.10. asti. Ei koske alennettuja tuotteita.
Oma kestosuosikkini on karpalon punainen, mutta nyt olen juurikin haaveillut Pentikin krysanteemikuosin keltaisista tyynynpäälisistä. Ne sopisivat yhtälailla olohuoneen harmaan sohvan pariksi.
VastaaPoistaKrysanteemia on siinä toisessa värissä,joka on siihen karpaloon viittaavaa.Katso vaikka verkkokaupan sivut!Meillä on myös vaalea harmaa sohva,olen ajatellut että nämä uudet verhot sopisi myös olkkariin.
PoistaKeltaisen sävyt ovat niin virkistäviä. Tosin vihreä, ruskea ja punertavat värit ovat myös kauniita.
VastaaPoistaTästä Krysanteemista oli myös toisessa värisävyssä, juuri nuo mitä mainitsit.Käy katsomassa myymälässä tai verkkokaupassa.
PoistaKyllä tuo keltainen nyt raikastaa sisustusta meilläkin ja on ehdoton suosikki!
VastaaPoistaIhana hauveli!
Paljon näkee tuota väriä ja kyllä se kaunis ja raikas onkin.Myy on niin suloinen vipeltäjä.
PoistaNuo teidän verhot ovat kyllä aivan ihanat! Katselin niitä männäviikolla kaupan näyteikkunassa, mutta en rohjennut ostaa kuitenkaan. Eivät taitaisi sopia yhteen muun värityksen kanssa.
VastaaPoistaMinä tykkään hirveästi näistä keltaisen ja ruskean sävyistä, jotka tuntuvat olevan tänä syksynä muodissa. Aiemmin en voinut sietää keltaista ja varsinkaan mitään ruskeaan viittaavaa, mutta niin se maku muuttuu. :-)
Mukavaa syksyistä sunnuntaita!
Meillä on ollut hyvin vaaleaa verhoissa ja näihin kyllä ihastuin,kun ne sain ommeltua valmiiksi ja laitettua ikkunaan.Tänään hain Pentikiltä uutta kangasta.Kun ehdin ompelen ne ja kuvia on tulossa niistäkin tänne heti.
PoistaIhana väri!
VastaaPoistaOn ja niin energisoiva!
PoistaSuperihana keltaisen sävy noissa verhoissa, mistä olet hankkinut ne?
VastaaPoistaVerhot ovat Pentikin Krysanteemi-kankaasta.On Pentikin uutuusmallistosta.Väriä on kahdenlaista tuo okra ja myös punertavan sävyssä.Molemmat ihania!
PoistaOkra, se se on ollut meillä jo kahtena syksynä . Kivasti sopii väri teillekin. Ihanaa iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa ❤️
VastaaPoistaKiitos!Ja tykkään kyllä tuosta väristä,joskus kotiin ihan värillistäkin.
PoistaTummanpunainen ja poltettu oranssi ovat minun syksyn värisuosikit.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa viikkoa sinulle Aikku <3
Syksyn lempiväreistä orassi on ykkönen kun se on muutekin mun lemppiväri. Todella upeet verhot ja toi värimaailma teidän keittiössä.
VastaaPoistaValkoinen ja harmaa ja mausteena hiukan oranssia. Nuo on kyllä kauniit verhot ;) Mukavaa alkanutta lokakuuta :)
VastaaPoista