26.9.2018

Oman kodin takapiha- miten teen siitä helppohoitoisen?

Oman kodin takapiha on monille rentoutumispaikka, toinen tykkää kasvatella siellä kasveja ja pitää hyötypuutarhaa. Suomen kesä on lyhyt ja en vuoksi itse haluan, että takapiha olisi mahdollisimman helppohoitoinen, vaikka tykkään, että se on rentoutumiseen sopiva, siellä kasvaa kasveja ja voin viljellä siellä jotain.

Takapihalla on vielä ruusut kukassa, omenapuun omenat kypsymässä, kasvihuoneessa tomaatit ja kurkut vielä kasvavat, vaahtera on vaihtamassa ruskan upeisiin väreihin ja kehäkukat kukkivat oranssin väreissä. Värit ovat niin kirkkaat ja ikkunasta näkeekin kauniit maisemat pihalle katsoessa. Meidän naapurilla on suuret vaahterat, joten niiden värityksiä on rentouttavaa ihailla keittiön pöydän äärellä.





Ruusu on äitienpäivän lahja ja ruusut vienkin vanhempien kellariin talvehtimaan. Pelargoniat kokeilen myös saaako ne talvehtimaan siellä myös. Tämä  vaaleanpunainen kukka on ollut uusi tuttavuus itselle, ja se onkin kukkinut koko kesän. Heinät kasvavat edelleen komeasti.


Takapihan puutarhasta meiltä löyy perheomenapuu, kirsikkapuu ja päärynäpuu. Omenapuu ja kirsikkapuu ovat tuotteet satoa, mutta päärynäpuu ei, koska niitä pitäisi varmaan olla kaksi tässä meidän pihassamme.



Omenat tipahtelevat puusta ja äitini aikoi nyt tehdä niistä omenahilloa. Ensi ajattelimme, että ne olisi mehuksi sopivia, mutta hillo on parasta lättyjen kanssa. Meillä lättypannu on usein käytössä, kun sillä saa kivoja pieniä lättyjä tehtyä äkkiä.

Ihania keittiötarvikkeita puutarhan sadon tekemiseen tarjoaa Kitchentime -verkkokauppa antamalla 15% alennuksen, jos tilaa tuotteita 40 eurolla, ja se koskee myös aletuotteita. Kassalla käytä alennuskoodia TIL15P4A 

Lamoherukka on punastunut ja se on syksyllä yhtä upea kuin meidän koristearonia-aitakin. 



Kasvihuoneesta on tullut ennätykselliesti satoa tänä kesänä. Uutena kokeilin näitä rakennusaikaisia paljuja, jotka olivat tiilitalon muurausvaiheessa tarpeellisia silloin, nyt niiden uusi virka oli kasvihuoneen kasviruukkuina.  Kasvimaan reunassa on oranssia väriä ja ne tulevat kehäkukista. Olen jo kerännyt niistä siemeniä talteen ensi kesää varten.


Näitä kesäkukkia laitan välillä pienelle kasvimaalleni kasvamaan, koska kehäkukat ovat vain niin kauniita tuolla pihalla ja niitä myös saa helposti napsittua kukkamaljakkoon. 




Mitä sinun pihalle kuuluu?



11 kommenttia:

  1. Ihanasti sulla vielä kukkii pihassa
    . Täällä on jo niin kylmä ettei puhettakaan että joku kukkisi... Ihanaa päivää ❤️

    VastaaPoista
  2. Siellähän kasvaa vielä vaikka mitä! Meillä on vain parveke ja sato jo korjattu, muakavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kahtena yönä onkin sitten pakkanen käynyt. Nostin yhden ruukun tuonne lasiterassille, kun kukat olivat säästyneet pakkaselta vielä.

      Poista
  3. Ihan hyvää kuuluu. Vielä jaksaa kesäkukat kukkia, mutta kohta saavat lähtöpassit ja ostan kanervia tilalle.
    Mukavaa iltaa sinulle Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään laitoin callunat tuonne etupihalle parvekelaatikkoon.

      Poista
  4. Ihanat viimeiset kukkijat!
    Itselläni kun ei pihaa ole, niin parveke on korvike. Siellä jo syksyinen ilme asetelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelman minäkin tein tuonne etupihan parvekalaatikkoon.

      Poista
  5. Hienosti sinulla vielä kukkii. Minä vein jo daalian mukulat varastoon paitsi daaliat, joissa ei ole mukuloita, kukkivat vielä. Kesäkukat on hävitetty ja tuotu syyskukat esille. Onneksi tyhjensin kasvihuoneen ja lavakaulusmaan, koska viime yönä oli jo pakkasta. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se pakkkanen täälläkin yllätti. Ehdin osan tomaateista ja kurkuista pelastaa vielä. Osa kyllä on tomaateista ihan vihreitä.

      Poista
  6. Ihania pihakuvia. Ihan mahtavaa saada omasta kasvihuoneesta satoa.

    Minun pihani on aivan rempallaan. Tunnen huonoa omaatuntoa ja melkein suorastaan häpeän pilkahduksen, koska en tehnyt pihalleni mitään koko kesänä. Ensi kesänä tulee ryhtiliike ja saattaisin vielä ehtiä leikkaamaan tuon yhden pensaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä sitten ryhtiä ja en minäkään aina ole virkeimmilläni, kun nuo pihahommat vievät paljon aikaa. Siksi meillä yritetään tehdä mahdollisimman helppohoitoinen piha.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com