15.5.2015

Talon maalaus edessä?

Tänään on katseltu ja etsitty sopivaa väriä puutalon uudeleeen maalaukseen. Talossa on valkoinen pellavamaali, joka on alkanut jo pari kolme kesää sitten tekemään tummia pieniä pilkkuja sinne tänne seiniin; varsinkin pohjoispuolelle.Talo on kahtena kesänä pesty käyttäen apuna mm. homeelle tehtyä pesuainetta. Seinät pysyvät hetken puhtaana, mutta taas sitten tulevat läiskät esiin varsinkin syksyllä. K-Raudan myyjä sanoi, että tuo ongelma on ollut pellavaöljymaaleissa eritoten.

Itse huomasin, että meillä on autokatoksen kaiteisiin (ovat valkoiset) ilmestynyt samanlaisia pilkkuja, vaikka maali on kylläkin ollut Värisilmästä ostettua vesiohenteista maalia. Tänä kesänä on kaiteiden pesu ja uudelleen maalaus ohjelmassa sekä autokatoksen seinienkin maalaus.

Haasteellista tässä hommassa on siis se, että jos haluaa taloon muun kuin entisen värin, niin miten löytää se silmää miellyttävä väri.

Vaihtoehdot: 

1. Ajellessa kannattaa katsella mieluisia vaihtoehtoja, kun löytää asutusalueelta sopivan värisen talon, käy kysymässä omistajilta värikoodit ja maalin nimi.

2. Tikkurilalla on oma ohjelma, jolla voi testata värikarttoja myös omaankin kuvaan. Ohjelman saa ladattua täältä. Kannattaa ottaa omasta talosta kuva ja ladata se koneelle. Valitse sieltä julkisivut-Vinha -kartta (esim.) -valmiit kuvat tai lataa oma kuvasi tässä vaiheessa- valitessasi värejä käytä maalisiveltimen kuvaa (näin ohjelma valitsee kuvaan haluamasi värin, jota olet ensin klikannut)

Tässä mallissa pitäisi löytää ruskealla (ikkunalaudat ja räystään laudoitus) sopiva väri. Valkoinen on aina varma valinta, mutta jos haluaa vaihtaa sen toiseen niin tämä ohjelma antaa suht hyvät puitteet siihen. Suosittelen!


3. Värisilmällä on oma palvelu, jonne netin kautta voi lähettää kuvan talosta sekä muita tietoja. Löydät heidän sivuille tästä!

Saitko tästä apuja, kun suunnittelet talon maalausta? Itsellä oli sellainen käsitys, että vain valkoinen talo, mutta innostuin nyt harmajasta ja ruskeasta. Tuossa kohteessa haastetta tuo tosiaan ruskea kivijalka, ruskeat nurkkalaudat ja pellitykset.

4 kommenttia:

  1. Meillä on talon maalaus edessä, mutta väri pysyy samana.
    Kova urakka on, mutta eiköhän siitä selvitä.
    Mukavaa lauantaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varma valinta on entinen väri!Sitä nyt täälläkin pohdittiin tänään.On vain välillä ihastuksia muihin väreihin,mutta saapa sitten nähdä miten käy.Iso työ on talon maalaus!

      Poista
  2. Mistä nuo pilkut johtuvat? Meillä on julkisivumaalaus edessä, ja olisi kyllä hyvä jos pysyisi siistinä kauan. Värikin hieman muuttuu, nyt mennään tummempaa kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!Pilkut voivat olla esim.pölyä tai itiöitä, kun ulkona on kosteutta ja pölyä.Joten voi olla niiden yhteensattumaa.Sinulla on varmaan yritys taustalla, joka maalaa julkisivuja.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com