3.11.2019

Halloweenin tarjoilut ja kummitusleivokset (g,l)

Halloween on meillä tapana juhlia ja viettää jollakin tapaa. Usein siihen liittyy koristelujen lisäksi hyvää ruokaa Halloween- teemaan liityen jotain karmivaa ja kurpitsaa pitää olla aina jossain muodossa.

Siispä hyvää Pyhäinmiestenpäivän viikonloppua sinulle! Eilinen pyhäpäivä lauantaina oli meillä leppoisa päivä kaikilla. Illalla vielä kävimme tyttöjen ja pienen tytön kanssa haudoille viemässä kynttilät. Eilen satoi myös lunta, joten maa ja puut olivat kuin joulusadusta konsanaan. Täällä on myös ollut juttua edellisvuoden Halloween- postauksesta.



Pyhäinpäivää ja Halloweenia varten leivoimme ja teimme makaroonisalaattia. Juhlistimme perjantaina sukulaisten kesken tätä juhlapyhää. Lomareissulla lueskelin Yhteishyvä-lehteä, josta löysin tuon kummitusleivosten ohjeen. Ohjeen muunsin gluteenittomaksi, ja samoin tuo makaronisalaatti on aina gluteenitonta meillä. Tytär koristeli leivokset ja niistä tuli kyllä aivan ihanan makuiset ja näköiset myös. Lakritsinmakuiset mokkapalat sopivat myös vaikka lasten synttäreille tai jos tykkäät muuten tummasta toffeesta, niin sopii juuri sinulle.




Kummitusleivokset 


4 munaa
3 dl sokeria
5 dl gluteeniton vaalea jauho
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kahvia tai maitoa
150 g margariiniä (sulata)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot (sekoita ne ensin keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri) taikinaan. Lisää kahvi (tai maito) ja sula margariini taikinaan lusikalla sekoittamalla varovasti. Levitä taikina uunipellille. Paista 200 asteessa 15 min.

Kuorrutus
1,5 pussia hopea toffee karkkeja
1 prk vispikermaa (2dl)
2 rkl margariiniä

Avaa karkit ja laita kattilaan. Lisää kerma. Keitä hiljalleen seos tasaiseksi. Lisää lopuksi margariini.Levitä jäähtyneen pohjan päälle.

Kummitukset

1 levy valkosuklaata

Paloittele valkosuklaa. Sulata mikrossa välillä sekoittaen. Laita seos pursottimeen ja pursota haamut leivosten pinnalle. Tee silmät kuorrutuksen aineesta.



Vanhat Partyliten Halloweenin hauskat Jessi ja Jake -kynttiläsomisteet ovat meillä esillä tähän kurpitsa-aikaan, koska nämä vain ovat niin hauskat sekä pimeässä että myös päivällä. 


Tyttären tytär oli askarrellut toisen mummonsa kanssa nämä Halloween-juhlaan sopivat hauskat ja karmivat käsineet veritahroineen ja arpineen. Ne olivatkin sitten illan kädessä. Diy- ideaan oli käytetty muovista kelmua, maalarinteippiä, kynsilakkaa ja niittejä sekä tussia. 


Halloween koristeita laitoin esille perjantaina, ja eilen oli aarteen etsintää, johon olin piilottanut eri paikkoihin Halloween-karkkeja ja myös näitä inhottavia lepakoita ja hiiriä. Taustalla soi myös illalla Halloween musiikki, ja hämärässä oli oikeinkin karmiva tunnelma.



Miten sinun juhlapyhääsi kuuluu?


8 kommenttia:

  1. Kivat kemut teillä ollut ja hauskoja nuo leivokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva on juhlistaa ystävien kanssa ja syödä hyvin.Nuo kummitusleivokset sai kehuja maultaan.Joten hyvä resepti oli.

      Poista
  2. Kivoja tarjottavia olette tehnyt. Nuo hanskat on kyllä aika ällöttävät.
    Mukava viikonloppu takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanskat on kyllä kamalat, mutta niitä on kädessä pidetty.Leivoksia sain jonkun verran myös pakkaseen, pääsee joskus herkuttelemaan niitä vielä.

      Poista
  3. Kotosalla vaan oltiin, käytiin saunassa ja illalla sytytettiin kynttilät poisnukkuneiden muistoksi. Ensi viikonloppuna mennään sitten isin haudalla käymään.
    Todella herkullisen näköisiä leivonnaisia <3

    VastaaPoista
  4. Hauskat leivokset ja pirskeet on olleet teillä :) Mitään erityistä halloweenia meillä ei vietetty. Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
  5. Ne oli kyllä onnistuneet koristelultaan ja vieraat kehuivat myös makua.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com