18.4.2020

Sitruunainen täytekakku

Sitruunainen täytekakku oli makuelämysvaihtelua juhlapöytään viime viikonloppuna. Olen viime aikoina alkanut kokeilemaan erilaisia makuja ja variaatioita leivontaan ja ruoan valmistukseen, 
nyt kotoilemme paljon koronan vuoksi. Oletko sinä huomannut tekeväsi eri tavalla kokkailuja kotona viime aikoina?



Uudet maut tuovat myös vaihtelua perinteisiin kakkuihin. Tämä tekemäni juhlapyhän kakku maistui sitruunalle ja mustikkavadelmalle sisältä. Välissä ja päällä oli myös kermavaahtositruunatuorejuustoa. Pupukakku oli meillä pääsiäisenä juhlapöydässä, ja vielä viikollakin siitä riitti syömistä. Vanhemmilleni laitoin kakkua rasiaan, koska emme ole voineet heillä käydä etteivät heille tule altistumista missään muodossa. 

Tässä alakuvassa näkyy sitruunainen kakku, johon askartelimme sokerimassasta korvat ja nenän. Korviin tuli valkoisen ja karamellivärillä värjätyn masssan väliin jäätelötikut, että korvat sai täytekakkuun pystyyn tukevasti. Nenään tuli taakse hammastikku, koska sokerimassa alkaa sulaa ja pehmetä huoneenlämmössä muuten. Silmät teimme lakusta, siihen olisi käynyt myös sokerimassa. Sitruunainen puputäytekakku ohjeen otin Valion nettisivuilta. Muuntelin kakun täytteitä erilaiseksi kuin mitä ohjeessa oli. Sitruunainen maku ei välttämättä ole lapsille niin maistuva, ja siksi täytekakun sisällä oli myös kuningatarhilloa.


Sitruunainen täytekakku ohje


150 g voi
3 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoa)
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 - 2 sitruunan mehu (1 dl ) ja kuori
2 dl  Valio A+ jogurttia


TÄYTE JA KUORRUTE

1 dl lemon curdia (sitruunahillon tyyppinen)
1½-2 rasiaa  sitruunatuorejuustoa (Viola)
1 prk (3,3 dl) kermaa

KORISTEET
50 valkoista sokerimassaa
lakua
elintarvikeväriä (pinkki tai v.pun)
tikkari- tai jäätelötikkuja



Tee sokerimassan koristeet korvat ja nenä edellisenä  päivänä kovettumaan. Käytin apuna kaulinta, että korvista sai kuperat. Työnnä tikut puoliksi korviin ennen kuivattamista. Laita nenän taakse cocktail-tikku, jolla se kiinnitetään kakkuun.




  1.  Vaahdota voi ja sokerit. Lisää  munat yksitellen samalla vatkaten.
  2.  Sekoita keskenään vehnäjauho (käy myös gluteeniton), leivinjauhe ja sooda.
  3.  Pese ja raasta sitruunan kuoret ja purista mehut. Lisää jauhojen joukkoon.
  4.  Sekoita jauhoseos, jogurtti ja limemehu vuorotellen voi-sokeri-munavaahtoon kevyesti nostellen.
  5.  Jaa taikina kolmeen Ø 18 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 175  asteessa n. 25 min. Tällä tavalla kakkupohjat paistuvat tasaisemmin ja niistä tulee mehevämmät kuin yhdessä vuoassa paistettaessa.
  6. Anna kakkupohjien jäähtyä hyvin ennen täyttämistä.
  7.  Levitä kahden kakkupohjan pinnalle lemoncurdia. Minä laitoin yhteen väliin tosiaan kuningatarhilloa, jolloin sitruunaavaahtoa ei tullut kuin yhteen väliin. Vaahdota sitruunatuorejuusto ja kerma. Täytä välit Tasoita pinnat lastalla. Aseta koristeet paikalleen.
  8. Vaahdota tuorejuusto ja kerma. Täytä ja kuorruta kakku sitruunatuorejuusto-kermavaahdolla. Jätä nokare vaahtoa pupun otsakiharille, värjää se vaaleanpunaiseksi. Tasoita kakun pinta vaahdolla. Lisää koristeet. Pursota viimeiseksi otsakiharat. 



Tupperwaren kakkukupu on ollut hyvä kakkujen säilytykseen ja tarjoiluun. Kupua on saanut nyt myös sellaisena, että sen korkeutta voit säädellä. Tupperwaren pienellä mehupursottimella on kätevä tehdä appelsiineistä mehua. Vitamiineja tarvitaan näin tautiaikana. 



Mitä leipomuksia sinä teet kotona mieluiten?

9 kommenttia:

  1. Hurmaava pupu-kakku! <3
    Ja vielä lempparini, sitruuna!
    Minulla sitruunapuu on täynnä nyt raikkaita tuoksuvia hedelmiä.

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna on täällä vastauksissa monen herkku! Pupu kävi tosiaan kakun muodossa kylässä.

      Poista
    2. Siellä jo sitruunapuut satoa tuottavat! Ihanaa!

      Poista
  2. Kuppikakut taitaa olla eniten tällä hetkellä meillä leivottu herkku. Mies tykkää sitruunaisista kuppikakuista ja porkkanakakku oli myös suosittu!
    Aivan ihanan näköinen kakku teillä on ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanasta teen piirakkaa kans. Ihan kiva tuli tuosta pupukakusta:)

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta. Ja mikä suloinen pupu siitä kakusta tulikaan! Juuri tänä aamuna mietiskelin, että olisi kiva leipoa jotain ja harmittelin, kun en ostanut kaupassa käydessä sitruunoita. Sitruunamuffinsit olisivat nyt olleet paikallaan. Tätä ohjetta voisin kyllä kokeilla. Sitruuna on yksi niitä makuja, josta kaikki meillä tykkäävät.

    Ihanaa viikoloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna oli tosiaan eka kertaa kokeilussa ja hyvin sopi kermavaahdon kanssa yhteen. Sitruunamuffinsseja äitini aina tekee myös. Leipomusinnostusta myös sinne!

      Poista
  4. Onpa herkullisen näköinen kakku <3 Sitruuna ja appelsiini ovat yksi suosikkimakuja leivonnassa. Olen viimeaikoina leiponut harva se päivä jotakin. Leivonnaiset sitten matkaavat läheisten kotiin ja mieheni työpaikalle. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna jää meilläkin jatkossa listalle. Tytär erityisesti pitää sitruunasta. Tänään tuli leivottua pari kääretorttua helpolla ohjeella ja toisen kuorrutin. Teillä saa muutkin sitten sun leipomuksista nauttia.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com