24.7.2021

Asuntomessut pihat ja terassit

Asuntomessujen pihat olivat tehty hyvin helppohoitoisiksi ja näin omakotitalon asujan silmissä se on hyvä ratkaisu, kun kesä on meillä lyhyt ja aikaa nurmikon leikkuuseen ja rikkaruohojen kitkentään ei ole tarpeeksi. 


Asuntomessujen talojen terasseilla oli monessa poreammeet ja jossakin oli myös uima-allas. Nurmikoita leikkasi muuten asuntomessuilla robotit, ja se onkin kätevä talonmies kotona. Nurmikko on aina siisti ja tasainen.





Erilaisilla kuorikatteilla saa hyvin rajattua piha-aluetta; kuorikatteen värivaihtoehtoja on useita. Meillä on ollut käytössä musta ja punainen. Kuorikatteen olen laittanut meillä lähes kaikkiin kasvualtaisiin, helpottaa nimittäin rikkaruohojen kitkemistä. Keväällä uudistimme yhden pensasistutusaltaan ja siihen tuli mustaa kuorikatetta.  Kukkapenkkiin teimme aiemmin myös uudistuksen ja täällä aiemmin tehdystä on kuvia. Kuorikatteen ja koristekivien alle kannattaa laittaa rikkaruohoa estävää kangasta, joka kestää vuosia katteiden ja kivien alla. 






Muurikivillä saa kivasti rajattua istutusalueita. Meillä on käytössä muurikiveä, mutta sitä pitää joskus hoitaa, kun siihenkin alkaa sammal kasvaa ajan saatossa. Nurmikon ja muiden alueiden rajaamiseen oli käytetty myös ohutta rajausnauhaa, jolla saa helposti rajattua vaikka kukkapenkin ja nurmikon rajan. 

Jos haluat pihalle jotain erilaista, niin voit tehdä kuvioita koristekivillä, suurilla kivillä ja eri värisillä kuorikatteilla ja värikatteilla. Tässä alakuvassa näet mitä kuvioita oli tehty asuntomessujen pihoilla.

Helppohoitoiseen pihaan voit tehä kätevästi laatoilla tai askellaatoilla polkuja, kun laitat alle pienikokoista sepeliä (esim. 0-8mm) ja laatat sen päälle. Itse mietin, että lasten keinujen alle laittaisin ihan hiekkaa ja rajaisin sen esim. kyllästetyllä puulla leikkialueen. Hiekkaa voi käyttää myös istutusaltaissa tai polkujen tekemisessä. 

Asuntomessujen terassien yhteyteen oli myös laitettu lavakauluksia kasvien kasvatusta varten. Lavakaulukseen voi laittaa kasvamaan vihanneksia ja yrttejä sekä mansikoita. Meidän lavakauluksen maalausta tein viime kesänä ja siitä on täällä kuvia.  Mansikat ovat tuottaneet satoa ja sieltä ovat lapset saaneet maistaa mansikoita suoraan maasta. Myös ruukkuihin oli asuntomessuilla laitettu yrttejä ja vihanneksia kasvamaan; mikä sen parempaa vaikka aamupalalle kuin tuoreet yrtit munakkaan päälle tai paprikasiivut.



Asuntomessujen ensimmäisen osan löydät edellisestä postauksesta! 



Mitä sinä pidät tärkeänä omassa pihassa tai terassilla?


5 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä pihoja ja terasseja :) Itse tykkään että terassilla on joku kiva lököttelypaikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lököttelypaikka on ihan parasta terassilla!

      Poista
  2. Kiitos, kivoja toteutuksia menemme torstaina niitä itse katsomaan. 🤗

    VastaaPoista
  3. Kauniita tiloja oli ja sisustuksia. Kiitos, ja hyvää uutta viikko sinulle!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com