31.8.2023

Komposiittiallas ja sen asennus

Keittiöremontissa kerrostalon keittiö sai nyt tasojen asennuksen jälkeen uuden tiskialtaan ja vanha teräksinen kulunut tiskiallas kansineen sai luvan lähteä. Ostin keittiöön mustan komposiittialtaan, ja se on hyvä kooltaan ja myös syvyydeltään. Siinä mahtuu hyvin liottamaan tai pesemään vaikka isommankin astian, eikä vesi roisku pitkin pöytätasoa.

Uuden altaan asennus alkoi siten, että sen paikka piti mitata hanan kohdasta sekä katsoa viemärin kohta. Tiskipöydän kansilevyyn piirsimme altaanmallisen muotin  ja sahasimme aukon komposiittialtaalle.

Aiemmin kahden altaan tiskialtaan tilalle, kun tuli vain yksi allas, niin lvi-asentaja kävi asentamassa hanan paikoilleen, uuden hajulukon ja kytki viemäröintiin altaan ja tiskikoneen. Kerrostalossa täytyy alan ammattilaisen käydä tekemässä lvi-kytkennät. Hän laittoi myös altaan alle silikonin ja niiden kuivuttua laitoimme itse kosteutta kestävän valkoisen silikonin  komposiittialtaan yläpuolen reunoille.

Lvi-asentajan mielestä vaaleaan pöytätasoon käy mustalle altaalle joko valkoinen tai musta silikoni. Valitsin itse valkoisen omaan altaaseeni. Tässä alakuvassa näkyy uuden pöytätason värisävy ja valkoinen silikonitiivistys mustan komposiittialtaan ympärillä, ja näin on vaalraa pöytätasoa vastaan sointuva väri.

Keittiön seinän välitilaan on vielä tulossa uudet komposiittilevyt, kun ne vain ehtisi hankkimaan. Vanhaa seinän laatoitusta ei tarvitse purkaa, vaan komposiittilevyn saa laittaa laatan päälle.


Onko sinulla komposiittialtaasta kokemusta?


6 kommenttia:

  1. Onpa tyylikäs allas ja kiva tuo altaan väri myös, ei aina terästä vaan. Mukavaa syyskuuta sinulle Aikku 🍁🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on erilainen vaihteeksi ja käytössä komposiitti toimii!Hyvää syyskuuta myös Outi sinulle!

      Poista
  2. Meillä on Stalan musta komposiittiallas pienellä kaatoaltaalla. Tosi hyvä, mahtuu pesemään uunipellitkin. Ollut jo useamman vuoden enkä vaihtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös tässä altaan syvyydestä ei vesi roisku pöydälle!

      Poista
  3. Meidän keittiön allas taitaa olla komposiittia, ainakin näyttää hyvin samanlaiselta. Meillä on yksi allas, mutta pienempi huuhteluallas siinä vieressä. Mukavaa loppuiltaa! 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komposiitti on ollut hyvä näin kokemuksen kautta tämän uuden altaan osalta.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com