Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

26.10.2014

Blogiarvonnan tulos ja Halloweenia

Halloween tunnelmoissa on hurahtaunut eilinen ilta. Tytär järjesti halloweenbileet ja pientä juhlaa on ollut myös meillä. Ikkuna sai näin hauskat kurpitsakoristeet on olkkarissa. Illalla Papu sai heijastella taskulampulla kuvia kurpitsasta ja muista elementeistä seinille. Tänään aamusta leivottiin yhdessä Tuuloman torttua, ja päivällä on tehty terassien siivousta. Talvi saa nyt tulla meille.



Papu oli tänään onnettarena arvonnassa, jossa virallisena valvojana toimi tyttäreni.

Ykköspalkinto menee Tiia Mäkiselle, toinen Marja V:lle ja kolmas Jennille.

Jos laitatte minulle viestiä osoitteesta, niin palkinnot lähtevät postiin teille. Onnea voittajille ja kiitos muille osallistujille. Lupaan ennen joulua pitää yhden arvonnan, kun hoksasin, että minulla olisi jotain Muumi-juttuja tuolla kaapissa jemmassa.




27.9.2014

2-vuotiaan Prinsessan synttärit

Minä opettelin tekemään Pompomeja, viime tingassa ne sain aamulla tehtyä.Helppo ne ovat tehdä, mutta kannattaa varata silkkipaperia useampi paketti. Minulla oli vain kaksi pakettia, ja niistä tuli neljä pompomia. Kivoja ne ovat, ja pitää muistaa osata taitella oikeasta suunnasta! Tiiviitä taitoksia. Muuten epäonnistuu. Reunat voi leikata pyöreäksi tai kolmioksi. Ohje on täältä esmeralda`s -blogista. Näitä koristeita voi käyttää uudelleen, säilytykseen vain isoon laatikkoon. Kaivetaan esille seuraaviin juhliin. Ilmapallot ja serpentiinit kuuluivat myös koristuksiin.







Synttäreiden menu:

Kinkkuvoileipäkakku 
Vadelmamansikkatäytekakku
Tuulihatut (kylmäsavulohitäyte)
Cupcakes (porkkana,suklaa)
Macaronit (vadelma, suklaatäyte)
Coctailkarjalanpiirakat, munavoi
Mangojuustokakku

Kotitekoinen omenamehu, kahvi ja tee
Karkkeja Mariskoolissa



Heppatytön kakussa piti olla hepat ja kärry. Minni-koristeita piti päivänsankarin päästä maistamaan heti!

















Synttärisankarin mekko sointui sopivasti juhlien teemaan. Mekko on Lindexiltä. Lahjaksi saadut keltaiset Muumi-saappaat oli rakkain lahja. Päiväkodissa kaverilla on keltaiset saappaat, joita Papu on aina ihastellut ja halunnut omaan jalkaan. Nyt sitten on nämä unelmasaappaat ihan ikiomat!



 LEPPOISAA LAUANTAITA!




8.3.2014

Hoplop, naistenpäivän reissu ja Amarillo

Naistenpäivän kunniaksi olimme taaperon ja tyttäreni kanssa Oulussa.Hiihtoloman loppua vietimme eilen ensin  kaupungilla ostoksilla, sitten alkoi jo tulla nälkä ja suuntasimme Amarilloon syömään ja pienen taapero unelmapaikkaan Hoploppiin. Pieni taapero nauttii liikkumisesta ja touhuamisesta, siksi suuntana HopLop.

Tytär otti hampurilaisaterian ja taaperolle tuli lohimedaljonki uuniperunan kera. Amarillossa on hyvät ruoat, joten sitä voin kyllä suositella lämpimästi. 


Kynä eksyi haarukan tilalle tällä pienellä Amarillon asiakkaalla. Lapset saavat Amarillossa väritystehtävän ja värikynät, saavat leikkiä ja touhuta samalla, kun muut nauttivat hyvästä ruoasta. 
Lasten annoksessa on myös salaattia ja vihanneksia mukana, että on terveellistä myös!




Kaupungilta ostoksilla halusin Stockmannilta itselleni tämän Arne Jacobsenin A-mukin mustalla kannella. Design letters on saanut luvan käyttää tuotannossaan  Jacobsenin Århusin kaupungintalolle suunnittelemia v. 1937 kirjaisimia.  Muki on hyvä lahjaidea kenelle vain, tai tätä voi käyttää kotona maustepurkkina, kynätelineenä ja sisustuselementtinä. 


Mukiin saa puisen kannen myös lisäosana, tässä on nyt musta kansi minun kappaleessani.




Ruusuja sain Lildistä kauppareissulta mieheltäni. Nämä ovat erittäin pitkässä varressa ja ovat
kauniin persikan värisiä. Aika erikoisia ovatkin väriltään! Toivotaan, että kestää maljakossa.




 Hoplop oli kiva paikka, vaikka Papu onkin vasta 1,5 v. Puuhaa hänelle löytyi,  ja hän tykkäsi jopa mennä isompien puolelle. Alle 4-vuotiaille on siellä oma osasto leikkimaassa. Alue on tehty pienille ja se on siten myös turvallinen. Suosittelen paikkaa kaikille! Arvosana Kempeleen Hoplopista täydet 10 pistettä palvelusta ja paikan siisteydestä sekä toimivuudesta. 




Hyvää naistenpäivää!



13.2.2014

Patonkiherkuttelua ystävänpäivän juhlat

Sain kolme ihanaa postikorttia tänään huomisen ystävänpäivän kunniaksi. Ihana saada ihan oikeita kortteja. Tekstit ja kuvat olivat niissä supersuloisia. Tänään juhlistan tässä jo ystävänpäivää, ostin valkosipulipatonkia  (Fazer) ja Rainbown sipuliyrtti-tuorejuustoa ja seuraksi lasi kuplivaa Frizzantinoa.

Tulppaanit ovat tässä korallin värissä aivan ihanaa sävyltään. 


Tykkään tästä Rakkaus-maljakosta, koska siihen on hyvä asetella tulppaanit tasaiseksi riviksi maljakkoon.




Muurlan Rakkaus-maljakko, kaksi sydäntä

Tässä näitä ihania kortteja rakkailta ystäviltä.







Nämä sisustusjutut oli tarjouksessa Halpa-Hallissa. Tämä uusi naulakko 3,40€ ja kyltti on systerin lahja hänen uusittuun kampaamoon.







Hyvää  Ytsävänpäivää sinulle!

24.11.2013

Harry Potteria ja synttärijuhlaa

Pikkujoulu takana,joita olin järjestämässä. Uusi iltalaukku ja kengät olivat käytössä,jotka ostin Primarkista. Kesken iltaa piti vaihtaa toiset kengät,kun uudet puristi. Juhliin kannattaa venyttää uusia kenkiä parina iltana,että on paremman tuntuiset jalassa.Olemme juhlineet tyttäreni synttäreitä.Leivoimme  yhdessä mangojuustokakun ja Fazerin kuorrutetun marianne suklaakakun. Molemmat kakut onnistuivat. Fazerin ohjeen kakkuun olisi riittänyt puoleksi tuo päälle tuleva suklaakuorrutus.

Nyt viikonlopun päätteeksi leffailta. Kävimme Lontoon matkalla katsomassa Warner Brosin studion Harry Potterin kulissit,joten sen vuoksi nyt on pakko katsoa kaikki Harry Potterit. Kannattaa käydä Stradwordissa katsomassa nämä kulissit.Keskustasta pääsee kätevästi metrolla j a sitten lyhyt matka vielä junalla, josta kuljetus bussilla kohti studioa.Liput tilasimme etukäteen netin kautta,jonotimee sitten noin.puolituntia paikan päällä. Oli hieno kokemus ja vastinetta rahoille.
















13.10.2013

Juhlatunnelmia ja leipomista

Täällä on nyt vietetty vaihteeksi aikuisen synttäreitä, vaikka ei mitenkään erityisen isosti. Omalle väelle pientä tarjottavaa, josta varma valinta tarjoiluun on kinkkupiirakka (Valion ohje) ja täytekakku.
Halusin tehdä erilaisen täytekakun synttäreitäni varten. Täytevalinnoiksi tuli nyt
tällaiset: mansikkavaahto- ja suklaavaahtotäyte. Mansikkavaadon täytteeksi tuli
oman sadon mansikkaa (pakasteesta).



Mansikkavaahdon ohje: 1,25dl vispikermaa (vaahdota ensin ja lisää muut aineet joukkoon)
125 g rahkaa (puolet purkista)
125 g marjoja (soseutin nämä, olisi voinut jättää kokonaiseksi)
0,25 dl sokeria
0,25 dl kreemijauhetta

Suklaavaahto:
1,25 dl vispikermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
75 g suklaata
Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja vesihauteessa sulatettu suklaa. Sekoita.
Levitä yhteen väliin kakkua ja anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.

Kakun kostutus: 3dl vettä, 10 g sokeria (lämmitä kattilassa, niin että sokeri sulaa)

Suklaasydämet itse tehty sulattamalla suklaa ja käyttämällä pursotinta.




 

10.10.2013

Prinsessan yksivuotissynttärit

1-v juhlat juhlittiin jo vähän aikaa sitten. Yksi -vuotiaan juhlat eivät vielä olleet suuret, mutta
lähimmät sukulaiset ja kummit saivat juhlistaa yksivuotiasta.


Tarjoilut
Kermatäytekakku (mansikka, banaani-täytteellä)
kinkkuvoileipäkakku
muffinssit (mokkaruutujen ohjeella, mansikkatomusokeria päällä),
toffee- ja vaahtokarkkeja ja keksejä





Lahjaksi: vaatteita, kuravaatevarustusta, iso pehmo nalle, Brion pinkit nukenvaunut nuken kera, Muumi-lusikat,
Minni-kumpprit, lapaset+sukat (isomummilta), rahaa (säästöön), ihana vaal.punainen Angry Bird pehmo, keittiö,
pyykkikone, imuri yms.