29.12.2014

Pannukakkua ja ihastuminen Marimekon Oivaan

Paistoin eilen pannukakkua ternimaidosta. Ohjeen otin Marttojen sivuilta. Oman lahjan vielä näin joulun jälkeen on tämä Marimekon Oiva Siirtolapuutarhasarjan lautanen. Ajattelin kerätä neljän tai kuuden hengen kahviastiaston tästä sarjasta. Tykästyin tuosta asetin malliin. Oiva -astioissa on se hyvä puoli, että niitä voi yhdistää Marimekon eri astioihin.

Pannukakku

 l litra ternimaitoa
n. 5 dl vehnäjauhoja
4-5 tl vaniljasokeria
50 g voita sulatettuna (voi laittaa myös pieniä nokareita pellille)

Sekoita ternimaitoon jauhot ja vaniljasokeri. Anna turvota taikinan hetken. Paista n. 20-30 min 225 asteessa.


Servetti: Kuusikossa, lautanen: Oiva Siirtolapuutarha



Pakastin osan ternimaidosta, joten sitä saan tehtyä myös toistekin. Lomatunnelmissa vielä terkuin 

Aikku

26.12.2014

Tapaninpäivän iltaa ja valkoisen punainen joulukoti

Täällä on vietetty kotipäivää tänään, takkaa lämmitelty ja syöty jouluisia herkkuja, joita jää vielä huomiselle. Joulukuusi on kaunis näin iltaisella, kun siinä on kynttilävalot ja pitkin taloa on sytytelty kynttilät jouluvalojen lisäksi. Ihastuin taas tuohon Marimekon kuusikko-sarjaan, nyt niitä oli servetin muodossa joulupäivällisellä pöydässä. Jouluruuhkassa sunnuntaina  Zeppelinin Marimekon myymälässä oli mustavalkoisena tätä kuusikko-pussilakanasettiä 39€/kpl, ja jäi kyllä harmittamaan etten ostanut. Alennusmyynnithän ovat jo ovella, joten tulee uusia tarjouksia.




Aito joulukuusi sai tänä vuonna seurakseen Kalevalan vuosijoulukoristeet, valkoisia, punaisia ja kultaisia koristeita. Kultaiset nauhat laitoin paikkaamaan kuusen epätasaisia oksia. Vaneriset koristeet eivät ehtineet jouluksi, joten ne tulevat vuoden päästä kuuseen. Pentikin punaiset lasisydämet ovat lahja ystävältä parin joulun takaa.





Nämä punaiset peurat ovat jouluiset lempparini tänä jouluna. Nämä ovat Partyliten tuotantoa, ja ovat n. 30 cm korkeat. Tänä jouluna meillä on siis valkoista, punaista ja kultaa joulukoristeissa esillä. 





Hyvää Tapania sinulle!

24.12.2014

Jouluiset piparitalot ja valkoinen kuusi

Touhua ja tohinaa aivan viime hetkiin saakka. Tänään oli h-hetki, että ehtikö kinkku illalliselle valmistua. No melkein ehti, mutta nyt on mahat pullollaan herkuista ja aika hengähtää. Kummasti tämä joulu vie mehut aika monelta, mutta olisiko ensi jouluna kaukaa viisas; vai unohtuuko asiat taas vuoden mittaan, kuinka tämäkin ja tämä asia pitää hoitaa ensi vuonna hyvissä ajoin välttääkseen joulustressiä. Haudoille on sytytetty kynttilät kipakassa pakkassäässä, pukki on käynyt ja antamisen sekä saamisen ilo on molemminpuoleista. Sain aivan ihania lahjoja, ja toivon mukaan omat lahjat myös olivat mieleisiä.

Hyvää Joulua kaikille ja nautitaan joulun tunnelmista vielä muutama päivä!










Tässä on pieni jouluinen tonttu



Hyvää Joulua!



21.12.2014

Pientä valkoista ja mustaa sisustuksessa

Tänään 4.adventti meni kauppakeskuksessa kierrellessä.Hemtexistä löytyi pieniä joulujuttuja alennuksella.Joululahjaksi ostimme vaatteita lähimmille.Alennuksia oli joka kaupassa,joten hyvään aikaan tuli viimeisiä paketteja hankittua.Omaan vaatekaappiin löysin myös jotain töihin ja vapaalle H&M:n alennusmyynneistä. Löysin Hemtexiltä myös tähtiviirin, joka roikkuu keittiössä ikkunalla.






Kolme yötä enää jouluun! 

20.12.2014

Ajattomia joulukoristeita kotiin

Eilen oli esikoisen valmistumisjuhla, ja myöhään paketoin lahjoja. Blogi on jäänyt sen vuoksi päivittämättä, mutta kuvia on tullut otettua senkin edestä. Ja eiliset juhlatarjoilut olivat herkulliset, tytär on innostunut tekemään kaikkea erilaista mitä itse teen. Laitan kuvia tänne, kun saan ne käsiteltyä.

Tänä jouluna meillle tulee aito joulukuusi, vaikka varastossa on vihreä tekokuusi. Vanhempien metsästä saa hakea kuusen, jospa sellainen kapea ja nätti löytyisi. Tyttärellä on valkoinen kuusi ollut jo kauan esillä. Valkoisessa kuusessa tulee joulukoristeet kauniisti esille. Joulukoristeita on kertynyt meille vuosien saatossa erilaisia kokoelmia. Monilla koristeilla on joku tarina, ja niistä koristeista ei halua luopua, vaikka ovatkin muovia. Näihin ekologisiin ja ajattomiin joulukoristeisiin olen nyt ihastunut tuolla netin syövereissä:

Ferm Living ornamentti-tähti, joka on valmistettu koivusta. M-kokoisena koko on 12x12 cm.


Wooden Star ornamentti L, koivua ryhmässä Sisustustavarat / Koristeet / Joulukoristeet  @ ROOM21.fi (129168)


Nämä timantti-koristeet ovat vanerista ja kooltaan 7,5 cm.

Wooden Diamond 1
Kuva: timantti-joulukoriste, www.fermliving.com



Design House Stockholmin Josefin Hagbergin suunnittelema Joy-sähkökynttelikkö on myös kaunis. Kynttelikkö jäljittelee valkoisia oikeita kynttilöitä ennen vanhaan. Kynttilät ovat hauskasti toistensa lomassa.

Lumityöt kutsuvat ja sen jälkeen lähdetään hakemaan joulukuusta metsästä. Joko teillä on joulukuusi viritetty kotiin? 


Joy electric candlestick by Josefin Hagberg
Joy-sähkökynttelikkö, kuva lainattu www.designhousestockholm.com

16.12.2014

Diy: Helppo kuusiviiri

Tämmöinen pieni kuusiviiri tuli eilen leikattua kartongista. Hahmottelin kahdet kuusen mallit, joista toinen oli tämä ja toinen kolmioksainen yksinkertaisempi versio. Tämmöinen helppo joulukoriste, joka menee myös joulun jälkeen. Kuusi on nyt iskostunut suosikkikuvioksi ja olen ihastunut Marimekon mustavalkoiseen kuusikossa kankaaseen. Yritin metsästää vielä tyynynpäällistä olohuoneeseen, mutta enpä ole netistä löytänyt niitä enää.



Huomenna jo keskiviikko, ja näin jo viikko kohta puolessa!!Rauhaisaa joulunodotusta!



12.12.2014

Piparintuoksua ja paras pipariohje

Joulu tekee tuloaa, ei uskoisi, että se on jo vajaan kahden viikon päästä. Joulu osaa yllättää minut joka vuosi, ja kaikenlaista puuhaa on vielä odottamassa ennen suurta juhlaa. Tänä jouluna muutamaan pakettiin sujahtaa itsetehtyä, toivon mukaan ompelukset ja kudontatyö eivät jää seuraavaan jouluun. Inspiksen iskiessä helposti se myös lopahtaa. Kun näen kaunista kangasta tai lankaa, niin omissa visioissa siitä tekee vaikka ja mitä. Kesäisen Turkin matkan ihanat valkoiset kimaltavat langat ovat edelleen pussissa, mutta kenties joululomalla sitten niistä valmistuu se bolero tai jotain. Ohje on vielä hakusessa. Ja ehkä se inspiraatiokin. Täytyy muuten kehua, että Turkista löytyy aivan upeita lankoja ja kankaita; turkkilaiset ovat taitavia käsityöihmisiä.



Piparin tuoksua on leijunut jo meidän kodissa ja osa possuista sekä muumeista on jo syötykin siihen tahtiin, että voi joutua vielä uuden taikinan tekemään. Valion luotto-ohjeella syntyy nopeasti piparitaikina. Toki se saa olla jääkaapissa muutamia tunteja; itse leivon seuraavana päivänä.

Piparit n. 100 kpl

1,5 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
250g margariiniä
2-3 rkl piparimaustetta (tai 1 rkl kanelia, 1 rkl neilikkaa, 1 rkl inkivääriä)
0,5 tl suolaa
2 munaa
2 tl soodaa
8-9 dl vehnäjauhoja

Siirappi, sokeri, margariini ja mausteet kattilaan, keitä sekoittaen, kunnes on tasainen ja kiiltävä. Jäähdytä. Vatkaa munat joukkoon. Lisää sooda-jauhoseos ja sekoita tasaiseksi.Paista 175 min 8-9 min.





Muotit: Ullan Unelma Tampere (lumihiutale ja kukka)
 ja Martinex (muumit)



Essu: Finlayson muumiessu




Muumimamma ja Pikku-Myy piparit ovat lasten mieleen, niitä Papu  rasiasta etsii itselleen. 



10.12.2014

Jouluista väriä myös hiuksiin

Näin joulun kunniaksi halusin hiuksiin myös jotain jouluista väriä. Ensin ajateltiin laittaa kirkasta punaista, mutta sitten ihastuin tuohon purppuraan vai olisiko se tummaa lilaa. Hiuksiin tuli kivaa tummaa lilaa raitaa, kun ensin kampaaja laittoi tyveen väriä pitkästä aikaa ja, sen jälkeen hän valkaisi muutaman kohdan värillisiä raitoja varten.

Sim:n tuote on värihoitoaine, joka kestää n. 6-8 pesua. Raidat pitää laittaa kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin ja antaa vaikuttaa 6-8 minuuttia. Ajattelin, että laitan vielä kotona uudelleen väriä, kun se vaalenee. Suosittelen tätä värjäysainetta sen hajuttomuuden ja helppohoitoisuuden vuoksi. Aine luo myös hiuksiin kiiltoa ja parantaa sävyä. Tämmöinen mielenpiritys oli kyllä kiva, kannatti käydä kampaajalla! Nyt on joulua myös hiuksissa!








Täällä on leivottu pipareita, joista laitan ohjetta tulemaan loppuviikosta. 

Piparintuoksuista joulunodotusta!


6.12.2014

Itsenäisyyspäivän juhlaan

Itsenäisyyspäivä on hyvin merkitysellinen päivä itselleni. Ukkini oli mukana taistelemassa Suomen itsenäisyyden puolesta sodassa. On ollut suuri onni, että hän oli merkittävä osa lapsuuttani ja aikuisuuttani. Hän oli aina suvun päähenkilö. Meiltä kotoa löytyy muistoja Ukista: valokuvia ja vanhoja tavaroita. Yksi on tämä vanha sininen rottinkitarjotin, joka on ollut isoisoäitini aikoinaan. Juhlapyhinä ja merkkipäivinä suku kokoontui aina Ukin luo, perinteillä oli suuri merkitys suvussa. Äitini hoiti Ukkia ja me lapset samalla saimme olla siinä mukana. Paljon jäi hienoja muistoja, jotka säilyvät aina mielissämme. Toivottavasti monilla aikuisilla ja lapsilla on mahdollisuus olla läsnä isoiso-ja isovanhempien elämässä tai vaikka ei biologisten niin ainakin vanhojen ihmisten lähellä.

 Hyvää itsenäisyyspäivää!






Tämmöinen erikoisuus löytyi laivamatkalla myymälästä: Avivan espanjalaista cavaa eli kuohuviiniä. Sisällä on kultaa tai hopeista kimalletta. Sopii juhlaviin hetkiin.

Spanish cava designed in three metallics (gold, platinum, and rose gold) celebrating the 'magical and bright moments of life'.

5.12.2014

Valoa valoa pimeyteen

Tänään oli upea purppurataivas, kun tulin töistä kotiin. Sytyttelin kynttilät ja laitoin valoja, että olisi valoisampaa sisällä. Rituaaleihin kuuluu myös teen keittäminen ja tovin istuminen keittiön pöydän äärellä. Kynttilöillä ja jouluvaloilla aikaansaa mukavaa tunnelmaa kotiin. Tähän aikaan vuodesta kynttiläsomisteita löytyykin kotoa joka huoneesta.

Yritin saada kuvaa tuosta purppurataivaasta, mutta en löytynyt hyvää kuvakulmaa. Kaunis oli taivas kuitenkin.Mielenkiintoista miten erilaisia valon värejä kotoa löytyy; toinen on oikein kirkas, toinen taas keltaisempi.Itsenäisyyspäivän aattona syttyy illalla vielä enemmänkin kynttilöitä ja jouluvaloja.





3.12.2014

Mini A Ture- toppis ja Diy: joulukalenteri

Nykyisin netin syövereistä voi löytää vaikka miten ihastuttavia ja laadukkaita lasten vaatteita. Tämä takki on täynnä kivoja yksityiskohtia: vetoketju on takana, mikä helpottaa pukemista vaikka ei uskoisi. Edessä on hupparityylisessä takissa söpö iso tähtiheijastin ja neppari. Väri on ihana puuteri tai hempeä roosa. Pikku malli esitteli mielellään uutta takkiaan luotto- keltaiset Muumi-kumpparit jalassa. Takki on paksu, joten pitää tuulen ja veden sekä pakkasen loitolla.




Tänään on auennut joulukalenterin kolmas luukku. Tämä joulukalenteri on joskus tyttären kummi tehnyt, ja nyt on kaivettu uudelleen käyttöön. Säkin sisällä on 24 juuttipussia, joita tänä vuonna on täytetty tarroilla, joulupukkisuklaatikkareilla, siirtotarroilla ja tarravihkoilla. Reilu kaksi vuotias saa näin opetella tunnistamaan siirtotarrojen eläimiä ja liimaamaan niitä omalle paikalle vihkoon. Lisäksi sorminäppäryyttä hän saa harjoitella Muumi-tarrojen liimaamisella toiseen tarravihkoon.






Heippa!