1.10.2016

Kuparia ja mehikasveja sisustuksessa

Ihana työkaverini antoi tämän mehikasvin lahjaksi minulle. Ohjeessa oli, että tarvitsee kastelua harvoin ja on vaatimaton kasvi. Anopinkieli tai vastaava paksulehtinen mehikasvi on mennyt jo pari vuotta kukkapurkissa, vaikka kastelu välillä unohtuu. Uusi kasvini tarvitsee kivan ruukun ympärilleen, joten nyt se saa vielä olla lasisen korkean Partyliten somisteen päällä. Tykkään näissä Partyliten somisteissa pitää olkkarin pöydällä kynttilöitä palamassa. Iittalan Kastehelmi- ja Kivituikut ovat sulassa sovussa marmorikuvioisen Jyskin tarjottimessa.


Kupari on syksyn ja talven trendiväri sisustuksessa. Tänään ostin kuparia kynttiläpurkkiin pohjalle pienten kivien muodossa. Sisutusosastoilla on paljon kuparinvärisiä metalliastioita eri muodoissa; ruukkuja, lamppuja, kynttiläsomisteita. Syksyn värejä ovat myös nämä maanläheiset värit, joista täällä juttua. Marimekon servettien sammaleenvihreä oli tänään must-ostos.



 Onko kuparin väri tullut Sinun sisustukseen?

28.9.2016

Ruskan väritys pihalla

Ruskan väritys on nyt parhimmillaan pihalla. Meillä pensasaita on parhaassa väriloistossaan nyt ja myös vaahtera. Pensasaidaksi suosittelen upean värinsä puolesta näin syksyllä koriste- tai marja-aroniaa. Tähän aikaan vuodesta se nimittäin hehkuu punaisena ruskan väreissä. Keltainen pensashanhikki on hyvä kontrasti punaiselle aronialle rinteessä. Syksyllä on värit niin upeita tuolla ulkona, että kiva katsella omaa pihaa ikkunoista. Omenapuukin on tuottanut satoa, ja nekin helottavat punaisena tuolla pihalla.


Valkoiset pelargoniat ovat vielä myös säilyneet ruukuissa suhteellisen hyvin. Humalaja- köynnös on tehnyt hauskoja kävyn tyylisiä kukkia. 


Maljakkoon sain pihalta katkottua itse kasvatettuja astereita. Kynttilät ovat aina meillä esillä ja polttelen niitä ahkerasti. Iittalan kivituikut ja Partyliten tuotteet ovat kovassa käytössä. Omenoita löytyi vielä puusta ja niitä väriä lisää keittiöön. Keitttiöön on tulossa uusi kattolamppu, kun illat hämärtyvät ja valo ei oikein riitä siellä. Tässä alakuvassa kuvassa omia kukkia pihalta.


Leppoisaa keskiviikkoa!

24.9.2016

Edulliset sisustusjutut Jyskistä

Eilen kävimme naisvoimin Jyskissä pitkästä aikaa. Löysinkin aivan ihanan kolmen tarjottimen setin ja valokuvatelineen, joka on kuparin väristä metallia puujalustassa. Teline on nyt ensin eteisen laukku- ja korulipaston päällä. Tarjottimet ovat puusta ja ovat eri kokoisia. Yksi näistä on olkkarin kynttiläsomisteiden alustana. Marmorikuvio on oikein lemppari. Pöllötaulu oli myös pakko ostaa, kun nuo pöllöaiheet ovat niin hauskoja. Tämä taulu käy huoneeseen kuin huoneeseen. Lisäksi löysin ne suuret tyynyt Zaran tyynynpäällisille, kun visio on tehdä makuuhuoneen sänkyyn tyynykokoelma. Lentsu vain on vienyt voimia, joten tyynyjen laitto jää toiselle päivälle. Huomenna nimittäin juhlitaan kummitytön kymppisynttäreitä. Tiedossa herkkuja ja ihania ihmisiä.




Tunnelmallista lauantaita sulle!

21.9.2016

Ompelujuttua

Eilen sain ommeltua loppuu jo aikaa aloittamani Nosh-kankaan paidan. Paitaan hurautin koneella kauluksen eri värisellä resorilla kuin hihan resorit. Eteen ajattelin laittaa ison taskun, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi pois. Noshin kankaat ovat aina ihania käytössä; pehmeitä, kauniita kuoseja ja ekologista kangasta. Tämä Tipitii -kangas on pirteä mintun, mustan ja valkoisen yhdistelmä. Pinossa odottaa yhdet housut ja huppari vielä, kun saan sitä harrasteaikaa; jospa viikonloppuna olisi sellaista. 

Pientä flunssaa yrittää iskeä, tylsä olo, mutta työhomman jälkeen käyn pienen lenkin ulkona. Meillä tuo vaahtera on aivan upeassa väriloisteessa pihalla! Näkyy suoraan olkkarista tuo väripilkku ulkoa.






Kivaa keskiviikkoa sulle!

19.9.2016

Repsahda ruskeaan

Tänään selailin Marimekon uusia tuotteita ja silmiini osui sitä tummanruskeaa, beigeä ja keskiruskeaa, jota lapsuuden kodissa äiti tykkäsi sisutuksessa käyttää. Beigeä hän käytää edelleen. Tässä alakuvassa kokoelmaa ruskean eri sävyistä, jotka eivät nyt sitten ihan hassulle näytä, kun niitä vähän katsoo tarkemmin. Täällä oli jo väreistä aiemmin juttua.  Tuo ensimmäinen suuri kuva tyynystä on tällähetkellä oma suosikki. Nuo solmut vain sopivat kivasti graafisena kuosina tuohon päälliseen.

kuvat lainattu www.marimekko.fi

Tällä hetkellä ruskeaa on pieninä annoksina keittiön kynttilässä ja yhdessä korissa, joka oli meidän kissan nukkumapaikka. Ruskeaan värinä tottuu, kun se alkaa olemaan esillä enemmän sisutuskuvissa. Onhan se maanläheinen väri.


Sopiiko ruskea sinun kotiin?

16.9.2016

Tapetin valintaa ja diy- kortti 50 v

Tapetin valinta on aina yhtä haasteellista, kun yrittää etsiä sitä oikeaa tapettia kotiin ja valikoima vain on valtavan suuri tänä päivänä. Vanehmpi tytär on tapetoimassa alakerran pientä huonetta, joka on yhdistetty leikkihuone ja vierashuone. 

Rautia- ketjussa kävin katsomassa, millaisia tapetteja myymälässä on esillä. Värimaailma oli harmajaa- linjaa ja sitä mitä tämän ajan kodeissa värimaailma on. Työkaverini kiteytti asian niin, että kymmenen vuoden päästä näemme, että silloin kodit olivat tapetti-ja maalivalikoimaltaan harmaita. Ja latttioissa suositaan myös samoja sävyjä. Tästä kirjoitin jo täällä. Rautian kuvasto oli mielstäni oikein onnistunut, ja todellakin helpottaa sisustajaa vaikka nyt tapettivalikoimaa selatessa.

Meillä tuleva viikonloppu menee juhlahumussa, koska veljeni täyttää pyöreitä viisikymppisiä ja saalla on 4 - ja 5 -vuotissynttäreitä. Joten aamulla herään laittamaan 4- v tarjoiluja ja sen jälkeen tärähtää ne pyöreät sukujuhlat kera ystävien.



Teetätin moottoripyöräilyä ja kelkkaillua harrastavalle veljelleni tämmöisen diy-kortin. Veljeni ja hänen avovaimonsa myös matkustavat paljon, joten kortin taustassta voit huomata eri maiden passeihin laitettavia leimoja. Ystäväni työkaveri tekee aivan upeita kortteja ja tässä alakuvassa on käsin tehty ja niillä kuvilla, mitä kortin saajan arvoihin kuuluu: 


Handmade by Heli Mantila


Ja tuo Vain elämää -ohjelma on jotain erityistä, jos tykkää suomalaisesta musiikista. Lauri Tähkä on mun lemppari, ja tämä ohjelma on se, jota seuraan joka osan.

Tykkäätkö sinä?

14.9.2016

Betoniset kukkaruukut

Onko rouheus ja betoni sinun mieleen sisustuksessa? 

Sisutuksessa käytetään nyt paljon betonisia ruukkuja viherkasvien kanssa. Vihersisustaminen on nyt hyvin trendikästä ja onneksi löytyy hyvin helppohoitoisia viherkasveja, joiden kasvattaminen onnistuu myös minunlaiselta viherpeukalolta. Unohdan nimittäin usein tuon kastelemisen, ja joskus on joku viherkasvi nuukahtanut sen vuoksi kukkaruukkuun. 

Betonisia ruukkuja voi myös tehdä itse. Askarteluliikkeestä löytyy pieniä pusseja kuivabetonia, ja ruukun valaminen onnistuu hyvin vaikka maitopurkkiin ja sen sisään tarvitset pienemmän mehutölkin. Lisäksi tarvitset ruokaöljyä. Ruokaöljy auttaa irrottamaan valmiin betoniruukun sitten toisistaan. Pohjaan suosittelen laittamaan vaikka pehmustetarrat, että ei tule naarmuja alustaan. Varsinkin, jos pidät betoniruukkuja pöydällä.



                                                                                            (Kuva lainattu www.pirkka.fi)

bETONInen KUKKARUUKKU 
  1. Leikkaa pestyistä maito- ja mehutölkeistä haluamasi korkuiset. Öljyä isomman valumuotin sisäpuoli ja pienemmän ulkopuoli ruokaöljyllä.
  1. Sekoita kuivabetoni pakkauksen ohjeen mukaan erillisessä astiassa.
  1. Täytä isompi valumuotti betonimassalla kahteen kolmasosaan korkeudestaan. Paina pienempi valumuotti massaan ja täytä se kivillä kohoamisen estämiseksi. Koputtele täytettyjä muotteja muutaman kerran pöytään vasten ilmakuplien poistamiseksi.
  1. Anna valun kuivua 2-3 päivää. Irrota muotit ja koristele ruukut Prof-spraymaaleilla.

(ohjeen lähde www-pirkka.fi)




11.9.2016

Sunnuntai kotona

Eilen hain lähikaupasta Callunoita terassin parvekelaatikkoon. Tänään aioimme käydä metsässä hakemassa siihen lisää jotain koristeita, mutta pyörälenkki veti puoleensa, niin metsä jäi. Omalta pihalta saa kolmenlaisia kuusenoksia mm. hopeakuusta. Käpyjä ja jäkälää haen vanhempien metsästä vielä tänä syksynä. Callunoissa on kivoja värejä saatavilla; perinteistä lappapuuron väristä, kanervaa, valkoista, limeä jne.










Siskolta sain eilen ternimaitoa, joten tänään omenahillolla ja kermavaahdolla on höystetty meidän
sunnuntaiherkut. Ohje on Marttojen sivulta hiukan muunnellen:

8dl ternimaitoa
n.4 vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria (voi myös jättää pois)
50 g sulaa voita (tämän voi myös jättää pois)

Paista 225 astetta 25 min





























Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

10.9.2016

Kotispan käsihoito

Katse käsiin ja kynsiin! Minun kynnet ja kädet tarvitsisivat enemmän hoivaa ja huolenpitoa kuin mitä niille ehdin teettämään tai itse tekemään. Mun tytär on kynsitaiteilija, mutta minun kynsissä geelit ja tipit eivät pysy näin kesä- ja syksyaikaan, kun tulee paljon tehtyä pihatöitä. Näillä Oriflamen tuotteilla on helppo tehdä pikahoito kotona, vaikka kun istuu illalla tv;n ääressä. Tähän Swedihs Spa pakettiin kuuluu kolme tuotetta: hellä pesuaine, kuorinta ja hierontarasva. Onnistuu myös itse hieromalla tuo hieronta, mutta aina parempi, jos saat jonkun kaveriksi hieromaan.



Kynsinauhoille on myös oma öljy, jolla hoidan kynsiä ja niiden reunoja. Kuivuu ja imeytyy nopeasti. 




Teetkö sinä kotona käsi- tai muita hoitoja?

8.9.2016

Syksyn väriä keittiössä

Rautian lehdessä oli hyvin esillä syksyn väriskaalat, joita suositaan nyt sisustuksessa. Nämä värisävyt ovat nyt in:
hennot pastellisävyt
historialliset ja kulutetut pinnat- maanläheiset värit
harmaa, grafiitinharmaa
terran ruskeat sävyt
nahkan ja mudan ruskeat
antrasiitin siniset sävyt

Nämä Pentikin terran väriset tabletit löysin alelaatikosta. Sopivat tähän syksyn väritykseen, ja välillä voi olla Artekin pöytäliina pesussa. Kehäkukissa on kivasti myös keltaisen ja ruskean eri sävyjä, niin sopivat hyvin maljakkoon, vielä jaksavat kukkia nimittäin tuolla kasvimaan reunassa.





Nämä tabletit kiiltävät hieman valon osuessa niihin. Tytär myös kehui näitä näteiksi, joten olipa kiva kuulla, että oli hyvä aleostos!

4.9.2016

Kotiin jotain syksyistä ja pientä

Aurinkoista sunnuntaita! On niin hieno asia, että aurinko paistaa eikä sada vettä. Mahtavaa!
Eilen aloitin ikkunoiden pesun olohuoneesta ja 12 pintaa hohtaa puhtautta. Ikkunoiden pesu ei kuulu lempiaskareisiin, mutta kaksi kertaa vuodessa ne on pestävä. Käytän hyväksi kokemaani ikkunanpesuainetta, jolla saa kyllä erittäin kirkkaat ikkunan pinnat. Samalla tuli päivitettyä olohuoneeseen syksyisempiä asetelmia; pihalta pihlajanmarjoja ja punertavia kynttilöitä sekä kaapin uumenista tummia sävyjä kynttiläastioihin. Tyynynpäällisiä ovat vain näitä Ikean ja Marimekon mustia, ja jotain uusia voisi Marimekolta hankkia. Siellä on yksi sinisävyinen nimeltään Sulhasmies ja pinkkioranssi Kuukuna, jotka ovat nättejä. Trendikästä sinistä sävyä on nyt myös olkkarin seinällä hyllyssä.







Oletko vaihdellut jo syksyisiä juttuja kotiin?