5.5.2015

Väriä tyynyillä kotiin

Ikean uusista tyynykuoseista meille kotiutui hempeän pastellin mintunvihreä ja värikäs pinkki pöllöaihe. Viimeksi mainittu tulee taaperon käyttöön, kun luetaan tai katsellaan telkkaria olohuoneessa. Minulla alkaa ollakin jo kokolema tyynynpäällisiä, mutta niitä vain ei voi vastustaa. Keväällä mieli halajaa jo väreihin talven jälkeen, siksi inspiroiduin nyt pastellisävyistä ja minttu on nyt in.





 Tämä pöllöaihe oli kyllä niin söpö, että on meillä ihan paraatipaikalla olkkarissa. Pitää vaan ostaa muhkeampi tyyny tämän sisään (50x50cm), tulee pulleat pöllöt.



 Huomenna onkin jo viikko puolessa, joko teillä on äitienpäivälahjoja mietitty? 

2.5.2015

Vappupäivällinen

Mitä sinun vappuusi kuuluu? Meillä on ollut kaikkea kivaa tiedossa, eilen sisustusmania pääsi valloilleen Ikeassa, tänään juhlittiin päivällä kihlajaisia ja sitten panostin keväiseen ruoantekoon. Vappupäivällisen tein tänään grillaamalla vartaita kiertoilmauunissa, ja onnistuivat hyvin. Laitoin vartaisiin kasviksia ja lähellä tehtyä makkaraa, oliiviöljyä vuoan pohjalle ja vähän sipaisin sudilla myös päälle. Valion uutta grillattua paprikaruokakermaa lorautuin jo kypsien vartaiden päälle kastikkeeksi. Siinä oli kiva väri ja maku. Lämmitin kastikkeen ja vartaat uunissa. Lisäksi oli keitettyä perunaa,joka oli luomua ja lähtöisin Pietarsaaresta (Jacobsson´s).





Jälkkärinä toimi omat pakastemansikat survottuna kastikkeeksi, vaniljajäätelöpallot ja suklaisia strösseleitä. Eilen ostin ruokajuomaksi Somersbyn siideriä Ruotsista, jolloin siinä ei ole paljoa prosentteja.

Tunnelmallista lauantai-iltaa Sinulle! Terveisin Kokki, joka on hurahtahtanut luomuun.

30.4.2015

Vapun munkit ja pientä sisustusideaa

Leivoin eilen ison määrän munkkeja. Meillä herkutellaan toden teolla munkeilla. Eilen sitten tein päätöksen pitkäaikaisesta unelmasta; meille tulee toukokuun lopussa lasiterassi Lumon-firmalta. Olen ollut niin täpinöissä, että jo sisustusideaa muhii päässä mitä lasiterassi pitää sisällään. Valkoiset uudet Partyliten lyhdyt tulevat terassille, viime syksyn alesta hankitut valkoiset tuolit ja uusi pöytä, jota lähden huomenna Ikeasta hakemaan. Muuta kivaa myös tulee, niistä myöhemmin lisää.












Munkkien ohje:

2,5 dl sokeria
1 hiivapkt
1-2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 tl kardemummaa
1 l lämmintä maitoa (kädenlämpöinen)
150 g margariiniä ( sulaa, lisää viimeisenä taikinaan)
2,5 l vehnäjauhoja (jätä osa loppuun kun vaivaat taikinan)


Laita sokeri, hiiva, suola, kardemumma, munat kulhoon. Lisää kädenlämpöinen maito, sekoita ja lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittamalla puuhaarukalla tai vispilällä. Vaivaa lopuksi taikina käsin. Viimeisenä lisää sula margariini. Taikinan pitää jäädä löysäksi, tulee kuohkeita munkkeja. Tee pyöreitä ja/tai rinkilöitä taikinasta, anna kohota. Paista öljyssä (rapsia ja oliivia laitoin sekaisin). Sokeroi heti paistamisenjälkeen.




Tänään ostin vapuksi koristeita Kärkkäiseltä. Nämä paperipallot ovat ihan sööttejä tuossa isossa Partyliten somisteessa. Palloja oli eri kokoja, ja nämä pienemmät olivat kolmen setin pakkauksessa 2,90€. Olisin halunnut mintunvihreitä, mutta niiden tilalta on tuollaiset raikkaan vihreät. Mariskooli täyttyi Suffelipuffeleista, ja tyhjeni hetkessä.

 





 Lauantaina juhlimme esikoisen kihlajaisia. Huomenna lähdemme Ikeaan vapun kunniaksi.


Mitä vappuisia suunnitelmia sinulla on?




Arvonta blogissa SisutEllen

Blogikaverini SisustEllen on laittanut arvonnan pystyyn! Palkintona on Laiturilla-kirja, jossa on juttua kesäkodeista. Klikkaa  tänne!


ĵ

Onnea arvontaan!

28.4.2015

Barcelona: syöminen ja ravintolasuosituksia

Matkaterveisiä Espanjan Barcelonasta! Blogiin tulee myös kokemuksia ja nähtävää tuosta Espanjan toiseksi suurimmasta metropolista. Barcelonassa kevät on jo pitkällä maalishuhtikuussa. Lämpötila on silloin n. +15 ylöspäin. Espanjalaisten arki poikkeaa meidän arjesta: aamiainen syödään n. klo 10, lounas n. klo 13-14 ja päivällinen n. klo 19. Paikalliset ihmettelivät sitä, miten meillä syödään lounas niin aikaisin.

Aamiaisella syödään patonkia, sämpylää tai tapaksia. Ravintoloissa tapaksia on moneen lähtöön tarjolla listalla. Hotelleissa yleensä joutuu aamiaisen maksamaan erikseen, hinta vaihtelee 5-12 euroon, ja se sisältää keskitason hotelleissa kahvin, croissantin tai sämpylän ja tuoremehua. Tasokkaammassa hotellissa aaminen on runsaampi.

Markkinoilla oli oliiveja joka lähtöön

Tapakset vievät nälän ennen lounasta. Bikini on paahtoleipä, jonka sisällä on juustoa ja kinkkua. Tarjoiltaessa se leikataan kahtia kolmioksi.  Paistetut perunat (Patatas Brava) tarjoillaan kuutioina lautaselta tomaattisalsan ja valkosipulimajoneesin kera. Herkullisia, kannattaa maistaa. Tapaksia on oliiveista, marinoiduista herkkusienistä, paprikasta, friteerattuja mustekalan renkaita ja muita mereneläviä, lihaa eri muodoissa (esim. ilmakuivattuna). Tapaksia syödään myös illalla ravintolassa. Barcelonassa ihmiset käyvät paljon ulkona syömässä, jolloin ravintolat täyttyvät ja kadut hiljenevät. Ostoskeskusten yläkerrat täyttyvät piripintaan ruokailijoista, vilkas äänen sorina täyttää koko keskuksen.



Viikonloppuna ravintoloiden kolmen lajin ateriat nousevat parilla eurolla. Juoma kuuluu mukaan ;viini voidaan tuoda karahvissa pöytään, vaikka söisit yksin. La Rambla on täynnä erilaisia ravintoloita ja samoin koko Barcelona. Blogikirjoituksen lopussa on kaksi aitoespanjalaista ravintolaa, joita suosittelen.

Lounaalla ja päivällisellä syödään alkuruoka (esim. keittoa, pastaa, salaattia), pääruoka on kalaa, kanaa tai lihaa ja jälkiruokana voi olla esim. maitokahvi, joka juodaan pienestä kirkkaasta lasista. Kahvi on suomalaiseen makuun tuhtia. Jälkiruoka voi olla myös esim. uuniomenaa, Crema Catalana (vaniljan makuinen kohokas) tai crema catalanan tyylistä juoksevaa kiisseliä. Suomalaiset syövät suuria annoksia, mutta Espanjassa kolmen lajin aterialla annoskoot ovat pieniä.


Lounaalla lihapullia





Paellaa on joka paikassa tarjolla. Paella sisältää äyriäisiä, jotka ovat tuoreita. Maku on ihan toisenlainen kuin Suomessa pakastealtaasta ostetut simpukat. Meri suo antejaan joka päivä, ja ravintolat ostavat tuoreena raaka-aineet kauppahallista tai torilta.

Lounaalla lasagnea ja Paellaa

Ruokajuomat ovat yleensä vesi, espanjalaiset viinit, sangria ja tietysti myös limsaa on tarjolla. Sangriaa suosittelen maistamaan esimerkiksi päivällisellä tai tapasten yhteydessä. Sangrian sekaan voidaan laittaa hedelmäviipaleita tai sitä voidaan maustaa myös kanelilla. Ravintolat laittavat usein siihen jääpaloja. Espanjalainen likööri 43 (Cuaranta Y Tres) on valmistettu nimensä mukaan käytetty sitrus- ja hedelmämehuja, yrttejä, vaniljaa ja mausteita. Se tarjoillaan jälkiruokana sellaisenaan, kahvin kanssa tai voi tehdä myös drinkin.

Barcelonassa saat tottua siihen, että ravintolan henkilökunta ei puhu välttämättä hyvin englantia eikä ruokalistat ole englanniksi. Turistialueella (La Rambla) on poikkeus tietenkin. Suosittelen ottamaan mukaan pienen sanakirjan, helpottaa ruoan tilaamista ravintolassa.

Merenantimia on tarjolla runsaasti ja suomalaiset eivät edes tiedä kaikkia mitä kaikkea on voikaan olla tarjolla menuussa. Turskaa on tarjolla, simpukoita, mustekalaa ja erilaisia kalalajikkeita päivän torihintaan. Lohta (salomon) on myös saatavilla, vaikka en sitä jokapaikassa listalta löytänyt.

Espanjalaisen tavan mukaan leipä, hedelmät, vihannekset, kala ja liha ostetaan omista pienisstä kaupoista. Pieniä "supermarketteja" löytyy joka alueelta jonkin verran ja kiinalaiset pitävät myös omia kauppoja auki yömyöhään saakka, mutta hintataso on kuten meidän kioskeissa.

Kaupan lihatiski, ilmakuivattua lihaa, myös juutot löytyy lihakaupasta


 Kahvilat ja leipomot myyvät patonkia (n. 40snt-1€ kpl), jotka käärästään paperiin tai pussiin.Barcelonassa syödään suolaisia tai makeita croissantteja (50 snt-1 € kpl, riippuen alueesta) Kahvilan ja leipomon hyllyt notkuvat aamusta alkaen croissantteja;  suomalaisille ei niin terveellinen valinta, kun tiedämme, että ne ovat erittäin rasvaisia. Vaaleita sämpylöitä on myös myynnissä. Espanjalainen "pulla" on lehtivoitaikinasta tehty erilaisia leivonnaisia. Leivoksia on tarjolla esim. kermatäytteellä. (Espresso, Latte yms.) tarjoillaan joka kahvilassa.  Hinta on n. 1-2€. Italaialaista jäätelö suosittelen myös maistamaan, se on herkullista.





Italialaiset jäätelöherkut

Tässä suosittelemani aidot paikalliset ravintolat: Restaurante Sideria  ja Restaurant Arturo (C/Sagunt, 104-08014 Barcelona). Molemmat ovat Placa de Santsilla. Metrolla pääsee nopeasti keskustasta. Trip Advisorin mukaan ravintolat ovat saaneet hyvät arvostelut.