26.12.2014

Tapaninpäivän iltaa ja valkoisen punainen joulukoti

Täällä on vietetty kotipäivää tänään, takkaa lämmitelty ja syöty jouluisia herkkuja, joita jää vielä huomiselle. Joulukuusi on kaunis näin iltaisella, kun siinä on kynttilävalot ja pitkin taloa on sytytelty kynttilät jouluvalojen lisäksi. Ihastuin taas tuohon Marimekon kuusikko-sarjaan, nyt niitä oli servetin muodossa joulupäivällisellä pöydässä. Jouluruuhkassa sunnuntaina  Zeppelinin Marimekon myymälässä oli mustavalkoisena tätä kuusikko-pussilakanasettiä 39€/kpl, ja jäi kyllä harmittamaan etten ostanut. Alennusmyynnithän ovat jo ovella, joten tulee uusia tarjouksia.




Aito joulukuusi sai tänä vuonna seurakseen Kalevalan vuosijoulukoristeet, valkoisia, punaisia ja kultaisia koristeita. Kultaiset nauhat laitoin paikkaamaan kuusen epätasaisia oksia. Vaneriset koristeet eivät ehtineet jouluksi, joten ne tulevat vuoden päästä kuuseen. Pentikin punaiset lasisydämet ovat lahja ystävältä parin joulun takaa.





Nämä punaiset peurat ovat jouluiset lempparini tänä jouluna. Nämä ovat Partyliten tuotantoa, ja ovat n. 30 cm korkeat. Tänä jouluna meillä on siis valkoista, punaista ja kultaa joulukoristeissa esillä. 





Hyvää Tapania sinulle!

3 kommenttia:

  1. Meille joulu teki comebackin muutaman välivuoden jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. Siis tarkoitin että punainen väri teki comebackin :D Joulua meillä on kyllä vietetty aina!

    VastaaPoista
  3. Saa nähdä mitä väriä vuoden päästä?Punaista ei ole meilläkään ollut vuosiin.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com