5.8.2016

Costa del Sol ja Benalmadenan terveisiä

Lomalla matka suuntautui tänne Espanjan Aurinkorannikolle. Ilmat ovat olleet oikein lämpimät tähän aikaan kesästä. Onneksi huoneistossa on ilmastointi ja asunto sijaitsee korkealla vuoristossa Benalmadenassa. Taksit täällä ajavat harhaan ja ei ihme, kun pieniä katuja on tuhansia. Malagasta lentokentältä taksi maksaa n.40e, ja matka on n. 20-30 min. Sen voi varata netistä suoraan. Kävimme Tivolissa yhtenä päivänä. Tekemistä siellä riittää kaiken ikäisille. Sisäänpääsy maksu on 7e ja ranneke yli 4-vuotiailta parikymppiä. Keskustan alueelta löytyy myös eläintarha ja delfinaario.


Ostoksia voi tehdä pienissä putiikeissa (vaatteita, kenkiä, laukkuja jne.) tai isoissa ostoskeskuksissa. Malagasta löytyy läheltä juna-asemaa Larios Centro. Junalla kulkeminen on helppoa ja taksit myös halpoja. Ostarista löytyy Primark ja tavanomaiset espanjalaiset ketjut. Zara Homesta ostin kotiin jotain sisustusjuttuja, mutta niistä myöhemmin juttua. Fuengirolaan menimme taksilla käymään Miramar -ostoskeskuksessa, jota voin suositella avaran tilan ja valikoiman suhteen. 



Noin kahden kilsan päässä on Stokkan tavaratalon tyyppinen espanjalainen El Courte Inglés, joita löytyy joka kaupungista. Tässä vähän erilaista brändyä Jo & Mr.Joe. Elokuun alussa alennusmyynnit ovat joka kaupassa.


Benalmadenassa on kuten muuallakin Aurinkorannikolla pitkä rantabulevardi ja mitä ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa on Puerto Marina. Satamassa on kauppaliikkeitä ja ravintoloita sekä huikeat näköalat. Jahdit lipuvat satamaan ja tunnelma on leppoinen. Samassa yhteydessä on myös Sealife.  Meren päällä olevat talot ovat kuin tuhannen ja yhden yön satukirjasta. 




Benalmadenan ranta oli aika kivinen alussa ja aallot olivat isot. Mutta lomalla täytyy kerran ainakin käydä suolahoidossa meressä.



Leppoisia elokuun alun päiviä!!

11 kommenttia:

  1. Hienonnäköisiä paikkoja. Aivan ihania laukkuja...kelpais mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemistä vielä jäikin seuraavalle kerralle.Yhden laukun ostin reissusta.

      Poista
    2. Näkemistä vielä jäikin seuraavalle kerralle.Yhden laukun ostin reissusta.

      Poista
  2. Ihania matka kuvia!
    Espanja on ihana maa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita maisemia oli ja lämmintä ehkä liikaakin välillä.Paljon vehreyttä ja kukkia.

      Poista
  3. Ihana lomakohde <3 Leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla voi käydä toistekin. Ja tänään on niin ollut ihana ilma kotimaassakin!

      Poista
  4. Tulin vastavierailulle blogiisi♥ Onpa ihania kuvia Aurinkorannikolta, kerran on tullut käytyä Benalmadenassa ja mieli tekis matkustaa sinne jälleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kylään:) Luulen, että jatkossakin tulee käytyä tuolla Aurinkorannikolla. Oli niin kaunista seutua.

      Poista
  5. Ihania kuvia kerrassaan. Aurinkorannikolla on tullut käytyä, mutta ei koskaan Benalmadenassa. Näyttää todella viehättävältä paikalta. Upeita nuo meren päällä olevat talot, kuin sadusta niinkuin jo sanoitkin :)
    Tuo satama-alue on kiehtova.
    Kiitos kivasta kierroksesta Benalmadenassa ja mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  6. Benalmadena on pieni paikka, mutta ihan viihtyisä. Tuo satama on käymisen arvoinen ja sitäkin suosittelen käydä katsomassa, jos on tuolla käymässä Costa del Solilla.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com