7.6.2019

Mitä kesäkukkia ruukkuihin?

Mitä kesäkukkia ruukkuihin?  Olen tässä laitellut erilaisiin ruukkuihin äitienpäivälahjaksi saadut kukat ja sitten tein kierroksen kaupoissa ja puutarhalla, josta ostin vielä loput kesäkukat. Tein myös tytöille omat kesäkukkaruukkuastelmat, värit valitsin lempivärien mukaan. Tässä ruukussa on hempeää lilan ja roosan sävyä ja taakse laitoin meidän omia kasvattamia gladioluksia, joihin tulee aikanaan vihreät kukat.



Kestävää kehitystä on se, että nuo suuret ruukut ovat käytössä kestästä toiseen. Suurin osa ruukuista on ollut kauan käytössä ja toimivat vuodesta toiseen pihalla kesäkukka-asetelmissa. Harmaat ja korkeat polyrottinkiruukut ovat olleet kaksi tai kolme kesää käytössä, ja niistä on ollut täällä postausta. Ruukun sisälle kaipaisin siihen sopivia omia "sisäruukkuja", koska pohjalle menee vettä, kun ja jos sataa ulkona kaatamalla. Jos sinne tekisi reiän, niin se valuisi pois, mutta se täytyykin laittaa harkintaan. Oma sisäruukku olisi oikeankokoinen tuohon korkeaan ruukkuun, jolloin sinne sisälle ei tarvitsisi laittaa kaikenlaista muuta täytettä. Nyt siellä on kukkapurkkeja täytteenä. Korkeat harmaat ruukut ovatTokmannilta hankittu ja ne ovat näyttävät kooltaan, siksi ne on omat suosikit. Tokmannin valikoimissa näitä on edelleen, täältä voit käydä katsomassa. 



Jos etsit helppoja kesäkukkia, niin pelargoniat, petuniat, lobeliat, erilaiset neilikat ja roikkuvista vihreistä saa kivoja asetelmia ruukkuihin. Tähän parvekelaatikkoon tuli suurelta osin valkoista lobeliaa ja neilikkaa sekä keskelle oikein kirkas punainen pelargonia. Lobelia on kiva, kun se alkaa valua alaspäin, kun se intoutuu kasvamaan tuossa. Tämä laatikko menee tyttärelle. 

Runkoruusun ja kärhön seassa roikkuvat  ovat vielä pieniä, mutta viime kesänä niistä kasvoi valtavan suuret pehkot, jotka olivat myöhään syksyyn hyvin voivat ruukuissa. Sain tuon kärhönkin talvehtimaan ja ruukun mullasta nousi uusia alkuja. Jätän ruukkuihin osan vanhaa multaa ja uusin vain osan. Lisäksi laitan aina Biolanin lannoiteainetta tuonne kasvin kuoppaan. 





Pelargonioista ja petunioista voi valita oman lempivärin mukaan kukkia ruukkuihin. Löysin tuon hempeän persikan värisen ja kerrotun pelargonian puutarhalta, ja se saa olla yksin tuossa ruukussa kasvamassa.


Ihanat kirkkaat vaalenapunaiset kukat loistavat niinkuin tähtitaivas, totesi tuossa minun puutarha-apulainen, kun katsoi näitä meidän pihan kukkakuvia. Nyt jäädään odottamaan, miten nämä meidän kasvatukset alkavat kasvamaan ja toivon mukaan hyvä lannoitus myös saa ne oikein reheviksi. Täällä on juttua myös omista suosikeista  kesäkukista ja erityisesti heinäkasveja viime kesältä. 










Mikä on sinun pihan paras kaunistus?


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tykkään erityisesti tuosta hempeästä pelargoniasta.

      Poista
  2. Komeita istutuksia! Itsekin pidän pelargonioista, ehkä jalostetuista kuitenkin eniten. Suosikkini enkelinsilmäpelargonia on amppeleissa, kuten viime kesänäkin.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo enkelinsilmäpelargonia pitääkin googlettaa,niin näkee kuvan siitä.Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Pihalla on upeat tulipunaiset alppiruusut. Ruukuissa on tänä kesänä orvokkeja.
    Kauniita kukkia olet ostanut <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita istutuksia... mulla on roppakaupalla orvokkeja, joiden sekaan olen istuttanut muutamia silkkikukkia:)
    Leppoisaa helluntaita sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkkiunikon siemeniä on kaapissa odottamassa, jos vielä ne kylväisin maahan.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com