11.6.2019

Pihakivetysten ja muurikivien sammaleet pois

Pihakivetysten ja muurikivien sammaleet saa poistettua tällä Sokevan kehittämällä BioComp Puhdas Piha aineella, joka tuhoaa kasvustot ja antaa suojaa levää, hometta ja sammalta vastaan. Meidän pihakivetykset ovat alkaneet kasvaa sammalta ja viime kesänä koetin raapustaa niitä pois harjalla sekä painepesurilla. Painepesuri vaan vie mukanaan myös laattojen saumanvälin kivituhkan, joka taas ei ole hyväksi laattarivin koossapitämiselle. Painepesuri ei poista kasvustoja syvältä laattojen välistä tai päältä joten tänä vuonna sama sammalmäärä oli kasvanut takaisin laattojen pintaan.



Betoni muuttuu vuosien aikana huokoiseksi, ja se on sitten oiva kasvualusta sammaleelle. Näitä kasvustoja olen nyt poistanut tällä BioComp Puhdas Piha aineella. Ja se on kyllä tehonnut hyvin pihan ongelmakohtiin. Bio Comp Puhdas Piha on myös suunniteltu nimenomaan pihakiveyksille.



Bio Comp Puhdas Piha aineen suihkutin Sokevan BioComb matalapaineruiskulla. On muuten tärkeää, että annat Puhdas Piha aineen imeytyä kasvustojen sisään, jolloin rihmastot tuhoutuvat. Eikä käy niin, että sammalet nousevat kohta taas uudelleen pintaan. Käsittelyn pitäisi kestää ainakin kolme vuotta, joten tämäkin helpottaa sinua oman pihan hoitamisessa. Perusteellisen pesun tarve on jatkossa siten harvempaa.



Ulkotiloissa pesukäsittelyn paras aika on huhti-lokakuu, ja itse tein tämän nyt tässä kesäkuun alussa. IIhalla ei sen päivän aikana ollut ketään liikkumassa, joten varauduin siihen että lemmikit eikä ihmiset tule tilaan. Bio Comp Puhdas Piha on siis ekologinen, myrkytön ja turvallinen käyttää, mutta tuo oli vain oma varotoimenpide, että piha on sitten seuraavana päivänä käytössä. Meillä kun on tyttöjen ja äitini lemmikit, jotka myös vierailevat meillä. 



Käsittely pitää tehdä sateettomana  ja puolipilvisenä päivänä. Aurinko kuivattaa nimittäin liuoksen liian äkkiä ja tuulinen sää taas vaikeuttaa liuoksen levittämistä. Huolehdi, että käsiteltävä pinta ja kasvusto on siis kuiva. Sääkartassa ei saisi olla levityksen jälkeen kahteen tuntiin sadetta! 



BioComp Puhdas Piha -aineen voi levittää vaikka kastelukannulla. Ohjeessa on, että laimennus tapahtuu näin: yksi osa tiivistettä ja kaksi osaa vettä. Saumakohdat kannattaa käsitellä huolella. 

Biohajoava aine jätetään vaikuttamaan pintoihin. Lopun puhdistumisen voi jättää luonnon hoidettavaksi, sillä sade ja tuuli vievät irtoavat kasvustot mennessään. Aineen vaikutus jatkuu useiden kuukausien ajan. Jos puhtaita pintoja kaipaa nopeammin, kuolleen kasvuston voi harjata pois vähintään kahden tunnin vaikutusajan jälkeen.

Sokevan ohjeessa sanotaan vielä näin: 

BioComb Puhdas Piha on pintavaikutteinen aine, joka vaikuttaa yksisoluisiin mikrobikasvustoihin, ei monisoluisiin kasveihin ja eläimiin. Välittömässä läheisyydessä olevat kasvit ja muut kohteet kannattaa varmuuden vuoksi suojata esimerkiksi suojamuovilla käsittelyn ajaksi. Biosidejä sisältäviä puhdistusaineita on turvallista käyttää, kun lukee pakkauksen merkinnät ja valmistetiedot ennen käyttöä ja toimii niiden mukaan.



Laitan tänne blogiin myöhemmin kuvia, miten Bio Comp Puhdas Piha on tehonnut meillä laatoituksella ja muurikivissä.

*blogiyhteistyö Sokevan kanssa


Onko sammaleet valloittaneet teillä pihan laatoituksia?






8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, meillä muurikiveys kasvaa sammalta ja aion kokeilla seuraavaksi BioCompia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BioCompissa oli tuo ekologisuus tärkein pointti, kun tätä sammaloitumista piti alkaa poistamaan.

      Poista
  2. Kiitos vinkkauksesta! Jään odottelemaan kommenttejasi, miten tehosi teidän pihaan.

    VastaaPoista
  3. Miten hyvin tämä auttoi? En löytänyt uudempia kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä ei ole sammal noussut vihreänä vaan kohdat ovat tummuneet ja osaan ei ole tullut sammalta esiin ollenkaan. Pitää laittaa kuvia pihasta nyt uuteen postaukseen.

      Poista
    2. Nyt on blogissa tähän postaus uusien kuvien kera! Tervetuloa lukemaan!

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, hyvä tietää, että on olemassa ainetta, jolla saa sammaleet pois pihakivistä. Mietimme juuri nimittäin, että asentaisimmeko mökille pihakivetyksen vai laatat. Itse pidän kivestä materiaalina enemmän ja jos sen saa tarvittaessa kuitenkin helposti puhdistettua, niin päädytään varmaan kivetykseen. https://www.toikankivi.fi/kivityot

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com