25.4.2020

Kuusi vinkkiä koronan tainnuttamiseen

Korona on kaikilla osa arkea ja välillä se tuntuu isolta peikolta. Onneksi itse olen aina ollut koti-ihminen, ja kotona olo ei ahdista, vaikka olen kotona myös etätöissä. Korona -keväänä olen enemmän tehnyt sellaisia asioita kotona, joita välillä on jäänyt hyvin vähälle tekemiselle kiireisenä arkena. Vastapainoa kotoiluut ovat olleet: leipominen, kaappien järjestäminen (vaikka sitä kyllä riittää vielä vaikka miten paljon), pienet sisustuspuuhat, kukka-asetelmat terasseille, ikkunoiden peseminen ja ompeleminen. 


Haluan jakaa tässä lukijoilleni vinkkejä kotona olemiseen erityisen pandemian aikana. Kotona jaksamiseen olen käyttänyt tämmöisiä keinoja:

1. Kuntoilu ulkona ja sisällä

Ulkoileminen sopii mihin aikaan vain päivästä. Meidän kodin vieressä on pururata, ja siinä on ollut vielä lumesta rippeitä, koska siinä on ollut latu. Siellä on mukava lähteä lenkille ja myös ulkoiluttaa tyttären koiraa. Lemmikit ovat siitä hyviä, että ne myös liikuttavat meitä montakin kertaa päivässä.

Upea auringonpaiste on myös ollut jotain enteilyä keväästä tuolla lenkkipoluilla ja sitä vain jaksaa ihailla metsän keskellä. Tänä keväänä on myös lintujen viserrykset erityisesti sattuneet korviini. Olisikohan niin, että joskus pitää isomman voiman pysäyttää, että huomaa luonnon kauneuden, vaikka sen tietää olevan olemassa, mutta aistia se monin keinoin; se on jotain erityistä.

Liityin myös jumpparyhmään, jossa on kuntojumppaa ja venyttelyjumppaa valinnan mukaan kahdesti viikossa. Jumpat vetää taitoluisteluvalmentajamme ja jos olet kiinnostunut näistä, niin täältä saat lisää tietoa niistä.


2. Pihatyöt 

Olen seuraillut, mitä pihalla ja puutarhassa tapahtuu. Lumet sulavat ja haravaakin olen jo heilutellut vähän. Pensaiden oksia on tullut karsittua ja niitä pitää leikata vielä ennenkuin lehdet kasvavat suuriksi. Haaveilen myös pihasaunasta tuohon omalle takapihalle. 






3. Terassin kesäkuntoonlaitto

Tänään siivosin lasiterassin ja luutuilin lattiat. Ikkunoita pesin jo pari viikkoa sitten ja saman homman pitäisi myös jatkua. Terassilla on suojassa isossa ruukussa minun kärhö, joka on upeasti alkanut työntämään alkuja. Kärhön kuva viime kesältä löytyy täältä. Narsissiastelma kukkii vieläkin, kylmyys tekee sen, että kukat ovat hyvin säilyneet pääsiäisisestä saakka. Terassille olen suunnitellut uutta istuinjuttua ja rottinkinen tuoli olisi sinne juuri sopiva.





4. Leffailta                                                                                                         * sisältää mainoslinkin

Olen katsonut leffoja enemmän kuin koskaan tänä keväänä. Leffailtoja on ollut miehen kanssa kahden ja tyttären tyttären kanssa. Olemme suunnitelleet leffaillan herkut yhdessä ja katsoneet ekaluokkalaisen valitseman leffan. * Elisa Viihteeltä löytyy täältä hyviä leffoja kaikenikäisille. Ensimmäisen kuukauden voit katsoa leffoja veloituksetta. Sen jälkeen hinta on 11,90€ kuukausi. Tilauksessa ei ole määräaikaa voit perua tilauksen koska tahansa.





5. Leipominen ja kokkailu

Leipominen on ollut pitkästä aikaa oikein lempipuuhaa viime aikoina. Täältä ja täältä  voit katsoa mitä viimeksi on tullut leivottua. Tulevalla viikolla on myös munkkien teko listalla. Kokkaiuluun on tullut erityisesti panostettua, koska meillä syödään nyt kotona joka päivä. Uusia makuelämyksiä olen yrittänyt kehitellä ja olenkin onnistunut niissä. Uunissa paahdettuihin kasviksiin olen erityisesti ihastunut. Niitä on myös mennyt kastikkeisiin kaveriksi. Tänään uunissa on possun sisäflilettä ja kasviksia, leivinuunissa valmistuu huominen lounaskastike.


6. Taimien kasvatus

Sormet olen upottanut multaan jo, ja nyt on kasvamassa jo kesäkurpitsaa ja hernettä kasvulaatikoissa sisällä. Tytär on kasvattunut meille basilikaa, jota pitäisi jo alkaa koulia. Seuraavalla kauppareissulla ostan vielä  uusia siemeniä. Joten taimien kasvatuksessa on vielä paljon tekemistä. 




7. Soita lähimmille ja ystäville

Yhteydenpito on nyt pääosin puhelimen välityksellä. Äidin kanssa soittelemme joka toinen päivä. Kännykällä on helppo jakaa valokuvia. Jaan myös teille tämmöisen kuvan piristämään sinun viikonloppua! 





Millä sinä tainnutat koronan?

15 kommenttia:

  1. Koiruli on kyllä hurmaava! Ja mun täytyy sanoa, että meidän Felix on erinomainen mielialan nostattaja. Tänäkin aamuna vei mut kävelylle.

    Olen samaa mieltä, että säännöllinen liikkuminen auttaa valtavasti, vaikka ei aina tuntuisikaan siltä, että pitäisi takamus nostaa penkistä.

    Mulle tärkeitä ovat kirjat. Olen lueskellut myös vanhoja Suomesta tuotuja aikakauslehtiä. Olen monia säilyttänyt, on kivoja reseptejä ja muuta.

    Rapsutuksia hauvelille! Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä koiruli hurmasi meidät kaikki. Tytär haki tämän uuden perheenjäsenen tänään Jyväskylästä. Toinen lemmikki on meillä hoidossa välillä, ja koiruli kyllä on hyvä liikuttaja ja mieliala nousee heti. Kirjoihin pitäisi itsekin paneutua muuten, kun olisi kirjapino odottamassa. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Rapsutuksia myös Felixille!

      Poista
  2. On itse asiassa aika ihanaa, että on aikaa olla vain kotona!
    Arki on hektistä - päivät töissä, illat lapsen harrastuksissa, viikonloputkin aina täyteen ohjelmoituja. Nyt voi vain olla, hiljaisiin todellakin kiirehtimättä) käydä nurkkia läpi, suunnitella, sisustella, lueskella. Pitkästä aikaa on aikaa bloggaillakin.
    Se, mihin oikeasti pitäisi keskittyä - pääsykokeisiin, ikkunanpesuun, pihan virvoittamiseen - on jäänyt kyllä aika vähälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle pääsykokeen lukuun! Jospa inspiraatio tulee kotihommiin välillä.

      Poista
  3. No minä käyn töissä, joten en ole koko päivää kotosalla. Töiden jälkeen olen leiponut, katsellut leffoja ja käynyt mieheni kanssa pitkillä kävelylenkeillä. Päivät menevät yllättävän nopeasti. Ensi viikolla sitten kuullaan, että jatkuuko nämä varotoimet vielä. Itse toivon, että koulut eivät enää tänä keväänä aukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet tehnyt arvokasta työtä. Nostan hattua ! Toivon mukaan koulut ovat kiinni, koska korona ei vielä ole ohi pitkään aikaan.

      Poista
  4. Samantapaisia tainnutuskeinoja on minullakin. Kiinnostuin tuosta kärhöstä terassilla. Onko se sinulla katetulla terassilla ympäri vuoden? Teemme parhaillaan omalle terassillemme katettua tilaa ja mietin mitä kasveja siellä voisi talvettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On talvet tuossa katetulla terassilla. Ei ole muuten kauaa, kun karsin siitä vanhat kuivineet oksat pois. Se on talvehtinut nyt tuossa isossa ruukussa kaksi talvea. Laitoin tuon linkin toimimaan, oli jäänyt pois. En muuten edes peitellyt talveksi kärhöä tuossa ruukussa.

      Poista
    2. Hyvä tietää. Haaveilen että saisin kesähuoneesta tosi vehreän ja että siellä olisi erilaisia ja eri kokoisia kasveja. Kärhöstä taitaa tulla ainakin yksi ehdokas sinne.

      Poista
    3. Meillä on kovin kuuma kesällä katettuterassi, joten pitää kasveja suojata. Kärhön ruukun nostan ulkopuolelle. Sehän kasvaa korkeaksi. Olen keppejä laittanut siihen, että se pääsee kiipeämään ylös.

      Poista
  5. Viihdyn myös hyvin kotona siksi tämä aika ei kaiketi niin kovasti haittaa meillä elämän menoa:) Koiran kanssa käydään lenkillä kolme tuntia päivässä joten liikuntakin on melko lailla kohdillaan:)
    Ihana koirulikuva!!!

    VastaaPoista
  6. Terassin kuntoon laitto on kyllä ehdottomasti paras vinkki! Siinä saa samalla auringonpaistetta, raitista ilmaa ja kauniita maisemia. Siivosin itsekin juuri ja ekat kukat laitoin. Haaveilen vielä, että saataisiin lasitukset ja katos terassiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasiterassi on ollut parasta, mitä on tullut hankittua omakotitaloon. Suosittelen lämpimästi. Tila toimii kesät talvet.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com