30.6.2020

Pääsisäänkäynnin lattian maalaus ja betoniluiskien maalaus

Täällä on nyt maalausprojekteja ollut monenlaista ja yksi niistä on ollut kodin kuistin betonilattian maalaus. Kuistin lattia oli aikojen saatossa päässyt edelliseltä omistajalta huonoon kuntoon. Huoltomaalauksia on välillä meidän jokaisen tehtävä tai teetätettävä, että kodin arvo säilyy. Pääsisäänkäynnin betonilattian maali oli kulunut monesta kohtaa pois ja pieniä kolojakin oli päässyt syntymään betoniin.



Talon väri on vaalean keltainen ja maalattu kivijalka ruskea, joten päädyimme tyttäreni kanssa siihen, että betonilattian väri on ruskea. Rautakaupassa betonille tarkoitettu maali sävytettiin sitten ruskeaksi Tikkurilan värikartan mukaan.

Pääsisäänkäynnin betonisen lattian puhdistus oli ensin tärkein alkutyö, ja sen tein ihan harjaamalla ja mopilla pyyhkien puhtaaksi. Alakuvan oikeassa reunassa näkyy jo maalattua buutta betonin pintaa, eli betoniin soveltuva maali peitti pinnan erinomaisesti.



Betonimaali oli helppoa sivellä siveltimellä molempiin suuntiin ja myös vinottain. Apulaiseni seitsemän vee maalasi minun kaverina ja hän sai hyvää jälkeä aikaiseksi. Sokevan pensselit ovat oma luottotuotteeni maalauksessa, koska niistä ei irtoa harjaksia. Täältä voit lukea Sokevan pensseleillä maalauksestani aiemmin.



Uuden maalipinnan saivat myös varastoon menevät betoniset luiskat. Kulunut betonin pinta imi maalia itseensä kovin, joten jouduin ostamaan vielä toisen maalipurkinkin. Yhteensä neliöitä pääsisäänkäynnin kuistilla ja kahdella betoniluiskalla oli n. kahdeksan neliömetriä.





Viikonlopun ristiäisiä varten pääsisäänkäynti oli nyt hyvässä kunnossa ja kukka-asetelmat olivat aseteltu paikoilleen. Eilen aloitimme vanhempieni talon maalaamista ja itse maalasin siellä myös heidän pääsisäänkäynnin kuistin aitaa ja palkkeja. Siitä projektista myöhemmin juttua! Kädet maalissa loma jatkuu.

Onko sinun kotona maalaushommia tänä kesänä? 



4 kommenttia:

  1. Maalauspuuhat on mukavia kauniilla kesäsäällä. Täällä ei ole tänä kesänä isommin maalailtavaa mutta mökillä pitäisi sudin heilua:) Leppoisaa alkanutta heinäkuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassin öljyäminen olisi täälläkin edessä. Pesutarvikkeet olisi hankittuna jo. Hyvää ja rentoa heinäkuuta sulle myös!

      Poista
  2. Ei ole maalaushommia tiedossa...toivottavasti. Viime kesänä maalattiin aidat ja ne on pysyneet yllättävän hyvännäköisinä.
    Kaunista heinäkuuta Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitaa (terassilla) pitäisi vanhemmillani maalata talon lisäksi. Onko sulla muistissa, mikä oli teidän aitamaali?

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com