3.1.2021

Ihanat joululahjat - askartelua diy

                                                                                                     * sisältää mainoslinkin, *merkitty 

Ihanat joululahjat on laiteltu kaappeihin ja osa esille omille paikoilleen. Joulun aikana oli mukava tutkia ja katsella lahjoja, joita joulupukki tai tonttu oli tuonut. Tänä jouluna sain  enemmän lahjoja, ja yllätyin siitä itsekin. Täältä näet jo mitä aattona tuli kuvattua ja pyykkietikat sekä appelsiinin että piparmintun tuoksuiset ovat myös sunnuntaina pyykkipäivänä testattu. Pyykkietikat ovat itselle ihan uusi tuttavuus ja kyllä pyykeistä tuli mukavan hennon tuoksuiset ja raikkaammat kuin aiemmin. 



Tässä joululahjat on kerätty pinoon ja yhdessä jännitetään, mitä sieltä paketeista paljastuu. 


Olin toivonut lahjaksi jo tovin uutta vohvelirautaa, ja sainkin nyt laadukkaan Wilfan kahden vohvelin raudan. Vohvelirautaa testasimme kahdeksan vuotiaan apulaiseni kanssa. Hän ehti jo ehdotella joulupäivänäkin, jos voisimme tehdä vohveleita. 

Vohveleita teimme sunnuntaina Wilfan vohvelirautaohjekirjan mukaan. Teen pääsääntöisesti kaikki gluteenittomina ja niin tämäkin vohvelitaikina. Jääkapista kaivoin esille itsetehtyjä hilloja, joita teen joka kesä omista puutarhan marjoista. Wilfan vohvelirauta on laadukas, vohveleista tulee rapeita ja ne paistuvat nopeasti. Vohveliraudassa on lämpötilasäätöjä yhdestä viiteen välillä. 



Joululahjoista oma lempilahja on aina uusi kalenteri, johon tytöt ovat keränneet  valokuvia vuoden ajalta. Valokuvat ovat olleet usein yhteisiltä lomamatkoiltamme, ja tänä vuonna oli vain syksyn Rukan matkalta kuvia sekä nuoremman tyttären Norjan matkalta poikaystävänsä kanssa. Valokuvat olivat sitten muutoin arjen tapahtumista ja myös kolme karvaista kaveria oli kuvissa myös mukana, kun ovat myös perheenjäseniämme.


Tyttären tytär toivoi kynsistudion ja geelejä siihen.. * Jollyroomin valikoimista löytyi monta lahjapakettia, kun koronan vuoksi kaupassakäynnit olivat ihan minimissä tänä jouluna. 

Muurlan joulukuusenpallo oli hänen mukaan paras lahja kummisedältään ja sen jälkeen tuli nämä kynsistudio ja geelikorustudio. Geeliä on ehditty jo hakea paketti lisää lähimarketista.Geelikoruja on askarrelleet meillä myös nuorempi tyttäreni ja minäkin. Tytär on tehnyt paljon oikeita geelikynsiä ja hän antoi mitä herkullisempia kimallepurkkeja ja koristeita geelistudioihin.



Tässähän laittaa glitteriä laitteeseen pienellä ratilla, että se menee pitkulaisen kynsityökalun sisään. Nappia painamalla hän sitten saa kynnen pintaan kuvioita tehtyä glitterillä. Paketin mukana tuli myös pieniä kuviosabluunoita kuten sydämiä, tähtiä jne.


Kakkosluokkalainen tykkää tehdä paljon askarteluja ja täytellä tehtäväkirjoja. Joululomalla on nyt ajankulua askarteleminen, kun harrastustoiminta on taas keskeytyksellä koronan vuoksi. Kynsistudio ja geelikorustudio ovat turvallisia ja laadukkaita tuotteita, joten hintansa arvoisia ovat. Gemex on molempien studioiden tuotemerkki. 




Saitko sinä joululahjoja?


10 kommenttia:

  1. Sain kans paljon lahjoja mistä yllätyin!

    Hyvää Uuttavuotta!

    VastaaPoista
  2. Saittepa te kivoja lahjoja! :) Teidän uudesta vohveliraudasta tuli mieleen meidän uusi rauta, jonka mies osti loppuvuodesta. Hän näki vaivaa raudan ostamiseen ja tutkaili netistä, että mikä olisi hyvä ja tilasi jostain nettikaupasta. Heh! Itse olisin varmasti vaan mennyt kauppaan ja ostanut sen johon törmäisin ensimmäiseksi. Vohvelit ovat kyllä niin hyviä! Meidän perhe sai oikein kivoja lahjoja. Kiitos siitä Joulupukille. Itse sain mm. Barack Obaman kirjan jota olen nyt iltaisin lukenut. Mukavaa tammikuun alkua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli entinen rauta ihan huono lämpiämään, joten nyt tämä Wilfan on kyllä huomattavasti parempi. Barack Obaman kirja on hyvä, olen sitä selannut ja nyt luen yhtä voittamaani Unna Lehtipuun kirjaa. Hyvää tammikuuta myös Saksaan!

      Poista
  3. Ihania lahjoja siellä on saatu. Innostuisin varmaan itsekin geelikorusetistä.
    Minä sain muutamia kauniita tarjoilukipposia ja paljon suklaata :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geelikorut on kyllä sopiva harrastus kaikille. Ihanaa viikkoa myös sulle.

      Poista
  4. Kivoja lahjoja :) Tuo vohvelirauta kahdella levyllä onkin kiva. Yhdellä kun tekee, niin aina joku joutuu odottamaan, mikäli haluaa kuumia vohveleita. Kyllä minä lahjoja sain, vaikka mieheni kanssa päätimme, ettemme osta toisillemme lahjoja: Obaman kirjan, punaviinipulloja, kasvonaamioita, keittiötarvikkeita, erään lehden vuosikerran, karkkia, sukkia, kukkia jne- Mukavaa vuoden alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tehty vohveleita uudella raudalla jo monta kertaa. Kirjalahjat mukavia ja viinikin kiva ja kaikki mitä olet saanut. Kyllä paketteja on kiva saada.

      Poista
  5. Meillä joulupukki toi tismalleen samanlaisen vohveliraudan. Niin kätevä, kun kaksi vohvelia paistuu kerralla :) Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistava vohvelirauta! Nopeasti saa paistettua kaksi kerralla. Hyvää Uutta Vuotta myös!

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com