19.9.2021

Suppilovahverojen pakastus ja suppilovahveropiirakka

Syksyn aikana on tullut käytyä puolukassa ja sienessä. Tähän aikaan suppilovahverot olivat jo nousseet hyvin kuusimetsään ja sammalten väliin, ja kävimme myös niitä katsomassa nyt viikonloppuna. Meillä on helppokulkuinen metsätie, joka vie omalle metsälle, jossa kasvaa metsäsieniä ja erityisesti suppilovahveroita. Taaperon kanssa kävimme sienessä ekaa kertaa hänen kanssaan. Lasten rattailla pääsimme suppilovahveroiden lähelle. Meillä oli mukana myös Lily-koira, joka onkin hyvä vahti metsässä, kun taapero oli mukana.



Suppilovahverosato oli erinomainen tänä vuonna ja jätin vielä osan sienistä kasvamaan. Jos viikon päästä ne käy poimimassa, vaikka suppilovahveroita voi kerätä joulukuulle saakka.

Miten suppilovahverot säilötään?

Suppilovahverot voi huuhdella nopeasti siivilässä ja halkoa suurimmat sienet, koska niiden keskeltä voi mennä roskia varren väliin. Sitten ne kuumennetaan pannulla ilman rasvaa, että niistä haihtuu vesi pois. Kun suppikset ovat jäähtyneet, niin laitoin pieniin pakastepusseihin ja pakkaseen.


Suppilovahveropiirakka

Tein suppilovahveroista gluteenittoman sienipiirakan ja munakkaaseenkin laitoin sieniä aamupalaksi. Nyt meillä on ollut oikein sieniruokainen menu tänä viikonloppuna, vaikka mies ei sienistä pidäkkään. Tytär maistoi sienipiirakkaa ja tykkäsi siitä. Jaan tämän gluteenittoman ohjeen, joka sopii myös vaikka kanttarelli- tai tattipiirakaksi myös. 


Suppilovahveropiirakka (gl)

100g margariiniä

3 dl gluteenitonta jauhoa (esim. Pirkka)

0.5 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

2  rkl vettä

Nypi margariini ja jauhot+leivinjauhe keskenään ja lisää lopuksi vesi. Laita viileään. 

Täyte

1 litra sieniä 

1 sipuli tai purjoa

250g juustoa (kermainen) 

1 muna

2 dl ruokakermaa

1tl suolaa

1 tl yrttipippurimaustetta

Käytä sienet pannulla ja lisää kuullottaen sipulit. Sekoita eri astiassa ruokakerma, muna ja lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.  Levitä rasvattuun ja korppujauhotettuun vuokaan taikina painellen. Apuna kannattaa käyttää jauhoja. Sitten levitä päälle sienet ja sipulit. Lopuksi kaada kerma seos päälle. Paista 200 asteessa alatasolla 30 minuuttia. 

Tässä alakuvassa on valmis paistettu sienipiirakka. Laitoin koristeeksi myös tomaatteja, kun niitä tulee vielä kasvihuoneesta.




Säilötkö sinä sieniä talveksi? 



6 kommenttia:

  1. Me emme itse säilö sieniä, mutta monena vuotena olemme saaneet anopilta. :) Suppispiirakka on kyllä suurta herkkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopit on kyllä ihania, kun niiltä saa apuja. Oma anoppini oli aikoinaan marjakaverini ja tiesi myös sienistä paljon.

      Poista
  2. Sain ystävältä pari pussillista torvisieniä, ne on myös niin hyviä. Suppareita voisikin jostain yrittää myös saada. Rakastan sienikastikkeita lihojen kanssa.
    Herkullista viikkoa sulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torvisieniä en ole löytänyt, ja kyllä sienikastike erityisesti supparit on herkullisia. Parasta lihan kastikkeena ja kalan myös.

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta, siinäpä taas yksi mainio tapa hyödyntää suppiksia. Meilläkin niitä säilötään pannun kautta pakastimeen, ja enimmäkseen käytetään soseutettuina keitossa. Maistuvat niin myös lapsille :)

    VastaaPoista
  4. Keittoa aion tehdäkaurakermalla. Illalla oli suppispizzaa...

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com