18.3.2022

Keväinen koti ja valoisuus

Meidän omakotitalon katolta on viime viikonloppuna tiputeltu katolta lumet ja nyt sekä etupiha että takapiha ovat täynnä korkeita lumikinoksia. Ifin viesti sähköpostissa oli eilen sellainen, että talojen katot ovat nyt kovalla koetuksella, kun lumitaakka painaa kattorakenteita. Lisäksi viestissä oli, että talojen ulkoseinien viereen ei saisi laittaa lumikinoksia. Meillä on aurattu ja kolattu autokatokseen menevä kulkutie siten, että talon tiiliseinän vieressä on kyllä niin korkeat kinokset, että niitä ei voi alkaa lapioimaan. Lunta on ollut varmaan joka puolella tänä keväänä, että toivon mukaan nuo kinokset nyt alkaisivat sulamaan. Istutin joku aika sitten uusia itse juurrutettuja viherkasveja, joista voit lukea täältä.





Nyt valo on saanut viherkasvit hyvin kasvamaan ja kohta voin siirtää muun muassa juorut ihanaan makramee-amppeliin. Valon määrä on se mitä tässä nyt on pitkään meistä jokainen jo kaivannut! Joku aika sitten kuvasin valoa olohuoneessa. Pölyt näkyvät kyllä nyt joka puolella, että olenkin alkanut tekemään kevätsiivousta vähitellen. Meillä on Kermansaven takkauuni, jota on nyt kalliin sähkön vuoksi lämmitetty hyvin paljon. Uuni nokeaa jonkin verran ja tummaa pölyä nostaa hyllyjen päälle ja muuallekin.



Emmi Granlundin taulun tilasin joskus talvella ja tarkoitus oli viedä se kaupunkikotiin seinälle remontin jälkeen. Nyt se löysi paikkansa tauluhyllystä hyggeilynurkan seinältä. Uusia tauluja on tulossa ensi viikolla ja nyt kevään koittaessa on kiva uudistaa kotia, Tauluista on tulossa oma postaus ja vinkkejä kuvien ja  kehyksien valintaan. Jotain värikästä on myös odotettavissa, kun olen ihastunut Frida Kahlon kuviin. 



Pääsiäinen on tulossa ja katselin vanhoja valokuvia, että millaisia rairuohoistutuksia olemme pienen apulaiseni kanssa laittaneet. Tiput taisimme ostaa viime vuonna tähän rairuholautaseen.




Kaupoissa on jo ollut narsisseja pitkään myynnissä. Lasitetulle terassille laitoin jo parvekelaatikkoon keltaisia narsisseja ja jos mahdollista niin etsin vielä valkoisia kerrottuja narsisseja. Olikohan niiden nimi joku Popcorn? 



Joko olet laittanut pääsiäistä kotiin?






5 kommenttia:

  1. Yleensä laittelen pienen raeruohon äidilleni ja teen hänelle pääsiäistä. En ole tänä vuonna vielä aloittanut askarteluja, mutta vielä onneksi on aikaa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on vielä aikaa pääsiäiseen. Tänään katselimme askartelupakkausta munien marmorointiin, näyttivät kyllä kuvassa niin kauniilta. En tiedä voisiko munia maalata jotenkin muutoin ja saada marmorointiefektiä. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kauniita kuvia, joissa on ihana tunnelma <3 Kevät ja pääsiäinen <3 Olen vaihtanut talviverhot vaaleampiin ja laittanut muutamia pääsiäiskoristeita esille. Päivän valoisa aika on pidentynyt ja se tuntuu niin hyvälle. Ihanaa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa oikein tulvii nyt ikkunoista, se on parhautta. Tänään vaihdoin myös jouluverhon toiseen. Verho oli kyllä ajaton, että hopealanka vaan ehkä muistutti juhlavammasta ajasta.

      Poista
  3. Kaunista, keväistä, levollista!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com