26.4.2019

Eteisen ja terassin mattokeksintö

Mattohankintaa tulee tehtyä näin kevään edetessä kohti kesää, kun katse siirtyy lattiapintoihin ja niiden keveämpiin mattoihin. Eteisen ja laattalattian matto on meillä usein pohjasta alkanut ruopumaan tai jättänyt talvella lattialämmityksen vuoksi kumipohjasta mustia länttejä laattaan kiinni. Tämä johtuu siitä, että lattian lämpötila on välillä yösähkön aikaan hyvinkin kuumalla. 

Lasiterassille oli myös tarvetta hankkia reilun kokoinen pehmeä matto oven eteen, koska meillä jätetään kengät oven viereen, niin on ihana astua pehmeälle matolle. 


Muoviset ruohomatot olivat ulko-ovien edessä talven aikana varistaneet osan piikeistä terassille. Ei mikään luontoa säästävä ekologinen matto. Sitten vielä niitä piikkejä tipahti nurmikolle mattoa nostaessa pois lattialta. Kyllä sitten kiukutti ihan kympillä koko matto. Ruohomattoja olen ennenkin käyttänyt ulko-ovien edessä ja ovat kestäneet vuosia hyvin käytössä, mutta niissäkin on vaarmaan laatu heikentynyt.

Viime viikonloppuna kävin Kärkkäisen raksapuolella etsimässä uusia mattoja ulos, lasiterassille ja eteiseen. Myyjä kyseli, mitä etsimme ja kun kerroin ongelmasta, että matto ei kestä lattialämpöä ja laattalattialle tarvitsee lasiterassille maton. Kaupassa oli kyllä niin huippumyyjä ja asiantuntija, joka  osasi kertoa mitkä matot olisivat parhaimmat. Hän löysi lasiterassille sopvian mattomallin. Siinä on pohjassa pieniä nappuloita, eli matto kestää säävaihtelut ja soveltuu myös ulkokäyttöön. Jäin pohtimaan, jos koko laattalattian lasiterassilla vaikka vuoraisi tällä "nyppyläpohjaisella" matolla, joka oli hyvine dullinen metrihinnaltaankin (n. 10€).


sisältää mainoslinkin*

Tässä kuvassa näkyy oikea maton värisävy eli vaaleanharmaa. Laatta on tummanharmaa, niin matto saa erottua laatan väristä. Ja koko lattia voisi olla tämän pehmeän maton peitossa. Usein niin tehdäänkin esim. lasitetuille terasseille. Se vaimentaa ääntä ja tuo pehmeyttä tilaan. Mattoa myy myös Tokmannin verkkokauppa ja mattoja on saatavilla eri väreissä.

















Lisäksi hän esitteli uuden mattokeksinnön, joka käy lattialämmityksen kanssa yhteen. Maton pohjassa on uria ja materiaalin pitäisi kestää lämpöä. Hinnaltaa tämä matto oli 29 euroa/metri. Molemmat matot ovat olleet lattialla ja tähän saakka eivät ole keränneet pölyä ja pysyvät hyvin paikallaan. Plussaa on myös se, että ne ovat pehmetä jalan alla. Kuvassa näkyykin maton pohjan rakenne, eli raot jättävät tilaa ilmalle, eikä tarraudu kiinni lattiaan.


Pomeranian Myy tykkää myös tepsutella sisällä mattojen päällä. Tästä matosta on ollut täällä kuvia, jos etsit kesäksi helppohoitoista mattoa kotiin. Tämä sopii tilaan kuin tilaan nimittäin. Tai tämä keittiön tilan matto, josta voit lukea täältä. 

Myy osaa olla niin hellyttävä kaveri ja tässä se poseeraakin kuvassa. Myy on menossa kahteen näyttelyyn nyt toukokuussa. Viikonloppuna tytär käyttää sitä trimmauksessa kasvattajallaan. 




 Oliko näistä sinulle vinkkiä kodin mattovalikoimaan?









8 kommenttia:

  1. Aurinkoista viikonloppua sinulle ♥ Ihana koira ♥

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa hyvältä mattoratkaisulta myös parvekkeelle. Olen nimittäin miettinyt mattoa sinne. Kiitti vinkistä!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä käytössä olleet hyvät, suosittelen niitä.Kosteutta kestää myös.

      Poista
  3. Minulla on ollut yksi ulkotilan matto.
    Olen vuosia sitten ostanut sen Hobby hallista
    ja se on vielä ihan hyvä,
    eli hyvin on kestänyt.

    Mutta sitten on vielä 2-3 ulkotilaa,
    joihin vois hankkia maton.
    Pitää laittaa tämä ylös.

    Muistatko olenko ollut ennenn sinun blogissa?
    Minusta tuntuu että en ole ollut,
    mutta sitten olen kuitekin liittynyt lukijoihisi.

    Aurinkoista ja keväistä viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on laatu sitten kohdallaan.Kiva,kun tulit tänne blogiin vierailulle ja jäit lukijaksi.Sun arvointoihin on tullut myös osallistuttua!Mielestäni olet ollut lukijana aiemminkin, en tiedä voiko ne mihin liittynyt, niin itsestään hävitä.

      Poista
  4. Tosi hyviä vinkkejä! :) Matot ovat varmasti laadukkaita sekä kestäviä. Pitää katsella meiltäpäin, jos löytyy vastaavanlaisia. Meilläkin on kaksi terassia niin sielläkin voisi olla joku matto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vinkeistä. Laattalattia on jotenkin kylmä ja kalsea ilman mattoja. Löytyy varmasti sieltä teiltäkin näitä.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com