10.4.2019

Pääsiäistä kodin sisustukseen

Pääsiäiseen valmistautuminen tarkoittaa meillä ensin rairuohoa, joita on jo kaksi rehottavaa istustusta valmiina ollut jo pienen kylväjän toimesta pari viikkoa. Kasvatus onnistuu hyvin, kun välillä toinen viherpeukaloista käy saksimassa lyhyemmäksi istutuksia. Lisäksi olohuoneeseen toin viikonloppuna pajunkissoja maljakkoon, ja ne ovat ihan kauniit tuossa suuressa Urna-maljakossa.  Toki myös virpomisoksia teemme yhdessä ja sitten maalaamme kananmunia. Näin eilen Pentikillä muuten myös todella kauniita keraamisia käsin maalattuja munia!


Meidän pääsisäiskoristeet, jotka on ihan ostettu kaupasta eikä itse tehtyjä, ovat hyvin yksinkertaisia ja sopivat vuodesta toiseen. Niistä on ollut täällä juttua aiemmin ja myös täällä , kun blogissa oli arvontaa.  Lisäksi lasten tekemiä vuosia vanhoja koristeita otan esille  juhlapyhinä, ja jos joku on jo sen verran rispaantunut, niin luovun siitä vähän haikein mielin. Leikkihuoneen ovessa on jo keltainen tipu ollut tovin, ja ikkunaan laitan lisää lasten tekemiä askarteluja keittiöön ja leikkitilaan.



Viikko on jo puolessa välissä ja lumimyrskyt ovat ehkä jo elettyä elämää. Tänään on aurinko paistanut, joten se saa keväisen fiiliksen nousemaan. Ajattelin tuoda narsisseja ulos terassin ruukkuun ja parvekelaatikkoon. Lisäksi laitan siihen pajunoksia seuraksi. Narissit laitan kukkapenkkiin niiden kukkimisen jälkeen, koska ne kukkivat joskus sitten uudelleen maassa. Joka vuosi nousee lumen alta uusia narsisseja ryhmissä, eli talvehtivat hyvin vuodesta toiseen.

Alakuvan rairuhon seassa olevat pääsiäismunat ovat joskus nuorena tilattu Oriflamelta. Alkujaan ne taisivat olla nauhalenkillä varustettuja, eli ne sai roikkumaan vaikka oksaan. Nyt ne ovat ilman naruja ja aseteltu ruohon sekaan. Sarpanevan ja Opan katelautaset ovat käteviä rairuhon alustoina. 


Rairuhon seassa on tipuja, suklaamunia ja puisia munia. Tipuja laitamme lisää, kun ruoho leikataan vielä kertaalleen ennen pääsiäistä. Saattaa kyllä joutua leikkaamaan ruohon kahteenkin kertaan. Toinen näistä metallisista katelautasista on paljon suurempi, vaikka kuvassa näyttävät samankokoisilta. 



Tälläisiä pääsisäiskoristeita kodin sisustuksessa on nyt esillä. Pääsiäiseksi toin Brysselistä värikkäitä pieniä suklaamunia, joten niitä pupu on aikonut piilotella sinne tänne etsittäväksi. Ja siihen saattaa olla, että pitää tehdä kartta, mistä munia voisi löytyä.

Jos haluat hemmotella päsiäisen aikaan itseäsi, niin vinkkaan täällä olevasta hyvästä Bette Boxin tarjouksesta, jos tilaat Bette Boxin itsellesi tai lahjaksi, saat maaliskuun Betten kaupan päälle! Tarjous on voimassa 8.-14.4.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Koodia SUPERVIIKKO voi käyttää kaikkiin tilausmalleihin (3kk määräaikainen tilaus, 6kk määräaikainen tilaus, jatkuva tilaus). 1 koodi / asiakas.






                                        Millaisia  pääsiäiskoristeluja sinä teet?








5 kommenttia:

  1. Muutama tipu on esillä ja tuunattuja munia.
    Ostin perunanarsissin ja se on pääsiäiskukkani.
    Iloista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munia meilläkin kokeillaan maalata, jos vain onnistuu eikä mene rikki.

      Poista
  2. Me ei vietetä pääsiäistäkään, mutta tykkään aina tehdä jotain omalle äidilleni. Tällä kertaa on ohraa kasvamassa ja tein pari koristetikkua sitten sinne ruohon keskelle. Ehkä vielä jotain pientä aion tehdä. Ihanasti teillä jo ruoho kasvaa siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohraa on meilläkin ollut joskus kasvamassa. Sinulla on aina kädentaidot hallinnassa, ihailtava ominaisuus.

      Poista
  3. Olen laittanut vain narsisseja, saa jäädä siihen sillä pääsiäisenä ollaa kuitenkin reissun päällä.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com