24.5.2019

Kuva ennen ja jälkeen- blogihaaste

Kuva ennen ja jälkeen- blogihaaste tuo esille sen, miten bloggaajana tapahtuu muutosta ja kehitystä vuosien kuluessa. Blogi kasvaa ja kehittyy ihan kuin me jokainen omassa olemisessamme. Ympäristö muuttuu ja myös jatkuvat muutokset ympärillämme. Sanotaankin, että vain muutos on pysyvää tai vierivä kivi ei sammaloidu. Blogit antavat ideoita ja vinkkejä lukijoille, ja ovat siten kuin lehti, jota selataan näytöllä.

Ota blogisi alkutaipaleen ensimmäisistä postauksista yksi kuva ja kerro siitä,
- miten blogisi on muuttunut tähän päivään
- oletko samalla linjalla vielä kuvasi ja tekstisi kanssa
- mikä on muuttunut ensimmäisistä blogin kuvasta
- mitä tekisit toisin, jos nyt aloittaisit bloggaamisen

Tässä blogini ensimmäinen kuva, jossa olin hankkinut uusia tyynyjä kotiin. Väriltään edelleen sopivat sisustukseen. Kuviomaku ehkä on muuttunut. Kuvan laatu ei ole hyvä enkä enää käytä tekstejä kuvissa juuri ollenkaan. Blogin aloittamisessa varmaan kiinnittäisin huomiota enemmän sisältöön (alussa oli vain pari kolme lausetta) ja kuvan laatuun.



Liitä tähän sitten uusin kuva blogistasi tai kamerasta

- kerro mitä kuvasi viestittää
- mitä vielä haluaisit oppia bloggaamisesta?

Uusin kuva kamerasta löytyy tälläinen kuva lasiterassilta. Kuva on otettu varmaan viikko sitten ja siinä on tuo ihana äitienpäiväruusu, jonka sain lahjaksi. Sitten terassille on tuotu jo kesäkalusteita ja aurinkovarjoa odottamaan lämpöisiä kesäpäiviä. Kuvaa ei ole käsitelty ollenkaan. Kuva viestittää sisustusharrastusta ja intohimoa kaikkeen kauniiseen sekä omaan kotiin. 

Bloggaamisesta haluaisin oppia sitä, että voisin enemmän olla inspiroivampi ja antaa vinkkejä lukijoille. Kuvaamisessa olen kehittynyt, mutta siinäkin on vielä paljon opittavaa. Uuden jalustan ja objektiivin haluaisin hankkia. 

Aika on välillä kortilla, kun blogipostauksia kirjoittelen. Jos haluat tehdä laadukasta jälkeä, niin yritä löytää se hyvä valaistushetki kuvaamiseen ja tekstin tekemiseen, kun inspiraatio ei aina synny itsestään. 

Olen saanut tehdä mielenkiintoisia projekteja blogin merkeissä toteuttaa ja nyt olen saanut uusia blogiyhteistyökuvioita, joita on tulossa tänne blogiin. Joten kannattaa olla kuulolla ja  jäädä lukijaksi.




Haasta mukaan kolme blogia.
Ja tämän haasteen voivat napata myös muutkin kuin haastetut!

Minä haastan seuraavat blogit:




Kenelle sinä laitat tämän blogihaasteen eteenpäin?




6 kommenttia:

  1. Olipa kiva haaste. Kuvat ja tekstin pituus ovat minullakin alusta parantuneet.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä blogiisi oma postaus!On hauska idea.

      Poista
  2. Kiitos kivasta haasteesta Aikku. Tämä on mielenkiintoinen.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä!Tämän voi muutkin napata ja tehdä oman tarinan blogin alusta tähän päivään.

      Poista
  3. Onpa hauska silmäillä vanhaa ja uutta kuvaa. Näin se blogi opettaa näkemään asioita eri tavoin ja oppii aina lisää. Todella hienoa. Mukavaa viikkoa ja mielenkiintoisia uusia haasteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aika muuttaa ja kehittyy osaaminen. Voit sinäkin tähän haasteeseen tarttua!

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com