8.11.2020

Juhlapalvelun synttärijuhlamenu ja sisustusideat kattaukseen

Synttärijuhlat ja isänpäiväjuhlat on juhlittu ja seuraavat juhlat ovat  miehen ja tyttöjen synttärijuhlia, joita onkin tulossa ennen joulua pienimuotoisesti. Koronan aikana ei voi viettää juhlia, vain perhepiirissä. Pikkujouluja voi järjestää alle 20 hengelle. Meidän isänpäiväjuhlat olivat perhepiirissä ja samalla saimme viettää siskoni pyöreitä synttäreitä juhlapalvelun tiloissa. Miljöö, jossa juhlat olivat, on 1900 -luvun alun talossa, jossa on aivan ihanat tapetit ja verhot sekä vanhan talon tunnelma. Talo on ollut ruustinnan omistama, jossa on kauniit maisemat järvelle sekä puutarhaan. 


Servettien turkoosi väri oli kaunis ja sopi harmaiden sifonkien kanssa.  Näin upeasti aurinko paistoi ja teki varjoja seinälle ikkunoista.



Juhlapalvelun omistaja eli veljeni vaimo on sisustajana niin idearikas ja jälki on todella kaunista ja silmiä hivelevää. Tässä alakuvassa on alkumaljat laitettu esille. 


Synttärjiuhlamenu ja isänpäivämenu oli seuraavanlainen:

Alkumaljat

Hirvenpalapaistikastike
Keitetyt perunat
Aurapunajuuripaistos
Juustovihannesgratiini
Graavilohiruusukkeet

Vihersalaatti

Juustosiivut
Rieskat
Voi

Juomat: kotikalja, maito, puna- ja valkoviini, konjakki

Kahvi
Tee
Suklaatäytekakku mansikka ja mustikkakoristeilla




Aurajuustopunajuuripaistos ja gratiini olivat niin herkullisia, että niitä olisi syönyt vaikka kuinka.


Vihersalaatti on aina kevyt ja raikas lisuke perunoiden ja liharuoan kanssa. Kattauksen somisteet ovat aina niin upeat, kuten kuvista näkyy.



Isänpäivälahja oli tänä vuonna omalle isälleni ja papalle lahjakortti S-markettiin, valmiiksi arvottu lotto-kuponki, perinteiset lakkaliköörikonvehdit ja pieni konjakkipullo. Siskolle laitoimme kuoreen rahaa ja lisäksi hänelle laitoin lahjakassiin Marimekon Veljekset sarjan lautasen, uuden harjaan (hän on kampaaja) ja suklaarasian sekä kuohuviinipullon. Veljeni vaimo oli teetättänyt upean kukkakimpun meiltä kaikilta. Sanoin siskolleni, että voisimme jatkossa viettää illallsiuhlat vanhempiemme ja sisaruten perheiden kesken joka vuosi joko äitienpäivänä tai isänpäivänä. Olisi hyvä syy syödä hyvin ja juhlia  yhdessä. 




Miten isänpäiväjuhlat teillä meni?



5 kommenttia:

  1. Voi miten upeat juhlat ja niin kauniissa miljöössä. :) Kauniit kattaukset ja herkullista ruokaa. Me kävimme sunnuntaita ulkoilemassa ja otimme ulkona joulukorttikuvia. Herkuttelimme ja olimme kotosalla. Mies kuulusteli kokeisiin lukevaa poikaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on todella vanha ja tunnelma tulee juuri siitä, tarjoilut myös aina herkulliset. Joulukorttikuvat ihastuttavia varmasti teillä!

      Poista
  2. Aivan ihanat tarjottavat ja upea miljöö juhlille!
    Me olimme kotosalla ja tehtiin kaikkia perheen isän herkkuja ja katseltiin telkkarista mitä hän haluaa :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli herkulliset juhlatarjoilut. Teidän isänpäivä kuulostaa myös ihanalle!

      Poista
  3. Tunnelmallinen juhlatila ja ihana herkut :)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com