5.7.2019

Mitä lähiruokaa saan meiltä kasvihuoneesta ja puutarhasta?

Mitä kasveja kasvattelen kesällä puutarhassa ja kasvihuoneessa?


Pienelläkin pihalla tai pelkästään parvekkeella voit kasvattaa kotikeittiöön lähiruokakasveja: yrttejä, tomaattia, kurkkua kurpitsaa, parsaa, mansikkaa, hernettä, sipulia, perunaa ja raparperiä. Aina et tarvitse kasvataa kasveja isoha määriä, vaan vaikka yrttejä yhdessä ruukussa tai yksi tomaattiamppeli. Kasvien kasvatus on samalla hyvin terapeuttista ja mieli lepää niitä hoitaessa. Eikä kannata isoa stressiä niistä ottaa, että se pysyy hallinnassa ja on mukavaa lähiruoan hankkimisesta kotoa.



Kotipuutarhurille on monia helppoja välineitä kasvatella lähiruokakasveja. Valmiit kasvusäkit ovat inulle todella käteviä, ja niihin vain tekemällä aukot saat helposti kasveja kasvamaan. Täältä voit katsoa mitä keväällä tein kasvien alkutöiden kanssa.

Kekkilän luomukasvusäkit ovat meillä tomaattien kasvualustana, ja lähiruokaa saat sadon muodossa. Kasvusäkkeihin saat helposti muitakin kasveja laitettua. Yhdessä säkissä on paikka kolmelle kasville. Lisäksi olen kasvihuoneessa laittanut lähiruokakasveja erilaisiin laatikoihin (rakennusaikaisia muurausastioita) ja ruukkuihin.Nyt pitäisi siirtää isompiin astioihin yksi kurkku ja basilikat.

Alakuvan Bio-lannoitetta (Hankkijan myyjä kehui tätä)  olen lisännyt nyt yhden kerran tänä kesänä kasvihuoneen kasveille ja multaa tulen lisäämään kurpitsalle ja kurkulle. Kastelen kasvit illalla ja siihen käytän vettä, joka on ollut kastelukannussa edellisestä päivästä.


Miksi kannattaa kasvattaa itse?


Kasvattaminen on hauskaa puuhaa, kun siinä näkee miten taimesta kasvaa satoa tuottava kasvi.Sitten tiedät, mitä syöt ja saat aina tuoretta syötävää sen määrän kuin tarvitset.Yrtit ovat siitä käteviä, että ne kasvaa nopeasti samoin salaatti.

Lisäksi meillä vanhemmat ja kuusivuotias tykkää katsella miten kasvit ovat kasvaneet.Me käymme katsomassa kasvihuonetta sisältä ja kasvimaata, mitä siellä on tapahtunut viime näkemän. Äitini on aina kasvattanut kasveja puutarhassa ja itse olen saanut siitä perintönä kasvattamisen ilon. 

Tänä kesänä meidän plantaasilta on saanut jo raparperiä, salaattia, kirsikkatomaattia, tilliä ja basilikaa.Kesäkurpitsa on myös kohta valmiina. 




Tänä kesänä kokeilin uutena parsaa eli proccolia. Se on nyt tuossa kasvulaatikossa hyvin menestynyt, saa nähdä saadaanko kuusivuotiaan lemppari kasvista omasta maasta. Hän rakastaa  parsakaalta, vaikka sipuli nykyään onkin hyi ja jos pienikin pala on ruoassa, niin hän kyllä löytää sen sieltä. 




Verkot on viritetty mansikoille ja viinimarjapensaille, koska nyt näyttää sille, että mansikkasatoa on odotettavissa oikeinkin hyvää.



Kasvatteletko sinä kasveja kotona?



6 kommenttia:

  1. Mulla on pihalla muutama kasvatuslaatikko, joissa kasvatan sipulia, salaattia, yrttejä... Haaveilen kasvihuoneesta, mutta vielä ei mies ole innostunut sellaista rakentamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvihuone ihan muovinen, lasisesta haaveilen, kun tuo joskus tulee tiensä päähän.Ihmeen kestävä on ollut.

      Poista
  2. Tänä vuonna kasvaa paprika ja ruohosipuli. En koskaan saanut aikaiseksi laittaa niitä tomaatteja (joista meuhkasin aiemmin) kasvamaan :)
    Itse kasvatetut maistuu jotenkin aina paremmalta!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
  3. Jos ensi kesänä sitten tomaatit kasvamaan!Omat maistuu kyllä paremmalle, olet oikeassa.

    VastaaPoista
  4. Meillä joka vuosi jotain pientä kasvaa ulkosalla. Tänä vuonna salaattien ja yritten ohella myös tomaattia ja paprikaa. Kiva poimia kesällä oman sadon tuotteita :)

    VastaaPoista
  5. Yleensä kasvattelen mutta nyt parvekeremontin takia tänä vuonna jäi välistä.
    Kivasti siellä on kaikkea kasvamassa!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com