10.5.2020

Äitienpäiväkukkia ja juhlatunnelmia

Äitenpäivä alkaa olemaan lopuillaan. Juhlapäivä on ollut täynnä herkuttelua, hyvää ruokaa ja kauniita äitienpäiväkukkia. Sain jo eilen aivan ihanan valkoisen korkean ruusun äitienpäiväkukkana mieheni äidiltä. Me molemmat pidämme valkoisesta ja vaaleanpunaisesta kukissa. Hän sai tänä vuonna viirivehkan viherkasvin ruusun sijaan. Ruusu täytyy laittaa ulos kasvamaan kukkapenkkiin, ja siten se kukkii myös koko kesänn.



Aamulla sain aamupalan ja kääretortun teen kera sänkyyn. Eilen menikin myöhään, kun leivoin vaaleanpunaisen sydäntäytekakun tyttären perheelle. Meidän kahvipöydäsä oli marianneuklaajuustokakku. Siinä oli kolme juusto-osaa, joissa oli täytteinä valkosuklaata, maitosuklaata ja mariannekarkkeja vaniljatuorejuuston kera. Juustokakku oli aivan upea maultaan, onnistui erinomaisesti. Ennen juhlalounasta piti meidän juustokakkua jo maistella.




Sain tämän kauniin vaaleanpunaisen neilikkakukka-asetelman toiselta tyttäreltäni lahjaksi.  Äitienpäiväkukka-asetelma on mielestäni tosi kaunis. Suuri viherkasvin lehti on varmaan 40 senttiä korkea ja äitienpäiväkukat ovat sitä vasten upean värisiä. Alakuvassaa vielä lähempää neilikoiden kauniista väritä,  Olohuoneesa on Aallon teräsvadille jo laitettu kesää ajatellen nuo valkoiset hiekkakeot, jotka ovat kynttiläsomisteet. 



Koronan vuoksi emme ole vierailleet vahempien luona, mutta tänään kävimme molempien vanhempien luona. Äitini oli laittanut juhlalounaan,  siskoni oli leiponut juustokakun ja veljeni vaimo suuren kinuskitäytekakun. Täydellinen äitienpäivä herkkujen ja ruoan suhteen ja ihana nähdä lähimpiä tänä vaikeana pandemian keväänä.

Kuvissa näkyy ihana valkoinen karvainen Lola-koira. Hän on saanut olla meillä hoidossa välillä. Täytyy sanoa, että tämä rotu on niin ihmisläheinen kuin vain voi olla. Lola ymmärtää puhetta ja nauttii siitä, kun sitä rapsutetaan. Tämä ystävä saa nousemaan sohvalta lenkille kaksikin kertaa päivässä.





Mistä äitienpäiväkukista sinä pidät?



6 kommenttia:

  1. Minä sain äidiltäni ruukkuneilikan ja tytär toi minulle ruusuja, joten ne on minun tämän äitienpäivän suosikkikukat <3
    Ihanaa, että pääsitte äitejä näkemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kukkia olet saanut. Minä sain myös neilikoita, vaaleanpunaisia.

      Poista
  2. Hei! Löysin blogisi IG:n kautta ja liityin lukijoihin. Tapaamisiin postausten äärellä.
    Minä sain tyttäriltä äitienpäivänä runkoruusun. Se on ihana <3 Äidilleni veimme ihanan ruukkuneilikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Tarja tänne, kiva kun liityit lukijakso. Tulen vierailulle blogiisi myös.

      Poista
  3. Neilikat on todella kauniita ja niissä on sekin ihanuus, että ne kestävät kauan! Esimerkiksi tulppaani nopeasti kuihtuu pois, mutta neilikat kestävät ihan huomattavasti paremmin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaani kestää tosi vähän, vaikka se kaunis maljakossa onkin.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com