18.12.2021

Joulukuusen koristelu ja jouluinen sisustus

Joulukuusi sai tänään koristeet ylleen ja kyllä se näyttää kauniille olohuoneessa. Jouluukuusi oli viime vuonna aito metsästä tuotu kuusi, mutta tänä jouluna kuusi on varastosta kaivettu naftaliinistä. Joulukoristeiden kaivaminen yläkaapista on aina yhtä tunnelmallista, kun en aina muista, mitä joulukoristeita meillä onkaan vuosien aikana kertynyt. Joulukoristeista osa on ensimmäiseen omaan kotiini hankittu ja yhä edelleen ne ovat käytössä. 


Joulukuuseen laitoin ledtuikkuvalot, kun illalla ne näyttävät kauniille sinisen hetken saapuessa iltapäivällä ja illasta puhumattakaan. Sohvalla oleva tonttutyttö laitttoi suurimman osan koristeista joulukuuseen, Hän valitsi huolella kauneimmat joulupallot,  Lumoavan -ja Kalevalan joululahjoiksi saadut joulukuusen koristeet ovat ajattomat koristeet ja aina meidän joulukuusessa. Joka joulu joulukuusesta saa erinäköisen, vaikka käyttäisit samoa koristeita. Täältä  ja myös täältä voit katsoa joulukuusen ja muita koristeita aiemmilta jouluilta, 


Olohuoneesta on hyvä näköala takapaihalle ja meillä on tällä hetkellä valkoinen maa, jota toivon, että se säilyy koko joulun. Vaihdoin valkoiset paksut puuvillaiset verhot olohuoneeseen, ja tunnelma on vaalea ja rauhallinen. Sohvalle laitoin kuusen kuvioiset Kuusikossa- tyynynpäälliset. Joulussa on hauskaa se, että ne vanhat aiempien vuosien joulukoristeet  ja -tekstiilit, tuntuvat aina uusille; tai kenties muistaa pölyisen pahvilaatikon uumenista kaivellessa, että ai meillä on tälläinenkin joulukoriste  tai- tekstiili. 


Takapihan lasiterassilla oli ikkunat ihan huuruiset, kun ilma on lämmennyt. Tyttären koira Lola saa käydä haistelemassa raitista ilmaa takapihalta ja tämän kuvan sain lasien takaa napattua tänään Lola sai myös tänään päähänsä tonttulakin, Jouluaattona hän saa myös oman joululahjan. 


Jouluvalot, kynttilätelineet, joulukoristeet ja -kukat ovat sisustajan joulussa tärkeitä elementtejä ja nyt ne ovat meillä paikoillaan; joulu saa tulla ja joululahjat ovat myös valmiina. Joululahjat ovat aikuisille maltillisia ja haluan tukea pienyrittäjyyttä. Lapsenlapsille on tullut lahjoja  *täältä verkkokaupasta.  Uusi peli on usein ollut meillä joulupaketeissa jollakin aina ja tänä jouluna akkukäyttöinen suuri menopelipaketti on pienelle tyttärenpojalle. 




Joko teillä on joulukuusi viritetty?



11 kommenttia:

  1. Kaunis jouluinen koti ♡ Meillä kuusi haetaan kaupasta maanantaina. Laitamme perinteiseen tapaan olohuoneeseen aidon kuusen. Tyttäret ovat koristelleet tekokuuset omiin huoneisiin. Mukavaa joulun odotusta sinulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni teko kuusi löytyy meilläkin yhdestä huoneesta pöydällä. Kuusi vaan on aina yhtä ihastuttava, kun sen koristelee.

      Poista
  2. Voi miten kaunista Joulutunnelmaa teillä 🎄🎁🌞
    Meillä valkoinen kuusi ja valot, ne laitettiin jo Itsenäisyyspäivänä, kuusen koristelen loppuun varmaan jo tänään 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoinen kuusi on kaunis, tyttärelläni on sellainen.

      Poista
  3. Töissä on kuusia 3 pitkin taloa, mutta meillä kotona ei ole muuten jouluista, paitsi, että ostin joulukaktuksen :)
    Ihanaa joulun odotusta Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten koristelua riittänyt. Lapset innoissaan! Hyvää joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  4. Kaunis kuusi apuri on tainnut väsähtää kun on oikaissut koipensa 🤗😁
    Kyllä meillä on kuusi ollut koristeltuna pari päivää tai oikeastaan kaksi kuusta. Nyt on niin ihanaa katsella koristuksia ja nauttia, aattona on niin paljon muutakin kivaa että silloin ei voi keskittyä vain koristeihin ja sitten se onkin jo ohitse. Meillä on myös kaikki vanhat koristeet paitsi paperitähdet on ostettu viimevuoden alesta. Jotain varmaan tulee ostettua tänäkin vuonna alesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kuusta on kyllä ihana juttu. Tänään katsoin lähikaupan alehyllyjä, kun kaikki joulukoristeet oli - 40%.Ihastelin kauniita samettisia suuria paperitähtiä.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos samoin sinulle ja perheellesi! Kiva, kun käyt täällä blogissani🎄🎁✨

    VastaaPoista
  7. Ihanat joulun tunnelmalliset kuvat❤
    Leppoisaa ja tunnelmallista joulua sinulle!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com