Rautian lehdessä oli hyvin esillä syksyn väriskaalat, joita suositaan nyt sisustuksessa. Nämä värisävyt ovat nyt in:
hennot pastellisävyt
historialliset ja kulutetut pinnat- maanläheiset värit
harmaa, grafiitinharmaa
terran ruskeat sävyt
nahkan ja mudan ruskeat
antrasiitin siniset sävyt
Nämä Pentikin terran väriset tabletit löysin alelaatikosta. Sopivat tähän syksyn väritykseen, ja välillä voi olla Artekin pöytäliina pesussa. Kehäkukissa on kivasti myös keltaisen ja ruskean eri sävyjä, niin sopivat hyvin maljakkoon, vielä jaksavat kukkia nimittäin tuolla kasvimaan reunassa.
Nämä tabletit kiiltävät hieman valon osuessa niihin. Tytär myös kehui näitä näteiksi, joten olipa kiva kuulla, että oli hyvä aleostos!
8.9.2016
4.9.2016
Kotiin jotain syksyistä ja pientä
Aurinkoista sunnuntaita! On niin hieno asia, että aurinko paistaa eikä sada vettä. Mahtavaa!
Eilen aloitin ikkunoiden pesun olohuoneesta ja 12 pintaa hohtaa puhtautta. Ikkunoiden pesu ei kuulu lempiaskareisiin, mutta kaksi kertaa vuodessa ne on pestävä. Käytän hyväksi kokemaani ikkunanpesuainetta, jolla saa kyllä erittäin kirkkaat ikkunan pinnat. Samalla tuli päivitettyä olohuoneeseen syksyisempiä asetelmia; pihalta pihlajanmarjoja ja punertavia kynttilöitä sekä kaapin uumenista tummia sävyjä kynttiläastioihin. Tyynynpäällisiä ovat vain näitä Ikean ja Marimekon mustia, ja jotain uusia voisi Marimekolta hankkia. Siellä on yksi sinisävyinen nimeltään Sulhasmies ja pinkkioranssi Kuukuna, jotka ovat nättejä. Trendikästä sinistä sävyä on nyt myös olkkarin seinällä hyllyssä.
Eilen aloitin ikkunoiden pesun olohuoneesta ja 12 pintaa hohtaa puhtautta. Ikkunoiden pesu ei kuulu lempiaskareisiin, mutta kaksi kertaa vuodessa ne on pestävä. Käytän hyväksi kokemaani ikkunanpesuainetta, jolla saa kyllä erittäin kirkkaat ikkunan pinnat. Samalla tuli päivitettyä olohuoneeseen syksyisempiä asetelmia; pihalta pihlajanmarjoja ja punertavia kynttilöitä sekä kaapin uumenista tummia sävyjä kynttiläastioihin. Tyynynpäällisiä ovat vain näitä Ikean ja Marimekon mustia, ja jotain uusia voisi Marimekolta hankkia. Siellä on yksi sinisävyinen nimeltään Sulhasmies ja pinkkioranssi Kuukuna, jotka ovat nättejä. Trendikästä sinistä sävyä on nyt myös olkkarin seinällä hyllyssä.
Oletko vaihdellut jo syksyisiä juttuja kotiin?
31.8.2016
Laukut esille eteisessä ja uusi Michael Kors
Kun omistaa kauniit laukut, niin ne voi tuoda myös esille eteisessä. Sen vuoksi laukut ovat esillä nyt kotona Malm-lipaston päällä. Lipaston laatikoihin saa hyvin tavarat säilytykseen ja järjestykseen. Sen päälle sopii hyvin aamuisin tai ulosmennessä tarpeellista tavaraa kuten kosmetiikkaa, kynttilöitä, korut, laukut ja taulut. Iittalan kivituikut ovat käteviä säilytysastioita, sopivat vaikka huulikiiltojen säilytykseen. Käsivoide on näppärä pursottaa käsiin, kun se on esillä lipaston päällä. Muutoin sitä ei tule käytettyä niin usein kuin olisi tarpeellista, jos kädet ovat kuivat. Lipaston päälle tulevat taulut ja nyt tähän aikaan sopivat kynttilät herkullisissa väreissä koristavat ja tuovat iloa silmälle. Tämmöinen sisustusvinkki näin keskiviikolle!
27.8.2016
Syys- ja joulumalliston lanseeraus Partylite
Uutta olivat Signature-sarjan yhdistettävät kaksi tuoksua keskenään, josta tulee yksi erilainen tuoksu. 3 sydänkynttilämaljaa (kuvassa) voi polttaa yksi kerrallaan kahta eri tuoksua tai jos ne palaa yhdessä, niin niistä tuleekin ihan eri tuoksu. Kynttilän sisus nesteytyy nopeasti ja valaisee kauniisti ympärilleen valoa.
Partyliten luovuus-somisteisiin voi kotona tehdä omia mieleisiä sisustuksellisia juttuja. Kesän Espanjan matkalta laitoimme muutamia simpukan kuoria rannalta pussiin, ja ne nyt ovat tässä yhdessä Kupla-somisteessa sisällä. Opetin tälle pienimmälle sisustuajalle palapelin avulla eri maita, ja onneksi meiltä löytyi tuo Eiffelin torni, joka on siinä simpukoiden päällä. Palapelin kuva on myös livenä somisteessa.
3 -sydänkynttilämalja |
Shampanjan hehku-somiste |
Loputtomat ympyrät -lyhty |
Täällä myrskyää ja venetsialaisviikonloppu kovin sateinen, mutta laitetaan kynttilät palamaan!
22.8.2016
Keittiön pöytäideaa
Sisustajan kodissa tulee aina uusia ajatuksia miten joku kodin huonekalu voisikin olla jotain muuta mallia, väriä tai tyyliä ja sen vuoksi olen pähkäillyt keittiön pöydän kanssa, kun se ei vain miellytä silmää tuoleista puhumattakaan. Pöytä sai keväällä Artekin Sienna kankaan; peittää vähän pöydän pähkinän väriä, johon olen hiukan kyllästynyt.
Kuin tilauksesta tietsikan näytölle ilmestyi Elloksen mainokset ja alennuskoodit. Elloksella oli Perstorp- pöydän kansia ja jalkoja erikseen myynnissä. Tässä houkutteli myös hyvä alennusprosentti. Sitten toinen pöytämalli mikä tuli vastaan vähän aiemmin, oli muistaakseni Norman Copenhagenin sivustolla saman tyyppinen pöytälevy ja jalat. Tämä malli eri värivaihtoehtoineen oli tulossa vasta lokakuussa markkinoille. Sitten pitäisi löytää sopivat tuolit pöytään.
kuva lainattu www.ellos.fi |
Millaisia keittiön pöytä ja tuoleja sinun kodista löytyy?
20.8.2016
Iltojen pimetessä ja sisustusta kotona
Viikko sitten sytyttelin jo kynttilöitä sinne ja tänne kotia. On tullut aika saada iloa ja valoa kynttilän liekeistä. Pihalta sain poimittua vielä ruusun oksia sisälle. Ihastuin tähän Partyliten persikan väriseen kynttiläpurkkiin ja tuoksukin on mieleinen. Kynttilöillä on helppo tehdä asetelmia ja tässä tämän päivän asetelmani Bestå- kaapin päälle. Pieniä sisutusjuttuja ja iloa silmälle.
Koti on siivottu ja nappasin muutaman kuvan, tässä olohuoneen viereisen huoneen hyllynäkymä. Tässä kynttilät asetelmana Marimekon Räsymatto-leikkuulaudan päällä.
Teetkö sinä asetelmia kotona?
19.8.2016
Puutarhasta pöytään pihveinä
Tänään totesin 4 v puutarhuriapulaisen kanssa, että meidän kasvihuoneessa ei taida enää kasvit kasvaa tai kypsyä. Toimme siis sisälle kurkkua ja paprikaa. Tomaatteja olenkin laittanut pimeään kaappiin saamaan väriä. Viikonloppuna taidan osan kasveista laittaa kasvimaalle höystöksi tulevaa kesää varten. Eilen kävimme puolukassa ja tänään tuli tehtyä puolukkasosetta hillosokerilla. Puolukat eivät ole ihan niin kypsiä, että niistä voisi tehdä mehua tai pakastaa talveksi. Tämä elokuu on vain niin ihanaa aikaa, kun kaikkea kotimaista vihannesta ja marjaa on tarjolla! Kannattaa hyödyntää niitä kotikeittiössä.
Kasvihuoneestani kypsyi muutama kesäkurpitsa, ja yksi niistä päätyi kasvispihveiksi viikolla. Laitoin lisäksi pihveihin porkkanaa kaveriksi, ja meillä pihvit maistuivat myös muille. Joten jaan ohjeen myös täällä, kun maku oli niin hyvä jokaisen mielestä; äitini kehui makua ja hän on oikein mestarikokki.
Pieni kesäkurpitsa ja porkkanaa (raasta karkeaksi n. 600g)
1dl luomu kaurahiutaleita
pieni sipuli (pilko)
1-2 munaa
1 tl suolaa
1tl pippuria (laitoin mustapippuria)
yrttiä (hain kasvihuoneesta basilikaa, ja pilkoin pieneksi)
0,5 dl vehnäjauhoja (sitoo taikinan)
-sekoita aineet keskenään, voit laittaa raasteen sihdin läpi ensin ja valuttaa vihanneksista tulevan nesteen pois
- nostele nokareina pannulle, käytin oliiviöljyä paistamiseen
-tarjoa salaatin ja uusien perunoiden kera
-paista n. 5 min/puoli
Kasvihuoneestani kypsyi muutama kesäkurpitsa, ja yksi niistä päätyi kasvispihveiksi viikolla. Laitoin lisäksi pihveihin porkkanaa kaveriksi, ja meillä pihvit maistuivat myös muille. Joten jaan ohjeen myös täällä, kun maku oli niin hyvä jokaisen mielestä; äitini kehui makua ja hän on oikein mestarikokki.
Pieni kesäkurpitsa ja porkkanaa (raasta karkeaksi n. 600g)
1dl luomu kaurahiutaleita
pieni sipuli (pilko)
1-2 munaa
1 tl suolaa
1tl pippuria (laitoin mustapippuria)
yrttiä (hain kasvihuoneesta basilikaa, ja pilkoin pieneksi)
0,5 dl vehnäjauhoja (sitoo taikinan)
-sekoita aineet keskenään, voit laittaa raasteen sihdin läpi ensin ja valuttaa vihanneksista tulevan nesteen pois
- nostele nokareina pannulle, käytin oliiviöljyä paistamiseen
-tarjoa salaatin ja uusien perunoiden kera
-paista n. 5 min/puoli
Hyvää viikonloppua!
17.8.2016
Diy pyyhepidikkeet puuhelmistä
Puuhelmistä tein uusille pyyhkeille pidikkee vessaan. Löysin isoja puuhelmiä ja metalliklipsejä täältä käsityöliikkeestä. Samalla ostin myös mustaa ohutta nauhaa. Helmet maalasin ja ne saivat kuivua yön yli. Laitoin valkoista nahkanauhaa, joka on sopivan paksua, joten menee helmistä läpi. Pidikkeet ovat käteviä tuolla kylppärissä ja samalla myös sisustuselementtinä ihan kivaa katseltavaa. Minulla on näitä eri värisiä valmiina. Puuhelmistä löytyy muitakin ohjeita Pinterestistä. Itsekin olen sinne tehnyt oman kansion näistä diy-jutuista. Avaimenperistä kirjoitinkin täällä ja näitä tein myös lahjaksi äidille, josta juttua täällä.
14.8.2016
Kaurajogurttipunaherukkapiirakka ja nimipäivälahjaideaa
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Eilen leivoin punaherukkapiirakkaa ennenkuin lähdimme kyläilemään vanhemmilleni. Äidin nimipäivät olivat reissun aikana, joten lahjojen kera menimme mummolaan. Olimme tehneet jo avainmenperiä aiemmin (diy) ja sitten tein lisäksi pyyheliinanipsuja helmien kera. Lahjaksi oli niitä, Pentikin virkattu kori ja puinen voiveitsi sekä Mustikkalikööriä. Puutarhasta on tullut marjoja jonkin verran, osan olen tehnyt mehuksi.
Olen joskus äidiltäni saanut Seuran "Maukkaita marjaleivonnaisia" sivun makoisista marjaleivonnaisista, ja tämä ohje on sieltä. Välillä kun tekee mieli piirakkaa, jossa on muutakin täytettä kuin mustikkaa. Ohje sopii kaikille marjoille, koska jogurtti pehmentää makua.
Kaurainen marja-jogurttipiiras
8-10 annosta
Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1 dl juoksevaa tai sulatettua voita
1 muna
1 dl maustamatonta jogurttia
Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 muna
2 dl vadelmia ( laitoin kokonaan punaherukoita 4 dl)
2 dl mustikoita
-Sekoita pohjaan tulevat kuivat aineet keskenään. Lisää rasva, muna, jogurtti ja sekoita aineet varovasti nostelemalla taikina tasaiseksi.
-Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan.
-Sekoita kaikki täytteen aineet marjoja lukuun ottamatta hyvin keskenään. Sekoita marjat varovasti nostelemalla muiden täyteaineiden joukkoon. Kaada täyte vuokaan.
Paista 175 lämmössä n. 40 min.
Kaurainen marjapiirakka saa kivan pehmeän maun jogurtista. Meillä on äidin kanssa tapana siis jakaa reseptejä, koska äitini on aina tykännyt leipoa ja kokeilla uusia reseptejä. Hyväksi havaitut reseptit kuten tämä kaurajogurttipunaherukkapiirakka-ohje
Kaurainen marja-jogurttipiiras
8-10 annosta
Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1 dl juoksevaa tai sulatettua voita
1 muna
1 dl maustamatonta jogurttia
Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 muna
2 dl vadelmia ( laitoin kokonaan punaherukoita 4 dl)
2 dl mustikoita
-Sekoita pohjaan tulevat kuivat aineet keskenään. Lisää rasva, muna, jogurtti ja sekoita aineet varovasti nostelemalla taikina tasaiseksi.
-Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan.
-Sekoita kaikki täytteen aineet marjoja lukuun ottamatta hyvin keskenään. Sekoita marjat varovasti nostelemalla muiden täyteaineiden joukkoon. Kaada täyte vuokaan.
Paista 175 lämmössä n. 40 min.
Alakuvasta voit nähdä mille meillä näyttää takapaihalla. Sateista huolimatta, niin ainakin terassilla siellä jaksaa kukkia ruusupapu. Loppukesästä ostin Agrimarketista tuon valkoisen istustuslaatikon heinän, ja se on myös kasvanut hyvin.Ruusupapussa on mukavan oranssi väri sen kukissa.
Leiposmisterkuin!
12.8.2016
Vihannesten ja hedelmien säilytysvinkit
Tilasin naapurin Tupperin kutsuilta lisää vihannesten säilytysrasioita jääkaappiin. Olen jo vuosia sitten ostanut ensimmäisen VentSmart-nimisen rasian ja todennut, että vihannekset pysyvät parempina näissä rasioissa jääkaapissa. Varsinkin porkkanat alkavat helposti limottua ja kasvaa juuria muovipussissa. Rasioissa voi myös säilytää hedelmiä, kuten kuvasssa näkyy. Rasioissa on tuollainen ilmalukko, jolla ilmanvaihtoa voi säätää eri vihanneksille erilaiseksi. Toinen kasvi tarvitsee enemmän ilmaa ja toinen vähemmän. Eri hedelmät ja vihannekset tarvitsevat erilaisia säilytysoloja. Kasvihuoneesta on tullut aika vähän satoa, mutta kesäkurpitsaa ja kurkkua menee tuonne jääkaappiin säilytykseen uusissa rasioissa. Tarjouksesta tilasin pienen Eazy- sekoittimen viidellä eurolla. Meillä käytetään paljon vihanneksia, ja niitä on aina oltava jääkaapissa. Tomaatteja on muuten tulossa paljon kasvihuoneessa, mutta saapa nähdä ehtiikö ne punastua ollenkaan. On vaan niin kylmät ilmat!
Tupperwarella on muuten aivan ihanan värisiä siivousliinoja, niitä tilaan seuraavilla kutsuilla. Siivousintoilijalle sopii myös kauniit luutut.
Aamupalalla omaa luomukurkkua ja tomaattia sekä sämpylää. Laitan kuvaa kasvihuoneesta viikon loppuna. Jos vaikka saisin vinkkejä mikä on vikana, kun ei oikein satoa tule.
Tupperwarella on muuten aivan ihanan värisiä siivousliinoja, niitä tilaan seuraavilla kutsuilla. Siivousintoilijalle sopii myös kauniit luutut.
Aamupalalla omaa luomukurkkua ja tomaattia sekä sämpylää. Laitan kuvaa kasvihuoneesta viikon loppuna. Jos vaikka saisin vinkkejä mikä on vikana, kun ei oikein satoa tule.
Satatuhatta klikkausta on tässä blogissani tullut täyteen, joten arvontaa on tulossa!!
Onko Tupperwaren tuotteet tuttuja sulle?
9.8.2016
Zara Home sisustusjuttuja Espanjassa
Espanjassa on Zara Homen liikkeitä eri puolilla Aurinkorannikon kohteita. Malagassa Larios Centro ja Fuengirolassa Miramar- ostoskeskuksessa molemmista löytyy Zara home, joka on espanjalainen merkki. Tuotteet ovat siellä kauniisti esillä ja valaistus on näyttävä. Kotiin itselle ja tuliaisiksi ostin ihanan pehmeitä kasvopyyhkeitä, käsirasvoja pumppupulloissa, kynttiläpurkkeja ja isot 60x60 cm tyynynpäälliset makuuhuoneeseen. Alennusmyynnissä oli paljon tuotteita mm. kodin tekstiilejä erittäin edukkaasti. Heinäelokuu onkin hyvää alennusmyynnin aikaa tuolla. Tyynynpäällisille pitää vain löytää sopivat tyynyt sisälle. Tigerissä myös kävin katsomassa mitä siellä oli tarjolla.
Tigerin tuotteita:
Tigerin tuotteita:
Onko Zara Homen tuotteet sinulle tuttuja tai Tigerin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)