Monelta taitaa löytyä kotoa kaapin kätköistä jäätelömuotteja. Minulla on kahdet, joista toiset on tupperwaren punaisine ja keltaisine päineen. Niitä on ollut myös omassa lapsuudessani ja silloin tupperin kutsuilla äitini sai jäätelönteko-ohjeen. Muistan, että se oli vaniljajäätelöä mitä kotona tehtiin. Muotteihin on tullut yleensä kesäisin tehtyä mehujäätä. Nyt tyttäreni on tehnyt itse jäätelöä ja siitä innostuneena myös minä.
Löysin eilen vielä kirpparilta
Jäätelö * täydellinen nautinto-kirjan. Tekemäni jäätelö on täyteläistä kuohukerman vuoksi. Vispikerma käy myös, ei tule niin rasvaista, itse tykkäisin enemmän maito+vispikerma yhdistelmästä. Banaanin tilalle voi laittaa vaikka pelkästään mansikkaa tai mitä itse haluaa omien mieltymysten mukaan. Onnistunut jäätelö syntyy, kun muistaa sekoitaa ainekset, kun jäätelö on ollut sen 1-2 h pakkasessa, jotta seokseen ei tule jääkiteitä.
Banaanimansikkajäätelö
3 banaania
mansikoita haluamasi määrä
2 rkl sitruunamehua
115 g tomusokeria
6 dl kuohukermaa
Soseuta banaanit ja mansikat, lisää sitruunamehu (käytä yleiskonetta tai sauvasekoitinta). Siivilöi tomusokeri seokseen. Vatkaa kerma, laita jääkaappiin. Laita banaaniseos toiseen astiaan ilman kantta ja pakasta. Anna kovettua reunoista 1-2 h, kumoa seos toiseen kulhoon, sekoita haarukalla tai yleiskoneella. Lisää kermavaahto. Laita jäätelö takaisin pakastimeen 2-3 h. Meillä se oli yön yli.
Oletko sinä kokeillut jäätelön tekemistä kotona? Mikä on paras makuyhdistelmä?