14.9.2016

Betoniset kukkaruukut

Sisutuksessa käytetään nyt paljon betonisia ruukkuja viherkasvien kanssa. Vihersisustaminen on nyt hyvin trendikästä. Meillä on ruukkuina Ikeasta ostettuja valkoisia saviruukkuja. Etsin netistä juurikin betonisia ruukkuja ja löysin nämä kivat ruukut Pirkka Beta sivuilta. Meillä on tuo Anopinkieli (oikea reuna ja nimestä en ihan varma) mutta se ei ole vielä läheskään noin korkea.

kuva lainattu https://beta.pirkka.fi/artikkeli/tee-itse-betoniruukku

Pirkka Beta-sivuilla oli ohje, jos innostut itse tekemään ruukkuja: 
Näissä on käytetty mm. litran maitopurkkeja. Kotoa varmasti löytyy keittiöstä "valumuoteiksi" sopivia purkkeja. Tarvitset aina yhden isomman ja yhden pienemmän sisälle.
  1. Leikkaa pestyistä maito- ja mehutölkeistä haluamasi korkuiset. Öljyä isomman valumuotin sisäpuoli ja pienemmän ulkopuoli ruokaöljyllä.
  2. Sekoita kuivabetoni pakkauksen ohjeen mukaan erillisessä astiassa.
  3. Täytä isompi valumuotti betonimassalla kahteen kolmasosaan korkeudestaan. Paina pienempi valumuotti massaan ja täytä se kivillä kohoamisen estämiseksi. Koputtele täytettyjä muotteja muutaman kerran pöytään vasten ilmakuplien poistamiseksi.
  4. Anna valun kuivua 2-3 päivää. Irrota muotit ja koristele ruukut Prof-spraymaaleilla.
Löytyykö teiltä viherkasveja kotoa?

15 kommenttia:

  1. Näyttää kivoilta!
    Olisi kiva joskus kokeilla itsetehtyjä betoniruukkuja.
    Minulta löytyy ihan muutama viherkasvi kotoa.
    Mukavaa keskiviikkoa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole montaa viherkasvia.Kesällä on sitten lasiterassilla tomaattia yms amppelissa.

      Poista
  2. Meillä oli monta vuotta, että yhtään viherkasvia ei ollut. Mutta, nyt niitä on taas muutama. Olen älyttömän huono niitä hoitamaan, mutta harjoitellaan. Ja, betoniset kukkaruukut on kivoja. Ulos olemme mieheni kanssa muutaman tehnyt!
    Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama on täälläkin ollut kasvien suhteen tilanne.Muutama on ilmestynyt ja nekin niin helppohoitoisia.Kastelu välillä unohtuu!

      Poista
  3. Pitkästä aikaa olen vihdoin innostunut viherkasveista mutta miksi ne kuolee mulla?? Vika ei voi olla mun kasvatustaidoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kuolee kesäkukka-amppelit kesäisin.Viherkasvit on altakastelevissa ruukuissa osa!

      Poista
  4. Upean näköisiä kukkaruukkuja olet askarrellut betonista♥
    Meillä on aikas paljon viherkasveja kotona.. ukkokullan hellässä huomassa kasvavat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten kiva kasvattaja!

      Poista
    2. Sinulla on sitten kiva kasvattaja!

      Poista
  5. Ai, että löytyykö...no löytyy ja paljon. Löytyy ain vaikka ei niin trendikkäitä olisikaan..:) Juuri viimeviikonloppuna annoin eräälle ystävälleni kaksi kotiin vietäväksi. Kaktuksen ja anopinkielen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaktuksia mulla on ollut nuorena.Niitä voisi jotain hankkiakin.

      Poista
  6. Ei ole pitkään aikaan ollut kasveja...ei ole pitkäikäisiä meidän taloudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa myös kasvit tarvitsevat,joten jos kastelu unohtuu,niin voi käydä köpelösti.Kaupoissa näkee ihan marketeissa edullisesti viherkasveja.Jos kuihtuu niin ei ihan harmita.

      Poista
    2. Valoa myös kasvit tarvitsevat,joten jos kastelu unohtuu,niin voi käydä köpelösti.Kaupoissa näkee ihan marketeissa edullisesti viherkasveja.Jos kuihtuu niin ei ihan harmita.

      Poista
  7. Hienot kukkaruukut olet tehnyt. Minulla on muutamia viherkasveja:)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com