30.5.2018

Mitä lahjaksi valmistuvalle?

Juhlahumua alkaa olemaan jo ilmassa ja kutsuja on tullut sekä ylioppilasjuhliin että valmistujaisiin. Kortit ostin jo valmiiksi viime viikonloppuna (Lidlistä löysin Suomessa tehdyt). Kortit ovat hyvissä ajoin valmiina, koska liimailen niihin ylioppilastarrat sekä kirjoittelen runot. Näin saa jotain persoonallista korttiin ja ajatusta siitä, mitä henkilö tuo mieleen. Lahjatoiveita olen kysellyt ja ainakin Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa on toiveissa. Lisäksi lahjakortti on myös aina hyvä lahja. Mielellään myös suosin suomalaista esim. Finlaysonin tekstiilit kuten pyyhkeet tai Pentikin kauniit astiat tai tekstiilit. Kokosin tähän ideat lahjoihin, jotka olivat nuorten suosikkeja tekemässäni gallupissa:


Iittala Taika sarja

Tämän sarjan värit: sinivalkoinen, mustavalkoinen ja tummansininen

kuva lainattu www.iittala.fi


Iittala Aalto vati

Ihana klassikko, joka säilyttää arvonsa vuosikymmenestä toiseen. Puinen tai teräksinen vati eri kokoisina.



Finlayson 

Tyynynpäälliset ja pussilakanat, reilun kaupan pyyhkeet.


Marimekko

Marimekon tuotteista on värivalikoimaa sekä naisille että miehille, tytöille ja pojille.




Onko sinulla vinkata lahjaideaa muille lukijoille?

9 kommenttia:

  1. Täällä on mietitty kuumeisesti, mitä viedä valmistuville lahjaksi. Itse olen aikoinaan saanut astioita ja koruja. Nykyään tuntuu toiveena olevan vain raha.
    Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha on hyvä,mutta lahjakortit mielestäni myös hyvät.Kannatan yrittäjiä,niin Pentikin lahjakortin hain tänään.

      Poista
  2. Kivoja ideoita, mariskoolit ja Aalto-maljakko on minusta sellaisia klassikkoja jotka myös kivoja lahjaideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikot ovat ikuisia ja aina muodissa.Hyviä valintoja.

      Poista
  3. Kivoja ideoita! Minä tykkään Pentikistä ja sieltä tuleekin aina välillä valmistujaislahjoja haettua:) Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
  4. Hyviä ideoita. Mutta täytyy muistaa että makuja on monia, en tunne yhtäkään ihmistä joka olisi ilahtunut mariskoolista tai vaikka aaltomaljakosta. Samoin astiasto on vähän huono valinta, ellet osta koko astiastoa kerralla. Saattaapi vaikka valmistus loppua tai olet ostanut täysin lahjansaajan maun vastaisen astiaston turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kysymään lahjan saajan toiveita itseltään, niin esim. astiat ovat oikeat samoin värit. Onneksi Arabian astioita valmistetaan vuosia, joten ehtii kerätä sarjaa. Lahajkortti aina myös varma valinta. Kiitos kun toit myös nämä asiat esiin kommentissasi, ovat tärkeitä!

      Poista
  5. Tätä postausta oli ilo katsoa. Kivoja lahjoja muihinkin kuin ylioppilasjuhliin. Ja Marimekko iskee aina!
    Muuten minäkin ostin Lidlistä onnittelukortit. Suomessa tehdyt ja kauniit. Ja sai sitä paitsi edukkaammin kuin muualta.
    Aikku, huomasin juuri, että sinäkin olet Blogit.fi -sovelluksessa. Nykyään luen sen kautta ne blogit, joita seuraan. Lisään sinut seurattavien joukkoon, ettei kivoja postauksiasi mene ohi. Toki en kaikkiin ehdi vastata, yritän kuitenkin useimpia lukeakin sieltä. Tuo on kiva kanava blogeille.
    Aurinkoista kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl yllättää välillä ja suosii myös kotimaisia tekijöitä.Täytyy minunkin käydä Blogit.fi -sivulla katsomassa uusia seurattavia blogeja.Sun blogia seuraan tuosta sivupalkin listastani.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com