28.8.2018

Kaapit järjestykseen keittiössä - Konmari

Kaaos on selätetty! Viikonloppuna sain järjestettyä kauan harmaita hiuksia aiheuttaneet keittiön kaksi vetolaatikkoa. Niihin oli kerääntynyt kansia ja mitä ihmeellisempiä purkkeja, eikä sieltä koskaan löytynyt sopivaa kantta kaikesta huolimatta. Usein tulee ajateltua, että säilytän tämän purkin, jossa on ollut vaikka kaupan valmista salaattia tai jäätelöä. Sitten kun niille ei käyttöä ole ollutkaan, läjät ovat vain kasvaneet ja kasvaneet. Näin kävi omille vetolaatikoillekin. Nostin kaikki tavarat pois laatikoista ja keräsin vain tarpeelliset tavarat niihin takaisin. Osa meni suoraan roskikseen ja joitakin Tupperwaren tuotteita laitan kierrätykseen kirpparille. Edellinen juttu leikkitilan kaappien siivouksesta löytyy muuten täältä!



 Nyt laatikon sisus näyttää sille, että sieltä löytyykin jotakin. Kaikella tavaralla on nyt oma paikkansa, ja kaaos on selätetty. 


Keittiössä olen muitakin laatikoita käynyt läpi jo kesällä. Nyt voisin myös vaihtaa laatikoiden sisältöjä toiseen kohtaan keittiössä. Huomasin sellaisen asian, että en nyt tarvitse lisää kaappitilaa vaan kaapin tilan tehokkaammin järjestetyn; ei kannata hillota tavaroita, joille ei ole käyttöä. 

Mille sinun kaapissa näyttää?



12 kommenttia:

  1. Kiva kun on kaapeissa tilaa ja siistiä! Aina silloin tällöin tulee omiakin kaappeja putsattua, mutta hetken päästä ne kyllä usein ovat taas samannäköiset kuin ennen siistimistä:) Mukavaa päivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän nyt muistaa,että en kerää kaikkia muoviastioita kaappiin.Nyt ainakin tavarat löytää kaapeista.

      Poista
  2. Kaappien ja juurikin keittiönlaatikoiden siivous/järjestely on täällä myöskin työnalla. Miten sitä niin helposti kerääkään kaikennäköisiä purkkeja, jos vaikka joskus tarvitsee. :) Nyt on sinun laatikkosi siistejä, kelpaa puuhastella kun löytää etsimänsä kannen. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on ilo avatakin kaapit ja löytyy ensi silmäyksellä mitä etsii.

      Poista
  3. Reipas! Eikö ole kumma, että kaapit menevät aina sekaisin, vaikka kuinka koettaisi niitä pitää järjestyksessä... Vähempi tavaramäärä pysyy paremmin järjestyksessä varmasti! Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Välillä iskee inspiraatio!Mutta on mukava katsella siistejä kaappeja.

      Poista
  4. Kyllä tuollainen laatikoiden ja kaappien "läpikäyminen" on joskus paikallaan!
    Sitä yllättyy, kuinka lisätilaa syntyy ihan pienellä vaivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tulee kerättyä tarpeetontakin tavaraa, joten siivoaminen välistä hyväksi.Tuo Konmari on ihan hyväkin asia.

      Poista
  5. Kaappien siivous on kyllä mukavaa puuhaa, aina tulee kevymepi olo kun saa turhaa tavaraa heitettyä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan terapeuttista hommaa,kun oikein innostuu.

      Poista
  6. Hei huomasin, että olit vieraillut blogissani joten tulin oitis kurkkaamaan tänne. Kivoja sisustusjuttuja löytyi ja inspiroivaa luettavaa, tulin ja jäin. :-) Terkuin Katja

    VastaaPoista
  7. Yritän pitää järjestystä keittiön kaapeissa mutta kummasti ne menee aina sotkuun :D

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com