14.8.2019

Puisesta lattiasta tuli upea!

Puinen vanha lattia on nyt kunnostettu ja siitä tuli kyllä oikein ihana. Puinen mosaiikkiparketti oli hyvin kuluneen näköinen ja jopa parista kohtaa oli lakkakin kulunut kokonaan pois. Mielessäni kävi, ensin, että jos vanhan lattian päälle laitamme uuden helposti asennettavan laminaatin tai vastaavan. Ajattelin, että se on sitten moderni ja päivitetty tähän päivään, mutta ystäväni suositteli lattian hioantaa ja lakkausta, koska lattia on aitoa puuta.


Voiko puulattian hioa monta kertaa?

Puisen parkettilattian hioo asiantuntijan mukaan viisikin kertaa, joten tämä lattia menee sitten myös muille sukupolville. Pinnastsa lähtee kerralla vain milli pois, se on kyllä uskomattoman vähän näin naisen logiikalla. Mosaiikkiparketti on ollut joskus hyvin suosittu kuviona, vähän niinkuin nyt kalanruotoparketti. Minusta hionta ja lakkaus tekivät lattiasta todella kauniin. 


Mitä hionta ja lakkaus maksaa?

Onneksi sain suhteellisen nopealla aikataululla oululaisen Parkettityö Rasmussonin hiomaan ja lakkaamaan parketin. Neliöhinnoissa ei ollut eroa kahden hyvän toimijan kesken. Tämän asunnon hionta maksoi n, 800 euroa. Yrittäjä itse on hyvin asiantunteva ja tarkka, että sain vielä jälkeenpäin häneltä ohjeita, että jos vielä remonttia teen asunnolla, niin mikä oli varoaika ettei lattialla saanut kävellä (se oli vuorokausi vain) ja ettei maalatessa saanut kiinnittää mitään teippejä lattian pintaan.



Lattialistoja pyysin yrittäjää irrottamaan muutaman, kun joku jäi vielä meiltä seinään kiinni. Hionta ja lakkaukset  kestivät muutaman tunnin. Lattia lakattiin viisi kertaa ja lakan sekaan tuli valkoista maalia. Puun syyt kuitenkin näkyvät ja lattia valostui huimasti ja kiilteli auringon valon kanssa kilpaa. Ja toki lattia on nyt uutta vastaava ja aivan ihana sävyltään.


Ajatuksia remontoinnista ja itse korjaamisesta

Tämmöinen pintaremontti lattiaan oli kyllä kuin piste iin päälle, kun asunnon muut pinnat ovat nyt kaikki uusittu paitsi kylppärin laatoitukset. Huomasin, että mitä ikinä kotona tarvitsee korjata ja uudistaa, niin siihen löytyy maali kuin maali joka tarkoitukseen. Suositten myös muuten sinua korjaamaan pakkeloimalla oven pokien ja listojen kolot, niin siihen tarkoitetulla maalilla niistä tulee kuin uudet. Laitan siitä vielä omaa postausta remonttiprojektissamme.

Remontin muista vaiheista voit lukea täältä tai täältä!



Vakituisessa kodissamme olen nyt pakkeloinut karmeja ja listoja ovien lähellä, Kun on aikaa, sudin ne maalipensselillä uusiksi taas. Ja mitähän kaikkea sitä tässä keksiikään maalattavaa, nimittäin minulla jäi seinämaalia (Paperi sävy) paljonkin purkin pohjalle. Bauhausista on haettu listaa, maalia, poranteriä ja kaikkea mahdollista. Tähän alakuvan vaatenaulakon alaosaan teetätin siellä mittojen mukaan tuon levyn. Bauhausissa kun saa omien mittojen mukaan kaikenlaisia levyjä hyllyihin ja tasoihin. 


Uudistatko sinä vanhaa 

vai laitatko mieluummin uutta?












8 kommenttia:

  1. Wau, hieno lattia ja lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti vanha lattia uudistaa. Tuo on kyllä kaunis nyt.

      Poista
  2. Lattiasta tuli upea 😊👍 Onhan järkevää hyödyntää ja korjata laadukasta materiaalia jos se on vain mahdollista 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että lattian voi hioa montakin kertaa. Mutta kannattaa korjata.

      Poista
  3. Ehdottomasti kannattaa uudistaa vanhaa, jos se vaan on mahdollista. Aivan ihana tuli teidän lattiasta, muutos on todella onnistunut.
    Kivaa loppuviikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on kaunis nyt. Ja kestää taas aikaansa.

      Poista
  4. Lattiasta tuli hieno. Kannatti tuunata vanha parketti.
    Meillä on samanlainen parketti saarnesta. Pitäisi hioa ja lakata uudelleen. Seiniä osaan maalata, mutta parkettihomman aion teettää ammattilaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattilainen teki sen niin nopeasti, että suosiolla jätettiin lattia muille.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com