31.8.2019

Keittiön kukat ja viherkasvit

Keittiön kukat ja viherkasvit ovat osa sisustusta keittiössä. Hyllyn päällä on kesäisin oman pihan kukkia ja ruukuissa viherkasveja. Keittiöön toin nyt takapihalta aivan ihana gladioluksen kukan, kun sade oli sen saanut kaadettua. Gladiolukset kasvatimme itse ja nyt niistä monissa on kauniit limen vihreät kukat. Maljakossa gladiolukset kestävät kauan ja se avaa alhaalta ylöspäin aina nuppujaan. Pihalta olen tuonut myös oranssin värisiä kehäkukkia maljakkoon, ja vielä jään odottamaan auringonkukan kukkimista. Gladioluksien istututksesta voit lukea täältä ja myös täältä näistä näyttävistä kukista. 


                                                                                                             * sisältää affiliate-mainoslinkit

Granitin ruskeaan kukkaruukkuun  laitoin jouluna saamani mehikasvin kasvamaan, ja se on kasvanut korkeutta ihan silmissä. Ruukku on kaunis, ja tykkään erityiseti savisista ruukuista.

Keittiössä  amppelissa roikkuva viherkasvi on myös kasvanut hyvin, kun olen sitä lannoittanut ja laittanut reilusti vettä sille. Huonekuusi alkaa olemaan jo aika suuri, että en tiedä voisiko sitä leikata ja muotoilla. Onko sinulla kokemusta huonekuusen leikkaamisesta?


Tässä korkeutta kasvanut mehikasvi. Savinen ruukku on Granitista. 




Tänään kävimme puolukassa, mutta taitaa olla puolukkasato tänä vuonna heikonlainen. Kävimme paikassa, josta aina saa hyvin puolukkaa, mutta tämän päivän saalis oli vajaa puoli sankkoa yhteensä puolukkaa. Mustikoita sattui vielä löytymään, ja niitä saimme saman verran. Sunnuntai meneekin sitten mustikat peratessa ja, jos ei ole sateinen sää, niin muutaman maton pesen miehen avustuksella ulkona painepesurilla. 

Omenapuut ovat tiputtaneet omppuja jo maahan, koska yhden puun lajike on aikaista omenalajiketta. Omenoita on keittiössä kupeissa esillä, että ne tulisi nyt tuoreena syötyä.



Tänään olen maalannut leikkihuoneen ja työhuoneen kaksi seinää valkoisella (sävy Paperi). Yhdistetty leikki- ja työhuone on jo kauan odottanut, että maalaan yhden päällykerroksen maalia seiniin, koska aiempi maali ei peittänyt hyvin. Nyt seinät ovat hyvät, ja ehdin jo laittaa pakkelia meidän makuuhuoneen seinään, joten uutta maalia pitää käydä ostamassa. Olen miettinyt, voisiko sävy olla beigeen vivahtava tai johonkin muuhun sävyyn. Yhdellä seinällä on vaalea tapetti, jota en ala vaihtamaan, koska se on vielä erittäin hyvässä kunnossa.


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?





7 kommenttia:

  1. Aivan ihania kukkia sinulla on keittiössä. Tämä viikonloppua on mennyt kulttuurin merkeissä, täällä on vietetty Espoo päivää :)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
  2. Viherkasvit elävöittävät keittiötä mukavasti. Kuusenleikkausvinkkejä ei kyllä ole antaa. Meillä kerran oli huonekuusi ja kepulisti kävi sille. Kuivui pystyyn :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille kävi sitten kuusellenne heikosti.Siksi en ole tuota kuusta uskaltanut leikata, oli sen verran arvokas, kun kukkakaupasta ostin.

      Poista
  3. Kaunista on keittiössäsi. Ihanaa alkavaa syyskuuta sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Näin on ja ilo silmälle myös.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com