29.12.2019

Leivän tuoksua kotona leipäkoneella

                                                                                                            * sisältää mainoslinkin, *merkitty 

Sain lahjaksi * leipäkoneen, ja pukki oli jostain kuullut, että se voisi olla toivelistallani. OBH Nordican leipäkone on musta ja siinä on hopean väriä, ja mieletäni se on myös nätti olla esillä värinsä puoletsa keittiössä. Ystäväni sanoi jo viime kesänä minulle, että hän tekee sillä kaikki gluteenittomat leivät hänen miehelleen. Ja aamulla saa suoraan leipäkoneesta tuoretta leipää. Taisin siitä mainita myös kotona, että kuinka hyvää leipää sillä voisi saada kotona tehtyä. Leipäkone oli suuressa paketissa kuusen alla aattona. Ja kunnian paketin aukaisuun sai tyttären tytär, jota kovasti kiinnosti mitä paketissa voisi olla sisällä. 






Joululahjaksi saatua leipäkonetta piti heti jouuaattona testata, ja onneksi kaapissa sattui olemaan kuivahiivaa ja myös gluteenittomia jauhoja. Leipäkoneen mukana tuli myös hyvä ohjekirja, jossa on mukana monelaisia ohjeita leivästä ja pullasta kuin myös pizzataikinan tekemiseen. 

Ensimmäisenä kokeilin ihan gluteenitonta leipää, johon laitoin gluteenitonta valmista sämpyläjauhoseosta. Gluteeniton taikina pitää sekoittaa ensin erikseen omassa astiassa ja sen jälkeen laittaa valmis taikina leipäkoneeseen. Tavallisen taikinan voit tehdä laittamalla aineet suoraan leipäkoneeseen. Gluteeniton taikina pyöri välillä leipäkoneessa ja välillä se pydähtyi. Kolmen tunnin jälkeen huoneessa leijui jo hyvissä ajoin tuoreen leivän tuoksu. Kun avasin kannen, niin leipä oli valmista. Sen piti olla ensin hetken leipätaikinan astiassa ja kumosin sen sitten pöydälle leivinliinan päälle. 


Tässä glueeniton leipä on valmiina ja kumottuna leivinliinan päälle.  Kuvassa näkyy, kuinka leipä oli hyvin noussut. Jauhoissa oli seassa erilaisia siemeniä ja auringonkukan siemeniä. Obh Nordican leipäkone on kyllä erinomainen laite kotona keittiössä. Tuoreen leivän tuoksu on huumaava.


Eilen kokeilin myös tehdä gluteenittoman pizzataikinan leipäkoneella. Sekoitin ensin nesteen, jauhot sekä kuivahiivan ja öljyn  omassa kupissa. Sen jälkeen laitoin vaivautumaan leipäkoneeseen ja joksikin aikaa astiaan leivinliinan alle nousemaan. Täytyy sanoa, että pohjasta tuli erinomainen maultaan ja näöltään. Eilen ja tänään on saanut herkutella vielä pizzalla ja sain myös muutaman palan pakasteeseenkin. Pizzaa en ehtinyt kuvaamaan, mutta teen taikinan taas uudelleen, koska se oli niin onnistunut tällä leipäkoneelle tehtynä.



Tämä valkoinen mittelpitz- tyttö toivottaa kaikille lukijoille hyvää tulevaa uutta vuotta 2020! Tyttären koira oli meillä hoidossa muutaman päivän ja nämä mittelit ovat kyllä luonteeltaan niin hellyyttäviä ja ihania seurakoiria. Keittiössä se on aina seuranan, jos sattuu jotain herkkua meiltä sieltä saamaan. 


Mitä pukki toi sinulle ?

6 kommenttia:

  1. Leipäkone! Sellainen meilläkin oli joskus, olisko ollut 90-luvulla. Sitten kyllästyttiin aina saman mallisiin leipiin, eikä senaikaisilla koneilla voinut leipoakaan melkein muita kuin vaaleahkoja leipiä. Nyt olisin ollut jo valmis hankkimaan uuden leipäkoneen, mutta mies ei innostu ajatuksesta ollenkaan. Ja meillä syödään pääasiassa ruisleipää, joten ei taitaisi sen leipominen tuolla onnistua, vai onnistuuko? Hyvän näköistä leipää on koneenne leiponut, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäkoneen mukana tuli ohjekirja ja siinä on ohjeita kuusi sivua. Saattaa olla, että leipäkone on kehittynyt siitä mitä teillä oli.Siinä on tuo hyvä ominaisuus, että voi hiivataikinan alustaa esim. pullat, sämpylät ja tuo pizzataikinakin. Ohjeessa on hapan hiivaleipä, johon tulee ruisleipäjauhoja. Jotain tummaa leipää pystyy tekemään. Mutta toki myös kaupasta ostetaan meillä myös leipää.

      Poista
  2. Ihanaa kun sait toivomasi leipäkoneen!
    Ajattelin ostaa leipäkoneen äidilleni lahjaksi ensi vuonna, hän sitä on kovasti toivonut.
    Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut otettu tästä leipäkoneesta.Saan tehtyä gluteenittomia leipiä nyt kotona ja tuoksukin tulee samalla tuoreesta leivästä.Uskon, että äitisi tykkää leipäkoneesta.Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista
  3. Minulla oli 90-luvulla leipäkone, joka oli todella aktiivisessa käytössä. Olenkin monta kertaa miettinyt, että olisipa kiva omistaa uudestaan leipäkone.

    VastaaPoista
  4. Leipäkone on kyllä varmasti niin kätevä vehje keittiössä ja varsinkin, jos kodissa on ruoka-ainerajoitteita, saa tehtyä juuri sellaista mitä perheessä voi syödä. Pitää kyllä ehdottomasti satsata siihen, että tekisin kotona enemmän leipää. Tietää mitä syö. :) Pukki toi kyllä tänä vuonna kivoja lahjoja. Mukava joulu ja uusi vuosi, yhdessä läheisten kanssa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com