Olohuoneen huonekalujen paikat saivat uuden järjestyksen edellisenä viikonloppuna. Sama järjestys oli ollut jo vuosia käytössä, ja huoneen ovien ja aukkojen vuoksi en ole keksinyt erilaisia vaihtoehtoja huonekalujen paikkoihin. Täällä kirjoittelinkin aiemminn tästä olohuoneen divaanisohvasta, joka on vaikea siirtää kokonsa puolesta toiseen kohtaan olohuoneessa. Miten sinun olohuoneessa, seilaako huonekalut paikasta toiseen vai ovatko samalla paikalla päivästä toiseen?
Televisiolle löytyi paikka String-pocket -hyllyn alapuolelta, koska television antennipistorasioita on meillä olohuoneessa kahdessa kohdassa. Televisio on nyt kulmittain tuossa omassa hyllyssään. Hyllystä on täällä ollut postausta aiemmin.
Tämä divaanisohva oli siis aiemmin ikkunoiden edessä ja lepotuolit olivat tässäa s divaanisohvan paikalla. Kapea ja korkea seinän pätkä oli juuri sopivan kokoinen tälle sohvan mitalle. Hiukan divaanisohvan reuna menee toisesta päästä yli seinän, mutta sopivasti, eikä haittaa kulkua tuosta hyllyn edestä.
Olohuone muuttui nyt huonekalujen siirtelyn vuoksi kerralla tilavammaksi ja avarammaksi. Suurista ikkunoista tulee valoakin enemmän, koska nyt ikkunoiden edessä ei ole suurta sohvaa vaan nämä kaksi vanhaa lepotuolia.
Näistä lepotuoleista voin sanoa sen verran, että ne vaihtuvat jossain vaiheessa uusiin ja erilaisiin. Ainoa ongelma on vielä, että en tiedä millaiset näiden oikein muhkeiden lepotuolien tilalle hankkisin. Nämä lepotuolit eivät ole enää niin kauniit, koska kangas on ohentunut ja ehkä tyynyosa myös mennyt alaspäin, vaikka nämä muuten hyvin mukavat ovatkin istua. Trendikästä olisi verhoiluttaa nämä uudelleen, mutta en nyt tiedä onko se järkevää. Jos olisi toinen tila, minne nämä kotona sopisivat, niin laittaisin muualle. Mutta sitten taas hyggeilytilan divaani pitäisi siirtää muualle, jos siihen huoneeseen nämä siirtäisin.
Tämä keväinen vaalea sisustus tulee olemaan tässä pitkään, ehkä jotain rottinkia, tyynyjen väriä ja maton avulla tulen laittamaan tilaan jotain keväistä väriä. Hay:n pöydän päälle on helppo laittaa asetelmia.
Jos sinulla on antaa kivaa ideaa tähän olohuoneen sisustamiseen, niin laita kommenttiboxiin viestiä minulle! Otan mielelläni ideoita vastaan.
i
Sohva pysyy paikoillaan ja meillä muuten tuo pianokin vie olohuoneessa tilaa.
VastaaPoistaSisustustyynyillä ja verhoilla vaihtelen sisustusta ja onhan tässä vuosien aikana ollut vaikka minkälaisia mattojakin tuossa lattialla.
Tyynyillä saa jo isoja muutoksia tilaan ja viherkasveilla tietenkin myös.
Ihanaa keskiviikkoa sinulle Aikku <3
Piano onkin sitten oma juttunsa sisustuksessa, paikkaa ei vain niin siirrellä.Viritykset taitaa kadota.Pienillä jutuilla ilmettä tosiaan saa helposti.
PoistaOikein viihtyisä ja valoisa olohuone. :) Ei ole montaa päivää, kun sanoin miehelle, että harmi, kun meillä ei voi hirveästi vaihtaa huonekalujen paikkaa. Meillä on jokaisessa huoneessa ikkunat lattiasta kattoon asti ja taas yläkerrassa kalteva katto. Mutta ehkä jotain pieniä siirtoja voisi tehdä kuitenkin. :) Ja parin, kolmen viikon päästä pitäisi tulla uusi huonekalu jonka ostimme lauantaina. :)
VastaaPoistaKiitos!Olohuoneessa on nyt tilaa paremmin.Sama on meilläkin, että järjestystä ei kovin voi vaihtaa.Aukkoja,kun on joka suuntaan.Uusi huonekalu kuulostaa kivalle!Tee blogiisi siitä juttua!
PoistaViihtyisö olohuone ♥ Meillä huonekalut vaihtavat harvoin paikkaansa, korkeintaan siivouksen ajaksi :)
VastaaPoistaTaitaa monilla olla sama tilanne siis tuon järjestyksen suhteen😍
PoistaNyt on todella viihtyisältä näyttävä olohuone. Meillä huonekalut ovat pysyneet toistaiseksi paikallaan olkkarissa, mutta pieniä muutoksia olen kaavaillut keväämmällä tehtäväksi. Pienetkin jutut usein uudistavat ilmettä kummasti :)
VastaaPoistaTilaa tuntui saavan paljon tällä uudella järjestyksellä.Kevät herättää sisustajan talviunesta😀
PoistaMulla tuppaa olla tapana pitää mööpelit paikoillaan vuosikaudet. Eivät liiku. Hyvää varmasti tekisi, mutta en vain jotenkin osaa.
VastaaPoistaTeillä näyttää kauniilta ja valoisalta. Nuo suuret nojatuolit ovat kauniit ja tällaisena kaavoihin kangistuneena yksilönä ne tietysti kävisin vain päällystämässä uudelleen :)
Nojatuoleista saa esille jalkarahin, siksi ovat olleet hyvin suosittuja, jos telkkaria katsoo.Pitää vielä miettiä, voisiko ne verhoilla uudelleen.
PoistaKiitos!Ja hyvää uutta viikkoa myös sulle😍
VastaaPoista