Juhlahuumaa tulossa kolmin kerroin tulevana viikonloppuna. Kolmivuotisjuhlia juhlitiin jo pienimuotoisesti eilen, juhlat jatkuvat vielä lauantaina. Tein pienen sydäntäytekakun, johon tuleekin tässä postauksessa ohje. Aiemmin jo askartelin pompomeja, joita viime vuonna harjoittelin ensimmäisen kerran. Ohjeen otin
Esmeraldan blogista täältä. Omat silkkipaperini ostin Ikeasta, huomasin, että jouduin laittamaan pari paperia enemmän, kuin alkuperäiseen ohjeeseen paperia. Tärkeä on leikata päät mahdollisimman soikeiksi&pyöreiksi ja n. 4-5 cm, että niistä saa kauniita "kukkia".
Sydäntäytekakku
3 munaa
1,5 dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
1 dl vehnäjauhoa
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot keskenään, lisää siivilän läpi varoen sokerimunavaahtoon)
Paista: 200 astetta, 15-20 min
Kostutus:n. 1.5dl sokerivettä
Täyte: mansikkasurvos (pakastemansikat), rahkakermavaahtoa
Päälle: 2 prk vispikermaa vaahdota ja 1 prk rahkaa, 2 tl vaniljasokeria
Juhlamekko on H&M:n kesäalesta. Sukkahousut löytyi myös samaan sarjaan. Synttärilahjaksi toivelistalla on mm. kitara, oranssit kumpparit (viime vuonna keltaiset), Anna&Elsa- Frozen vaatteita ja leikkijuttuja, piirustus -ja väritysjuttuja ja Kuoma-talvikengät.
Iloista loppuviikkoa!