13.4.2018

Perjantain kukkakimppu ja maljakko- lemmikit

Viikonlopun kunniaksi itseä voi ilahduttaa vaikka kauniilla kukilla. Pastelliset värit ovat nyt olleet tämän kevään in juttuja sisustuksessa. Maljakoissa pyöreät muodot ovat kivat vaikka asetelmana. Tässä oma suosikki leikkokukissa kuvassa. Eukalyptysoksat voi kuivata,kun kukat kuihtuvat.Niistä saa hyvät oksat maljakoihin ihan sellaisenaan esille laitettavaksi.

Lemmikki on todella kaunis ja kestävä kukka maljakossa. Lemmikin kukan lehdet ovat kerrotut ja ne ovat kuin silkkiä pinnasta. Omat lemmikit kestävät reilusti yli viikon maljakossa ja usein myös nuput saattavat myös aueta maljakossa. Lemmikkejä löytyy paljon erilaisia värejä, itse suosin niin ihania hempeitä ja pastelleja värejä.

Oman perjantain kukkakimppuni laitoin Marimekon räsymatto leikkuulaudan päälle keittiön pöydällä. Pyöreää maljakkoa ei minulla ollut tälle lemmikkieukaluptyskimpulleni sellaista, joka olisi ollut riittävän korkea. Joten maljakkona lemmikkikimpulle toimii nyt Pentikin maljakko.

Perjantain kukkakimpun sekaan maljakkoon kannattaa laittaa virkistettä, jos sellaisen saat kukkakaupasta tai kaupasta kimppusi mukaaan. Jokus olen kokeillut sokeripalan laittoa maljakkoon, että kukkakimppu säilyisi pidempään.


Huomenna julkaistaan blogiäänestys-tulokset Inspiration Blog Awards -tapahtumassa. Onko sinulla suosikkibloggaajia kisassa? Omia suosikkeja on monia, ja blogeissa seuraan monia blogeja. Blogeista haen inspiraatiota ihan mihin vain asioihin. Se ei ole pelkästään sisustaminen vaan myös kauneus, pukeutuminen ja matkustaminen ovat omia intressejäni.

11.4.2018

Espanjassa vaateostoksilla

Omat vaatteet hankin pääosin ulkomailta ja sitten tykkään myös kotikutsuilta tilata hiukan erilaisempia vaatteita (House of Lola on ollut viime aikainen suosikki). Matkoilla tulee aina tehtyä vaatehankintoja , erityisesti Euroopasta ja Amerikasta. Thaimaasta en löytänyt oikein mieleisiä kivoja vaatteita, mutta Intiasta tytär toi niitä ihania silkki- ja kashmir-huiveja. Tykkään katsella ihmisten pukeutumistyylejä ja kierrellä myös yleensä ostoskeskuksia, niin näkee millaisia trendejä on muodissa. Oma tyyli on aika klassinen, mutta haluan välillä väriä ja joitakin kivoja yksityiskohtia tuoda vaatteissani esille. 

Tässäpä vinkkejä trendeihin mitä tuolta Espanjan suunnalta bongasin  käydessäni siellä! Springfield oli oma suosikki tällä kertaa.

1. Kynähousut 
tiukat, suorat, yksiväristä

2. Housun lahkeen mitta
leveät& pohjemittaiset
leveät& lyhyet (polven alle)



3. Paidat
kukalliset



4. Röyhelöhihat
Lyhyet tai pitkät
kuva www.zara.com


5. Kangajakut tai nahkajakut
Vyötärömittaiset tai blazer-tyyppiset
paljon vetoketjuja koristeena

6. Pitsiä
Virkattuna koko paita tai somisteena osa (mun paidassa pitsi olkapäillä)



Oletko sinä hankkinut jo kesävaatteita?

Muista käydä osallistumassa blogiarvontaan täällä!

9.4.2018

Arvonta blogissa

Kevään kunniaksi tulee tässä blogiin arvonta, jossa on palkintona erilaisia pieniä tuotteita arkeen. Tuoteet toin matkalta ja Sheporan kosmetiikasta onkin tulossa blogiin juttua tällä viikolla.

Voit osallistua arvontaan su 15.4.18 klo 18 saakka. Tässä ohjeet arvontaan: 

1 arpa kommentoimalla minkä kivan blogin osoitteen haluat jakaa tässä arvontasivullani? (laita oma yhteystietosi myös, jos voitto osuu kohdallesi)
2 arpaa olemalla blogini lukija tai liittymällä lukijaksi
3 arpaa jakamalla arvontani blogissasi

 1. palkinto: 2 kpl mikrokuitiliinat, vihko, lahjakassi, Sheporan kasvonaamio ja 2. palkinto on  yllätyspalkinto (Marimekkoa).


Tässä Sheporan kasvonaamio: 


Onnea arvontaan!

6.4.2018

Hyvät ja helpot kakkuohjeet

House of Lola-kutsuille leivoin mangojuustokakun ja gluteenittoman kääretortun sekä pienen täytekakun. Mangojuustokakusta tuli oma suosikki ehdottomasti. Marjaisat kakut ovat aina raikkaita tarjottavia ja tykkään käyttää omia pakasteen marjoja hyödyksi, kun tiedän ettei niissä ole lisäaineita ja ovat luomua. Täytteenä siis tällä kertaa lakkoja ja mansikkaa sekä päälle laitoin persikoita jotka olivat kaupan hyllystä. 

Leivonnaiset onnistuivat hyvin ja jaankin ohjeet täällä teille!

Kääretorttu

3 munaa
2 dl sokeria
2 dl jauhoja (esim. Semper gluteeniton)
0,5 dl perunajauhoja

Vatkaa munat ja sokeri 10 minuuttia kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi sekoittaen puuharrukalla. Paista 225, n. 5 min. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille. Levitä täyte pohjalle, kun se on jäähtynyt. Kääri rullalle.

Täyte

1-2 prk vaniljarahkaa (voit myös korvata toisen rahkan kermavaahdolla)
lakkoja (pakastete)

Koristeluun päälle kermavaahtoa ja lakkoja


Täytekakku (gluteeniton)

3 munaa
lasi sokeria
lasi Semper jauhoja (gluteeniton)
0,5 tl leivinjauhetta (ei pakollinen jos vaahto kuohkea)
0,5 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri keskiteholla minuutti ja sen jälkeen 10 minuuttia, että vaahto oikein kuohkeaa. Lisää jauhot+ leivinjauhe+vaniljasokeri siivilän läpi varoen sekoittaen vaahtoon. Voitele kakkuvuoka (laitoin teflon kakkuvuokaan ilman gluteenitonta korppujauhoa. Hyvin irtosi). Paista 175 asteessa alatasolla 35 min. Kumoa jäähtyneenä. 

Täyte
kermavaahtoa
mansikkasurvos (pakaste)

Leikkaa kakku kahtia ja kostuta sokerivedellä (tai mehulla). Päälle kermavaahtoa. 





Itsellä on kiirettä pitänyt koko viikon, ehdin käydä tuolla Espanjan suunnallakin  (kuvia instan puolella). Viikonloppu meneekin ulkoillessa ja keväästä nauttien. Pihalla on lunta niin paljon, kun katolta on tippunut kaikki takapihan puolella maahan. Lasiterassilta ei pääse ulos kuin metrin verran, kun hanki on edessä. 

Mitä sinun viikonloppuun kuuluu?

2.4.2018

Aallon teräsvati moneen käyttöön

Aallon teräsvati on niin hyvä sistustuksen asetelmien tekoon, että voin kyllä suositella sitä, jos et vielä omista tätä klassikkoa. Laita vaikka toivelistalle äitienpäiväksi tai muuten lahjaksi. Vatihan käy myös ruokatarjoiluihin tai muihin elintarviketarjoiluihin.

Aallon teräsvati on meillä ollut talven olohuoneen pöydällä. Siinä on ollut välillä kynttilöitä ja muita meille tärkeitä esineitä, mutta se on muuten hyvä asetelmien tekemiseen pöydällä.  Teräsvati on tässä  nyt ollut värillisten tulppaanien maljakon alustana. Tämä klassikko on ollut oma suosikki ja se olikin löytö viime vuonna kirpparilta. 


Pääsiäinen alkaa olemaan ohi tältä vuotta. Laitan tänne vielä tulevalla viikolla ohjeita meidän vaatekutsujen tarjoiluista, eli tulossa mm. gluteenittoman kääretortun ja kakkupohjan ohjeet. Ilman vehnääkin voi tehdä erinomaisia ja maistuvia leivonnaisia. Vieraat eivät edes tienneet, että jauhoina olikin käytetty gluteenitonta jauhoa. Lisäksi blogiin tulee juttua House of Lola -vaatemerkistä!

Mukavaa viikon alkua juuri sinulle!


30.3.2018

Keltaista keittiössä ja herkku mangojuustokakku

Narsissit aukesivat taas maljakossa ja aurinko paistaa kirkkaasti sinisellä taivaalla; loistava pitkä perjantai. Eilen illalla vaatekutsuiltiin House of Lolan -merkeissä ja leivon sinne erilaisia kakkuja. Mangojuustokakku oli kaikkien suosikki. Jaan ohjeen täällä, jos pääsiäisen aikaan on tulossa vieraita ja ohje on niin helppo sekä nopea toteuttaa vierasvarana. Ohje on myös gluteeniton, toki voit laittaa pohjaan myös tavallisia Digesetive-keksejä.


Mangojuustokakku (glueeeniton)

150g Digestive keksejä (gluteeniton tai tavallinen)
50 g voita

- murskaa keksit ja lisää sula voi
-laita  massa irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla

5-6 liivatelehtä
2,5 dl vispikermaa
2x200 g rahkaa
0,5 dl sokeria
3 rkl sitruunamehua

-laita liivatteet vähäksi aikaa veteen pehmenemään, vatkaa kerma ja sekoita se rahkan sekaan. Lisää sokeri. Laita kattilaan sitruunamehu ja kuumenna se hiljalleen. Lisää liivatelehdet yksi kerrallaan mehuun. Kaada seos nauhana rahkakermaseokseen vatkaten samalla ja kun se on valmis, kaada keksimassan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.


Mangopäällinen
3 x  mango pilttisosepurkkia
1 dl hyytelösokeria

Lämmitä mangosose kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri vähitellen. Lämmitä seos ja kaada juustokakun päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.


 Unikko -servetit oli löytö kaupasta! Niissä on keväiset värit keltainen, puuteri ja oranssi. Alimmat      servetit ovat House of Lolan omalla logolla.   


 Iloista Pääsiäistä kaikille lukijoille!

28.3.2018

Maljakkovalintaa kirkkaista värillisiin

Pääsiäisenä laitellaan maljakkoon narsisseja, tulppaaneja, vihreitä oksia, pajunkissoja ym. Minä olen tykännyt tästä Marimekon Flower-maljakosta, johon saa pieniä asetelmia tai vaikka yksittäisen oksan näyttävästi esille. Flower onkin ollut täällä blogissani esillä kuvissa välillä. Marimekolta on tullut  markkinoille myös pienen pieni- maljakko, jota tällä hetkellä saa turkoosin värisenä. Se sopii hyvin asetelmiin tai yksinkin esille. Muita suosikkeja ovat Urna ja Ming- maljakot, jotka ovat kooltaan suuria. Maljakot ovat myös aina hyvä lahjaidea!




Kotona käytän myös asetelmissa Partyliten isoja maljakoita, jotka ovat myös kynttilöitä varten. Tähän isoon maljakkoon on kynttilöiden lisäksi tullut isoja pääsiäismunia. Kynttilät vaihtuu joko keltaisiin tai sitten valkoisiin vielä pääsiäisen kunniaksi.


Mikä on sinun suosikko maljakoissa?

23.3.2018

Pääsiäisen keltaista ja juhlavaatteet PompdeLuxilta

Se on sitten viikonloppu! Eilen mies osti meille narsisseja maljakkoon, kukat myytiin kuiviltaan ja ajattelin, että kuinka ne menestyy maljakossa. Osa niistä avautui jo eilen illalla ja näyttävät kivoille maljakossa. Jos löydän vielä pajunkissoja, niin niitä tulee myös maljakkoon  ruskeiden höyhenien kera. Kaupasta löytyi joku aika sitten amppeli, johon on tarkoitus ostaa vihreää yrttiä. Nuo helmet ovat kiva yksityiskohta narussa.




Nämä juhlavat vaatteet tilasin Papuselle, koska tiedossa on juhlia toukokuussa. Vaatteet ovat PompdeLuxin mallistosta. Hameen kangas pitäisi olla kestävää; sopii hyvin rymyävälle prinsessalle. Tilauksen mukana tuli kätevä kangaskassi. Näillä tuoteilla on muuten kahden vuoden takuu, joten laadukkaat pitäisi siis myös olla.



Oletko jo pääsiäistä laittanut?

19.3.2018

Pientä pintaremonttia- silikonien vaihto

Remontti siis voi alkaa hyvinkin pienestä ja se voi kasvaa isompiikin mittasuhteisiin. Viikonloppuna vesipisteet ja kylppärin lattia saivat uudet silikoonisaumat ympärilleen. Silikoonit täytyy vaihtaa välillä, viimeistään silloin jos niihin ilmestyy pilkkuja ja ovat muuttaneet väriä. Valkoinen silikoni ainakin on hyvin herkkä saamaan väriä pintaan vaikka pesuaineista tai pölystä. 

Ensin siis täytyy nähdä vaivaa, että voi irroittaa entisen silikoonin esim. mattoveistä apuna käyttäen. Varovainen saa olla ettei leikkaa liian syvältä saumasta (vesieristykset kun ovat siellä vastassa). Sen jälkeen pyyhitään liuoksella, joka irroittaa rasvan, lian ja silikonin jäämät pinnasta. Liuotin on erittäin voimakkaan hajuista, joten suusuoja on aiheellinen ja hyvä huoneen tuuletus. Tämän jälkeen laitoimme maalarinteippirajaukset sekä ylä- että alaosaan ja siihen väliin pursotetaan silikooni. Sitten se sievästi vedetään tasaiseksi sormella. Hetken päästä sitten vedetään maalarinteipit irti seinästä ja silikooni annetaan kuivia n. 1,5 vrk. 




Tämmöinen läjä syntyi jätettä. Liuotinpaperit laitoimme erilliseen pussiin, koska se voi syttyä esim. syttyä itsestään. Mutta saumat ovat siistit ja niihin voi taas luottaa, että pitävät veden loitolla. Seuraavaksi remontin kohteena tulee olemaan seinien maalausta, koska on hyvä välillä ylläpitää talon kuntoa siten myös sen arvoa.


Onko teillä kotona remontointitarpeita?

16.3.2018

Viikonlopun haaveet ja Kaivo-kappa

Flunssa tuli meidänkin taloon; joka puolella on ollut ihmiset sairaana ja nyt sitten meillä. Tytär sai influenssan ja nyt viikon ollut kuumeessa. Kyllä on kurjaa sairastaminen. Mummolasta tilasin mustaherukkamehua ja lähetys tuli tänään. Meidän omista pensaista ei tullut viinimarjoja viime kesänä juuri ollenkaan. Viikonlopulle on suunnitelmissa siivoilua, koska tuo kevät aurinko näyttää tuovan pölyt aika hyvin esille. Tarkoitus on laitella esille myös kevyttä ja kesäisempää sisustusta; tyynynpäälliset ja aion tilata myös jotain uutta kotiin. Siitä sitten myöhemmin asiaa täällä. 

Ompelin Marimekon Kaivon -kankaasta kapan ja se näyttää tälle: 




Tässä kuvaa näistä meidän tyttöjen lemmikeistä. Tänään valkoinen pörröinen tyttö oli kylässä 5,5 vuotiaan prinsessan kanssa. Näiden kanssa ona aina tekemistä! Molemmat roudut ovat aivan ihania, 



Hyvää viikonloppua!

14.3.2018

Milla Alftanin sisutustyyliä

Hiihtoloma tuli vietettyä etelän lämmössä ja valossa; sillä energiamäärällä jaksaa tämän lopputalven myös täällä kotimaassa. Kevät on jo pitkällä, lunta on maassa, mutta jospa se siitä alkaa haihtumaan. Meidän lasiterassin ovien edessä on lumikinoksia, niin ovet saavat olla kiinni siellä siihen saakka kun lumi sulaa riittävästi. Lomalla oli aikaa tutkia  omasta tyylistä poikkeavia sisustuksia ja myös uusia ideoita etsiessä.

Instagramissa esiin tuli hurmaavia kuvia, joka on tunnetun sisustussuunnittelija Milla Alftanin käsialaa. Millan tyyli on persoonallinen: runsas, paljon pehmeitä materiaaleja,  maanläheisiä värejä, kiiltävää metallia, hotellimaisuutta jne.  Hänen työnäyte oli viime kesänä asuntomessukohde. Suomen kaunein koti ohjelmassa hän on ollut myös tuomarina.

Tässä muutama inspiraatiokuva Millan työnäytteistä:

kuva lainattu www.dekotuote.fi
Tässä makuuhuoneessa viehättää tuo itämainen taulu ja värimaailma. Thaimaassa yksi rantakauppias myi aivan upeita isoja tauluja, mutta en sitä sitten ostanut. Hipuilin sitä kauan ja otin kuviakin siitä; norsut ja Budha olivat pääosissa. 

kuva lainattu www.asunnot.oikotie.fi
www.socimage.com

kuva lainattu www.alftan.fi

Mitä pidät näistä Millan sisustuksista kodin eri tiloissa?