6.3.2016

L O M A ja kotitöitä

Kotona ovat kaapit saaneet uutta järjestystä ja ylimääräiset käyttämättömät tavarat löytäneet tiensä kierrätykseen. Jos lomalla lentsussa ei voi muuta tehdä, niin on hyvä tilaisuus järjestellä kotona paikkoja. Eilen myös viherkasvit saivat kevätsiivouksen. Multia en vaihda niihin yleensä kuin kesällä pihalla, kun se on sotkuista puuhaa muuten. Kesällä muutamat viherkasvit saavat myös paikan lasiterassilta, jos ei liian kuuma kesä ole tiedossa. Nyt siis pesin nämä Ikean ruukut ja suihkun alla käytin itse kasvit. Vanhat ja kuivat lehdet otin myös pois. Meidän viherkasvit ovat kaikki sellaisia, että kestävät kuivuutta, koska olen huono kastelija; joskus saattaa unohtua pitkäksi aikaa kastelu.


Ja keväistä väriä ja vaihtelua kotona saa aikaan kynttilöillä. Tähän Partyliten lasiseen Luovuus Elegance-somisteeseen laitoin valkoisia gerberoita. 


Nyt kun kaappeja tulee järjesteltyä täällä, niin olisi kiva kuulla millaisia laatikoita tai rasioita sulla on käytössä kaapeissa pienille tavaroille ja miksei suuremmillekin? 

2.3.2016

Pääsiäistä sisustukseen

Kaivoin esille kaapista lasten vanhoja pääsiäisaskarteluja, joita on tullut säilytettyä vuosia. Niitä on kertynyt monenlaisia ja aina ne ovat yhtä kivoja laittaa esille. Löysin Partyliten kivan lasisen somisteen kirpparilta. Somisteen sisään laitoin värikkäitä suklaamunia. Arvatenkin mies niitä on sieltä jo kysellyt pikku papusen kanssa, että saako syödä. Viikonloppuna ajattelin hakea koivun ja pajunoksia terasseille. Kotipihalta taittamani oksa sai ylleen  värikkäitä höyheniä. Nyt odotellaan, koska silmut alkavat vihertää. Maljakko-osa kuuluu tuohon lasisomisteeseen; on sopivan kokoinen yhdelle kukalle tai oksalle. Tarjottimien avulla saa näitä asetelmia tehtyä helposti ja helposti siirrettyä paikasta toiseen.







Joko pääsiäinen on tullut teidän kotiin?

29.2.2016

Itsetehty lahja

Lapset ovat innokkaita maalaamaan vesiväreillä, ja sen innoittamana kohta 3,5 vuotias innostui maalaamaan käsiään. Hoksasimme, että painamme käden jäljet paperiin ja siitä syntyi lahjaksi tämmöiöset taulut. Laitoin Ikean kehykset ympärille. Taakse laitoin vielä päiväyksen ja iän, niin muistaa minkä ikäisenä jäljet on tehty.

Tänään kävin ostamassa pääsiäiskoristeluja varten värikkäitä suklaamunia ja mukaan tarttui tietysti tulppaaneja.Ne vain näyttävät aukeavan ihan silmissä, joten taidan kiikuttaa ne viileään yöksi.Aurinko paistoi meidän lasiterassille niin, että siellä oli jo lämmin. Tuli oikein kevät mieleen; kyllä aurinko tekee ihmeitä!

  
Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle!

26.2.2016

Pastellia sisustukseen

Talven taittuessa kevääseen, alkaa kotona omaan värimaailmaan eksyä heleitä ja pastellisia sävyjä tyynyissä ja muissa piensisustusjutuissa. Tulppaanien tilalle tuli hempeän vaaleanpunaista tulilatvaa. Sille löysin vielä sopivan valkoisen ruukun, jossa on ollut muoviviherkasvi esillä keittiössä. Tulppaanit kestävät vain vähän aikaa, mutta tämä kukka säilyy kauan eikä niin ole herkkä kastelun unohtumiselle. Marimekon uutuuskuosi Kasvu-kangas näytti myymälässä silmiini niin kivalle.

Kodin Ykkösen, Marimekon  ja House Doctorin valikoimista löysin itselle tämmöiset suosikit:


Kuvat lainattu: www.kodinykkonen.fi; www. marimekko.fi ja www.scandinaviandesigncenter.fi


Ja tässä hempeää roosaa kukan muodossa viikonlopuksi:


Marrun yhteydenottoa odottelen, kun Prinssi odottaa postitusta. Eli arvonnan palkinto.

Mikä on sinun lempiväri nyt keväällä kotona?

22.2.2016

Leikkihuoneen sisustusta

Marimekon Kulkue-kangas on nyt aseteltu ikkunaan. Verho on valmis ja se on värikäs, vaikka pohjana on ihan puhdas valkoinen. Ikkunassa on nyt vain yksi verho, mutta voi olla, että se saa vielä parikseen toisen samanlaisen. Käänsin hulpioreunan ompelemalla ne suoralla molemmista reunoista, Marimekon teksti sai jäädä esille. Ohjeita Mariverhojen ompeluun löytyy täältä, jos mietit ompeletko reunat vai et.

Huoneessa on kaksi Ikean hyllyä lattiatasolla ja pöytä sekä tuolit. Ne olen ostanut käytettynä, ja väriltään eivät ihan sovi muuhun sisustukseen. Ne voisi periaatteessa maalata ihan valkoiseksi tai ruskea osa värilliseksi. Seinillä on Kodin Ykkösen hyllyt.

 
 
 
 


Seinällä olevien hyllyjen sisustus on vielä kesken. Kummityttö on maalaillut ihania tauluja, että ne ovat nyt hyllyissä esillä.
 
Mitä mieltä olet verhosta?

20.2.2016

Aarikan arvonnan voittaja

Niinpä lauantai hurahti ohitse. Kävimme ostoksilla tänään ja ostin sitten työ-ja leikkihuoneeseen sen ihanan Kulkue Marimekon kankaan. Sen sain ommeltua ja huoneen järjestäminen on kesken. Illalla kävimme hiihtolenkin ja päivään on mahtunut monenlaista tekemistä. Arvonta on suoritettu ihan perinteisellä tavalla, kaikki arvat kirjoitettu paperille ja sieltä yksi arpa nostettu. Arvonta oli erittäin suosittu, ja ihanahan tuo palkinto on. Tytär sitä ihasteli ja sanoi, että hän haluaisi myös samanlaisen. Aarikan ihanan valkoisen kynttilänjalan on voittanut seuraava arvontaan osallistuja: 

Marru 

Itsellä vielä sisustus talvessa mutta kyllä tässä kohta vaihdetaan tyynyt ja tietty tulppaanit tuovat jo lupauksen keväästä.
Kahdella arvalla mukana.
kotihiirivarvikossa(at)gmail.com

Onnea Marru! Laitan sinulle viestiä! 
Sain ystävänpäivälahjaksi anopilta meille tämmöisen ihanan puutarjottimen, jossa oli samaa sarjaa kaksi "puurolautasta" kortin kera. Kiva, kun hänellä on samantyylinen maku:) Tarjotin on käytössä keittiön pöydällä, siihen on kiva laitella erilaisia asetelmia. 


18.2.2016

Arvontamuistutus Aarikkaa

Arvonnasta muistutus!

Lauantaihin saakka on blogissani Aarikan valkoisen kynttiläjalan (korkeus 23 cm)  arvonta! Käy osallistumassa täällä...


Ihanaista keskiviikkoa! 

16.2.2016

Verhot työ/leikkihuone Marimekosta

Olen ihastunut nyt kahteen (tai on useampiakin malleja) Marimekon kankaaseen. Ne ovat Kulkue ja Hetkiä- kankaat. Kulkue kankaassa ihastuttaa hahmot, jotka ovat hauskoja ulkonäöltään ja ilmeiltään.Meidän Papu on myös Peppi Pitkätossu-fani, niin nämä sopivat myös sen vuoksi leikkihuoneeseen. Luin jostakin blogista, että lapsi pelkäsi niitä verhokankaana kun sängystä katseli. Meillä nämä verhot olisivat yhdistetyssä työhuoneessa ja leikkitilassa. Kulkue kangas sopii mielestäni kaikenikäisille ja myös opiskelija-asuntoon oli myyjän tytär laittanut nämä ikkunaan.



Kulkue kangas
kuva lainattu: www.finnishdesingshop.fi




Toinen on tämä Hetkiä -kangas, joka myydään "raportteina" eli yksi kuvion pituus on 242 cm. Yleensä tuo on normi-ikkkunaverhon mittainen. Kulkue kankaan yhden raportin pituus on 117 cm, eli kahdesta raportista tulee se 234 cm. 


Hetkiä kangas, valko-musta


kuva lainattu: www.finnisdesignshop.fi





Ompelin synttärilahjaksi ja toisen verhon joululahjaksi opiskelijatyttärelleni Räsymatto-kankaasta. Siinä käänsin Marimekko-logot kankaan sisäpuolelle, koska mielestäni ne näyttivät sillä tavalla paremmalle. Marimekon liikkeen myyjä sanoi, että se on makuasia haluaako jättää logotekstin näkyviin vai kääntääkö. Jotkut haluavat, että brändi näkyy. Sitten verho on oikeinpäin, kun Marimekko teksti lähtee oikeasta reunasta alhaalta ylöspäin.

Tykkäätkö sinä Marimekon kankaista verhoina?

14.2.2016

Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää!

Systeri toi lahjaksi Iittalan Kastehelmi tuikkuastian laskiaispullien kera. Täytyy muuten kehua kuinka kauniin valonheijastuksen tuo lasi saakaan aikaan kastehelmien ansiosta. Minulla on näitä nyt kaksi kappaletta kokoelmassani. Ystävät saivat tuliaissuklaata Riikan matkaltani ja muutamia kortteja lähetin myös. Kauniita kortteja oli taas meidän S-marketissa tarjolla. Ja aina matkoilta ostelen kortteja varastoon; saa erilaisempia kortteja ja hinnaltaan edullisia aina. Latviassa muuten Paletin kaksiosaiset kortit maksoivat n. euron kappale.



With love!

12.2.2016

Blogiarvonta: Aarikkaa

Tässä tulee blogiarvonta, jossa arvon tämän ihanan Aarikan 23 cm korkean valkoisen kynttilänjalan. Mukaan tulee tuo valkoinen kynttilä. Arvonta päättyy 29.2.2016 klo 12.

Kyselen tässä samalla mikä on kevään in- sisustusjuttusi kotonasi. Laita sähköpostiosoite, jos olet anonyymi osallistuja. Kaksi arpaa niille, jotka liittyvät lukijaksi tai ovat jo lukijoita.





1. arpa : Vastaamalla tähän kysymykseen: Mikä kevään sisustusjuttu on in sinun kodissasi.
2. arpaa: liittymällä tai olemalla lukijani

Onnea kaikille arvontaan!

11.2.2016

Kevyt siivouspäivä

Tänään on ollut kevyen siivouksen päivä, kun edellisestä siivouksesta on jo aikaa tovi. Osan matoista vein ulos tuulettumaan, osa imuroitu ja lattiat mopattu nopeasti. Kummasti huoneet raikastuivat ja eilen kävin luottokukkakaupassani hakemassa tulppaaneja kotiin ystävänpäivää juhlistamaan. Olen etsinyt ruukkutulppaaneja ja eilen sitten tärppäsi. Myyjä sanoi, että ne voi sitten kesällä istuttaa myös ulos. Tulppaanit ovat nimeltään Popcorn-lajia; näyttävät myös niiltä.

Täytyy taas vinkata, että Askon tarjouslehtinen sisälsi kivoja tarjouksia, jos haluaa keväistä sisustusta kotiin. Matoista  ja sohvista oli hyvät tarjoukset myös. Terassille aioin hakea kesäksi tuon Agadir -maton, joka kestää myös kosteutta.








Huomenna on muuten tulossa arvontaa tänne blogiini, jotain kivaa Aarikan juttua! Joten huomiseen!