30.4.2015

Vapun munkit ja pientä sisustusideaa

Leivoin eilen ison määrän munkkeja. Meillä herkutellaan toden teolla munkeilla. Eilen sitten tein päätöksen pitkäaikaisesta unelmasta; meille tulee toukokuun lopussa lasiterassi Lumon-firmalta. Olen ollut niin täpinöissä, että jo sisustusideaa muhii päässä mitä lasiterassi pitää sisällään. Valkoiset uudet Partyliten lyhdyt tulevat terassille, viime syksyn alesta hankitut valkoiset tuolit ja uusi pöytä, jota lähden huomenna Ikeasta hakemaan. Muuta kivaa myös tulee, niistä myöhemmin lisää.












Munkkien ohje:

2,5 dl sokeria
1 hiivapkt
1-2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 tl kardemummaa
1 l lämmintä maitoa (kädenlämpöinen)
150 g margariiniä ( sulaa, lisää viimeisenä taikinaan)
2,5 l vehnäjauhoja (jätä osa loppuun kun vaivaat taikinan)


Laita sokeri, hiiva, suola, kardemumma, munat kulhoon. Lisää kädenlämpöinen maito, sekoita ja lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittamalla puuhaarukalla tai vispilällä. Vaivaa lopuksi taikina käsin. Viimeisenä lisää sula margariini. Taikinan pitää jäädä löysäksi, tulee kuohkeita munkkeja. Tee pyöreitä ja/tai rinkilöitä taikinasta, anna kohota. Paista öljyssä (rapsia ja oliivia laitoin sekaisin). Sokeroi heti paistamisenjälkeen.




Tänään ostin vapuksi koristeita Kärkkäiseltä. Nämä paperipallot ovat ihan sööttejä tuossa isossa Partyliten somisteessa. Palloja oli eri kokoja, ja nämä pienemmät olivat kolmen setin pakkauksessa 2,90€. Olisin halunnut mintunvihreitä, mutta niiden tilalta on tuollaiset raikkaan vihreät. Mariskooli täyttyi Suffelipuffeleista, ja tyhjeni hetkessä.

 





 Lauantaina juhlimme esikoisen kihlajaisia. Huomenna lähdemme Ikeaan vapun kunniaksi.


Mitä vappuisia suunnitelmia sinulla on?




6 kommenttia:

  1. Täällä ei ole mitään suunnitelmia, ja se tuntuu oikein mukavalta :) Tein tänään elämäni ensimmäiset munkit, jo oli aikakin! Mukavaa vappua sinulle! Ja hei eikös Ikeat ole huomenna kiinni?

    VastaaPoista
  2. Haaparannassa taitaa olla auki. Sinne on tarkoitus mennä. Pitääpä katsoa onko ovet auki! Siitä se munkintekijän ura urkenee!

    VastaaPoista
  3. No nehän on tosi kauniit nuo koristeet. Paperikoristeet kyllä käy juhlaan kuin juhlaan:! Eikä ole hinnalla pilatttu:)
    Minä ostin munkit valmispakasteena ja tarjoan ne huomenna vieraille. En vaan jaksanut alkaa leipomaan töiden jälkeen, joten saavat kelvata:) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on tuo koristeinspiraatio hukassa, mutta nämä pallot oli simppeli toteuttaa.Hyviä kaupan munkit ovat! Hyvää Vappua sinulle!

      Poista
  4. Ihania herkkuja teillä! Tosin munkkikiintiö on tältä vapulta jo täynnä ;) Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär tuumi, että oliko tuoreet munkit vain vapuksi, kun pakastin osan, että saako pakkasesta ottaa lisää.Sokeri sulaa, niin ei viitsi säilyttää enempää.Ja mitä vähemmän näkyvillä niin parempi itselle:) Leppoisaa viikonloppua! Kiva kun kävit blogissani!

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com