Lomalla on tullut käytyä lyhyitä matkoja siellä sun täällä. Eilen ja tänään on tullut koluttua Ikeassa ja jotain sisustusjuttua sieltä tuli hankittua. Ilmat eivät ole oikein suosineet, mutta minkäs teet. Perjantaina meillä oli paljuilupäivä iltaan saakka. Pienet ja isommat nauttivat kesäisestä säästä ja yhdessäolosta; vaikka illalla taisi jo pisaroita tulla muualtakin kuin paljusta. Palju on kyllä ollut hyvä hankinta, vaikka sen käyttöönotto viekin tuntikausia aikaa. Meillä käytetään paljua pari kolme päivää, kun se pestään käyttöä varten ja laitetaan uusi puhdas vesi. Pesuaineena käytän luontoystävällistä (Amwayn Loc) tottakai. Ihan harjaamalla sisäosan ja huuhtelemalla sen. Toisinaan laitan yhden klooritabletin, mutta nyt en laittanut kun tämä touhukas 3-v oli uimassa siinä. On myös tärkeä käydä pesulla ennen paljuun menoa ja meillä on myös vati, jossa on puhdasta vettä jalkojen huuhtelua varten. Paljuun olen muuten ollut tyytyväinen, vaikka sen lämmittäminen kestää pesun jälkeen pari tuntia kesällä. Vettä menee kaksi kuutiota, ja sen laskemiseenkin menee n. tunti ohuella letkulla. Mutta palkitsevaa onkin sitten, kun sinne pääsee istumaan ja rentoutumaan.
Kesän alussa ostin Tokmannilta nämä kivat korkeat ruukut, joissa kesäkukat ovat kukkineet ja kasvaneet vähän huonolla menestyksellä. Vesisateella ei tule nostettua ruukkuja suojaan, mutta pelargoniat nyt ovat niissä kuitenkin menestyneet.
Onko Sinulla palju kotona tai mökillä?
Ei... mutta haaveissani on kuitenkin :) Ehkä joskus.
VastaaPoistaHaaveita pitää olla!
PoistaKauniit kukka-asetelmat!
VastaaPoistaMeillä ei ole paljua, mutta joskus olisi kiva paljuilla ;)
Saisi tuo aurinko paistaa,niin tulisi enemmän kukkia noihin.
PoistaNyt täytyy tunnustaa, etten ole koskaan ollut paljussa:) Olisi varmasti mukavaa rentoutumista <3 Leppoisia paljuiluhetkiä teille!
VastaaPoistaHyvä keino se on rentoutua!Lihakset tykkää.
PoistaMeillä oli haaveena palju pihalle, valmiudetkin (viemäri, vesipiste, sähköt valoille) sille tehtiin pihasaunan edustalle. Mutta, eipä ole hankittu. Saa nähdä hankimmeko tulevaisuudessa.
VastaaPoistaKauniit kukat ja kuvat!
Käyttökertoja meilläkin tulee muutamia vuodessa,että ei mikään joka viikon juttu.Suosittelen paljua,jossa kamiina ulkopuolella.
PoistaPalju on ihana. Varsinkin kyläpaikassa ;). Meillä on mahdollisuus käydä sukulaisten paljussa aina joskus. Itsellekin on harkittu, mutta ehkä myöhemmin olisi enemmän aikaa puljata paljun kanssa. Nyt lapset ovat vielä turhan pieniä. Saattaisi jäädä paljunautiskelut liian vähälle.
VastaaPoistaSaa olla hyvin tarkka,kun lasten kanssa paljua käyttää.Meillä on kansi ja sen päällä vielä paino,ja välillä oli portaatkin poissa.Meilläkin kuitenkin harvoin lämpiää palju.
Poista