5.7.2018

Leivotaan mansikkakakku

Leivotaan mansikkakakku, joka on jokaisella kesän herkku. Meillä oli mansikkakakun leivontailta eilen yhdessä pienen apulaiseni kanssa. Hänen kanssa on ilo leipoa yhdessä, kun hänen innostus on aina kympissä, kun on kyse yhdessä tekemisestä. Komeat mansikat ostin kaupasta (meidän lähitilan omia kylläkin), koska oman maan satoa on puutarhasta tullut vasta viisi kappaletta. Lisää on tulossa, jos vain nuo ilmat lämpenevät ja aurinkoa riittäisi mansikat kypsyttämään.

Mansikkakakku kruunaa meillä heinäkuun alkua ja kakku on taas tehty gluteenittomana. Hyväksi todettu ohje on täällä! Mansikkakakku valmistuu nopeasti ja kolmen munan kakun voi leikata kahteen osaan. Minun vuoka oli leveä, joten kapeammalla vuoalla tulee kolmekin kerrosta. Kostutin osat sokerivesiseoksella ja väliin laitoin kermavaahtorahka- seoksen. Käytin luomu ja laktoositonta rahkaa välissä. Mansikoita pilkoin väliin ja päälle reilusti. Kermaa meni yksi 2,5 dl:n purkki, ja  maustoin sitä hiukan vaniljasokerilla ja sokerilla. 


Mansikkakakku on vain niin paras kesäkakku! Mansikkakakku on helppo tehdä ja pohjan voi pakastaa, jos sattuu tulemaan yllätysvieraita. Mansikkakakku valmistuu hetkessä. 


Onko teillä mansikkaherkkuja maisteltu?

13 kommenttia:

  1. Mansikkakakku on niin parasta!
    Kyllä on mansikoita maisteltu ja juuri tehtiin mansikkakakku tyttärenpojan kanssa. Pavlovaakin on jo tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin kumman teen Pavlovan vai Brita-kakun.Apukokki halusi täytekakun.Mut on ihanan makuisia uudet mansikat.

      Poista
  2. Masikkakakku on niin herkkua. Tulimme eilen Tampereelle ja vierailimme Satulinna blogin Tuijan mökillä, saimme nauttia iltateen kanssa mansikkabritaa, nam.

    VastaaPoista
  3. Herkullinen kakku ♥ Juhannuksena tein mansikkatortun (on perinne) ja yhtä hyvää on joka vuosi :D

    VastaaPoista
  4. On täälläkin muutamat mansikkaherkut jo syöty ja lisää varmasti tulee vielä syötyä :)
    Herkullisen näköisen kakun olette leiponeet apurisi kanssa <3

    VastaaPoista
  5. Mansikkakakku on kesän parhaimpia herkkuja! Tuli vesi kielelle.
    Oikein mukavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää kakku! Eihän mansikoita ja kermaa oikein mikään voita. Tein Nigella Lawsonin ohjeella mansikkakakun, ohjeen mukaan se on ruotsalainen kesäkakku mutta kyllä se musta maistui ihan suomalaiselta 🍓🍓🍓

    Pikkuapurit on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on siis samat mansikkakakut:) Ne ovat kyllä parhautta.

      Poista
  7. Mansikkakakku kuuluu niin kesään!

    VastaaPoista
  8. Mansikkakakku on niin hyvää, yksi ollaan syöty tälle kesälle :) Odotan että päästään poimimaan mansikoita, sitten syödään kulhokaupalla kesän parasta herkkua: mansikoita ja vaniljajätskiä :)

    VastaaPoista
  9. Nam mansikkakakkua!
    Yhden mansikkakakun olen tänä kesänä tehnyt.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kyllä mansikkakakkua ja mansikoita on jo herkuteltu. Oman maan mansikat alkavat vasta kypsyä. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com